Raimo Näkki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Raimo Tapani Näkki (24. joulukuuta 1946 Savitaipale14. syyskuuta 2019)[1] oli suomalainen matemaatikko ja professori. Hän toimi Jyväskylän yliopistossa matematiikan professorina vuoteen 2014.

Akateeminen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raimo Näkki väitteli matematiikasta tohtoriksi Helsingin yliopistossa 1970.[2] Valmistuessaan hän oli Harri Högmanderin mukaan yksi Suomen nuorimpia tohtoreita.[3] Näkin väitöskirja käsittelee kvasikonformikuvausten raja-arvoja n-avaruudessa.[4] Väitöskirjan ohjaajana toimi professori Jussi Väisälä.[2]

Valmistumisen jälkeen Näkki aloitti akateemisen uransa. Vuodesta 1972 hän oli Helsingin yliopiston matematiikan dosentti.[5] Hänet nimitettiin matematiikan apulaisprofessoriksi Jyväskylän yliopistoon 1974.[3] Myöhemmin hänet nimitettiin vakinaiseksi professoriksi. Yliopistovirkansa ohella hän toimi pitkään ylioppilastutkintolautakunnan sensorina.[3]

Opettajana Näkki oli tunnettu selkeistä oppimateriaaleistaan. Hän oli viimeinen laitoksensa opettaja, joka kirjoitti demotehtäväpaperit käsin.[3] Professori Näkki oli myös suosittu luennoitsija. Jyväskylän yliopiston ainejärjestö Ynnä palkitsi hänet useita kertoja matematiikan ja tilastotieteen laitoksen vuoden parhaana luennoitsijana.[3] Hänet valittiin vuoden luennoitsijaksi vielä viimeisenä virkavuonnaan 2014.[6] Näkki jäi professorinvirastaan eläkkeelle vuoden 2015 alussa.

Näkki kuoli työmatkallaan Thaimaassa syyskuussa 2019.[1]

Tutkimustyö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matemaatikkona Raimo Näkki erikoistui niin kutsuttujen kvasikonformikuvausten tutkimukseen.[3] Alan tutkimuksella on Suomessa vahva perinne.[3] Näkki teki kvasikonformikuvauksiin liittyen useita tutkimusvierailuja Teksasin yliopistoon (Austinissa).[3]

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkimusartikkeleita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Raimo Näkki & Jussi Väisälä: John disks. Exposition. Math. 9 (1991), no. 1, 3–43.
  • M. Ghamsari, Raimo Näkki & Jussi Väisälä: John disks and extension of maps. Monatsh. Math. 117 (1994), no. 1–2, 63–94.
  • Olli Martio & Raimo Näkki: Boundary accessibility of a domain quasiconformally equivalent to a ball. Bulletin of the London Mathematical Society 36 (2004), 115–118.
  • Milos Arsenovic, Vesna Manojlovic & Raimo Näkki: BOUNDARY MODULUS OF CONTINUITY AND QUASICONFORMAL MAPPINGS Annales Academiæ Scientiarum Fennicæ Mathematica Vol. 37 (2012), 107–118.
  • Raimo Näkki & Bruce Palka: Swiss Cheese, Dendrites, and Quasiconformal Homogeneity (2014). Computational Methods and Function Theory. Lokakuu 2014, Vol 14, Issue 2, 525–539.

Muita julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Raimo Näkki: Kvasikonformikuvausten jatkamisesta alueiden reunoille (1968). Helsinki: Helsingin yliopisto, matematiikan laitos. (Näkin lisensiaattitutkielma)
  • Raimo Näkki: Continuous boundary extension of quasiconformal mappings (1972). Helsinki : Suomalainen tiedeakatemia. ISBN 951-41-0038-7
  • Raimo Näkki & M. K. Vamanamurthy: Quasiconformal disks in 3-space (1973). Helsinki: Suomalainen tiedeakatemia. ISBN 951-41-0091-3
  • Raimo Näkki & Jussi Väisälä: John Disks (1988). Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, matematiikan laitos.
  • Olli Martio & Raimo Näkki: Boundary Hölder continuity and quasiconformal mappings (1989). Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, matematiikan laitos.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Hakama, Anna: Matemaatikko Raimo Näkki on kuollut. Orimattilan Sanomat, 14.11.2019, s. 2.
  2. a b Raimo Tapani Näkki Mathematics Genealogy Project. Department of Mathematics, North Dakota State University.
  3. a b c d e f g h Vuosikatsaus 2014 (Arkistoitu – Internet Archive). Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta. (PDF) Viitattu 8.3.2016.
  4. Boundary behavior of quasiconformal mappings in n-space (Raimo Näkin väitöskirjajulkaisun tiedot) (Arkistoitu – Internet Archive) Finna.fi-portaali. Viitattu 8.3.2016.
  5. Matematiikka Helsingin yliopiston opettaja- ja virkamiesluettelo 1918–2000. Viitattu 8.3.2016.
  6. MLTK News Joulukuu 2014 (Arkistoitu – Internet Archive) Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, JY. Viitattu 8.3.2016.