Potkukelkka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sininen potkukelkka.

Potkukelkka on pitkäjalaksinen työnnettävä kelkka, jossa on istumapaikka yhdelle ihmiselle. Potkukelkalla liikutaan jalaksilla seisten tai toisella jalalla jäästä tai lumesta vauhtia potkien. Kädensijoista pidetään kiinni ja niistä voidaan ohjata potkukelkkaa. Istuimella voi olla mukana matkustaja.

Potkukelkalla voidaan liikkua silloinkin, kun lunta on vain vähän, eikä kevyt hiekoituskaan haittaa. Esimerkiksi pilkkijät ovat usein käyttäneet potkukelkkoja. Potkukelkkailu on monipuolista liikuntaa, sillä se kehittää samalla tasapainoa ja koordinaatiota sekä aerobista kuntoa ja lihasvoimaa. Lisäksi potkukelkka on ekologinen kulkuväline, jonka tuotanto ja käyttö kuormittavat ympäristöä hyvin vähän.[1]

Potkukelkkoja valmistetaan eri kokoisia ja mallisia. Sopiva otekorkeus riippuu potkimistavasta: etunojassa ja matalassa asennossa pääsee kovempaa, mutta rauhallisessa vauhdissa pystyasento on yleensä mukavampi.[2]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puinen potkukelkka vuodelta 1900.

Potkukelkka keksittiin Ruotsissa 1800-luvulla jääkulkuneuvoksi saaristossa käytettäväksi. Se on kehitetty vesikelkasta, joka oli työnnettävä tavarankuljetuskelkka.[3] Potkukelkan kantamuotona on tosin pidetty myös norlantilaista metsäkelkkaa. Myöhemmin potkukelkkaa on muotoiltu edelleen esimerkiksi pidentämällä jalaksia ja tekemällä ne teräksestä. Suomeen ensimmäiset tunnetut potkukelkat toi eversti Edvard Furuhjelm 1889, joka teetti ne kaksospojilleen Knutille ja Augustille.[4] Furuhjelm arvioi, että potkukelkkaa voisi käyttää myös armeijan marsseilla. Se yleistyi ensin Ahvenanmaalla, rannikkoseudulla ja Pohjois-Suomessa.

Potkukelkka oli aluksi enimmäkseen kuormien kuljettamiseen käytetty hyötykulkuneuvo.[3] Rannikolla sitä käyttivät kalastajat ja hylkeenpyytäjät. Postinkantajat turvautuivat potkukelkkaan suojasäällä, mutta pakkasella he hiihtivät. Suomen ensimmäinen potkukelkkailun erikoisseura, Oulun Potkinklubi, perustettiin jo vuonna 1890 Edvard Furuhjelmin aloitteesta. Potkukelkkailua pidettiin naisille sopivana liikuntamuotona jo silloin, kun heidän hiihtoharrastustaan vielä vieroksuttiinkin.[4] 1800- ja 1900-luvun vaihteessa potkukelkkailussa järjestettiin jo kilpailuja ja se oli tasavertainen laji hiihdon ja luistelun kanssa.[3]

Potkukelkan kehityksessä tapahtui merkittävä muutos, kun salolainen sähköteknikko Oskari Terhi kehitti siihen rautajalakset vuonna 1900. Kelkan pystypuita käännettiin takanojaan, jolloin potkulle tuli enemmän tilaa ja ohjattavuus parani. Toisen maailmansodan jälkeen potkukelkka levisi koko Suomeen, mihin vaikutti valmistamisen opettaminen veistokouluissa. Sotien jälkeen potkukelkkaa alkoivat käyttää myös lapset. Aiemmin kelkkaa oli pidetty liian vaarallisena ja sen rikkoutumista pelättiin.[4]

Potkukelkka jäi vuosikausiksi lähinnä lasten ja vanhusten käyttöön. Kilpailutoimintaa aloitettiin uudestaan Suomessa 1985.[3] Vuonna 1997 markkinoille tuotiin Suomessa valmistetut teräsputkirunkoiset potkukiitäjät.[4]

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Potkukelkkojen tuotanto on Suomessa vakiintunut 20 000:een vuodessa, kun 1960-luvun huippuvuosina niitä saatettiin valmistaa 100 000.lähde? Suomessa sitä valmistaa lähes monopoliasemassa Seinäjoen Kourassa sijaitseva E. S. Lahtinen Oy. Myös Norjassa ja Ruotsissa on omaa tuotantoa. Suomessa myydään vuosittain noin 30 000 potkukelkkaa, mikä on noin kolmannes maailmanmarkkinoista.[1]

Potkukelkan osia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lisävarusteita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • jalkatuki jalaksen päälle
  • turvaviiriheijastin
  • hankijalas
  • potkuantura kenkään
  • pyöräsarja kesäkäyttöön

Potkukelkkailu urheilulajina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1987 perustettu Ketkupolkka ry ja pakilalainen Hannu Vierikko ovat olleet muuttamassa potkukelkkailua myös kuntoilu- ja urheilulajiksi[5]. Potkukelkkoja on kehitetty voimakkaasti nopeaan etenemiseen sopivammiksi. Suomessa Suomen Potkukelkkailu- ja Potkulautailuliitto ry (SPPL)][6] ja kansainvälisesti International Kicksled and Scooter Assocation (IKSA)[7] toimivat potkukelkkailun edistämiseksi urheilulajina.

Sähköpotkukelkka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisvalmisteinen Skick-sähköpotkukelkka kesäkäytössä.

Potkukelkasta on kehitetty myös moottoriavusteisia versioita, viime vuosina erityisesti sähköpotkukelkkoja. Suomalaisvalmisteisia, talvella sähköpotkukelkkana ja kesäkaudella sähköpotkulautana toimivia Skick-sähköpotkukelkkoja valmistaa kajaanilainen Arctic Rides Oy.[8][9][10]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sirpa Arvonen, Anne Lehtonen, Timo Niukkanen, Simo-Pekka Reponen: ”Potkukelkkailu”, Jäälle! Opas retkiluisteluun ja jäällä liikkumiseen, s. 79-93. Suomen Latu ry ja Edita, 2002.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b Arvonen ym. 2002, s. 79.
  2. ↑ Arvonen ym. 2002, s. 83.
  3. ↑ a b c d Arvonen ym. 2002, s. 80.
  4. ↑ a b c d Pekka Helminen: Köyhän miehen hevonen. Kansan Uutiset 14.3.2007, s. 12-13.
  5. ↑ Lääkäri teki mummo-potkimisesta urheilua, Vantaan Sanomat 22.2.2012 (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. ↑ Suomen Potkukelkkailu- ja Potkulautailuliitto ry (SPPL) (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. ↑ International Kicksled and Scooter Assocation (IKSA)
  8. ↑ Tiina Suutari: Potkukelkalla maailmalle (s. 5) Koti-Kajaani, koti-kajaani.fi. 18.8.2021. Viitattu 7.6.2023.
  9. ↑ Aimo Niemi: Sähköpotkukelkka kaikille alustoille (tilaajille) Tekniikan Maailma. 13.1.2023. Viitattu 7.6.2023.
  10. ↑ Suomalaisyritys kehitti sähköpotkukelkan, joka kulkee lumessa ja maantiellä ympäri vuoden – Sopii niin metsästykseen kuin ruokaläheteillekin (tilaajille) Kauppalehti. 24.12.2021. Viitattu 7.6.2023.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Potkukelkka.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Potkukelkka&oldid=22182753”