Poltergeist

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee räyhänhenkeä. Elokuvasta Poltergeist on oma artikkelinsa.

Poltergeist (saks. polter 'melu' + geist 'henki'), suomeksi myös räyhähenki tai meluhenki, vanhoissa kirjatuissa tapauksissa myös piru) tarkoittaa kummittelun kaltaista ilmiötä, jonka tunnusmerkki elottomien esineiden liikuttelu. Poltergeist-ilmiöt aiheuttavat myös ääniä, jotka ovat raapivia, laahaavia, askeleenomaisia tai koputuksia tai jopa matkivat eläintä. Esineiden liikuttelu tapahtuu tyypillisesti vaivihkaa ja hyvin lyhyessä ajassa. Myös nestemäiset aineet voivat levitä.

Poltergeistille ominaista on ilmiön väliaikaisuus, sillä kertomuksien mukaan se on alkanut ja loppunut yhtä äkillisesti. Sitä voi kestää viikoista kuukausiin. Poltergeist-ilmiö on konkreettisuutensa ja intensiivisyytensä vuoksi tutkituimpia paranormaaleja ilmiöitä.

Poltergeistille on esitetty paranormaaleja selitysmalleja. Poltergeist- ilmiön aiheuttaja voisi olla epäpuhdas henki, demoni tai paholainen, joka ilmenee sopivissa olosuhteissa omasta tahdostaan tai pääasiassa tahattomasti hyödyntäen esimerkiksi spiritismi - pelin ryhmäään luomaa tunnetilaa. Toiset selitykset perustuvat oletukseen ihmisen olemuksesta. Poltergeist voisi olla esimerkiksi kuolleen ihmisen henki, joka ei ole jättänyt maallista maailmaa tai poltergeist on ihmisen psykokineettisten ja muiden yliluonnollisten voimien hallitsematon ilmenemistapa. Tällöin ilmiö keskittyy yleensä yhden keskushenkilön ympärille, joka on usein murrosikäinen tyttö tai poika esiintyen vain hänen läsnä ollessaan.[1] Tämä voi auttaa erottamaan ilmiön kummitustalo-ilmiöstä.

Skeptikoiden mukaan poltergeistit ovat huijauksia, väärin tulkittuja luonnollisia tapahtumia, hallusinaatioita tai mielikuvitusta.[2]

Ilmiön historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uskomuksissa poltergeist on esiin pyrkivä henki tai sielu, joka haluaa ottaa negatiivisesti yhteyttä ihmiseen. Näiden uskomusten mukaan räyhähengen uhreja ovat usein varsinkin nuoret henkilöt, ja jotkut ilmiöt voivat olla kovinkin rajuja.[3]

Poikkeuksellisen parapsykologisten ilmiöiden piirissä poltergeistista tekee myös sen mahdollinen esiintyminen jo hyvin varhain historiassa ja ilmiön merkkien samankaltaisuus ympäri maailmaa. Vanhimmat räyhähenkeen viittaavat kirjatut kertomukset ovat peräisin jo antiikin Roomasta, ja sen jälkeen muistiin merkittyjä mahdollisia poltergeisteja on lähes joka aikakaudelta. Skeptikoiden mukaan keskushenkilöt ovat kuitenkin saaneet vaikutteet toimintaansa lukemalla tai kuulemalla vastaavista tapauksista ja niiden aiheuttamasta huomiosta.

Tunnetuin poltergeistien tutkija lienee englantilainen Harry Price. Tunnetuin hänen tutkimansa tapaus on Borleyn pappilan kummittelu 1930-luvulla.[4] Toinen kansainvälisesti maineikas poltergeist on 1810-luvun Bellin noita, jonka kerrotaan jopa puhuneen ja myrkyttäneen miehen. Myös Rosenheimin poltergeist herätti laajaa kansainvälistä huomiota vuosina 19671968.[5]

Suomessa jonkin verran maineikkaita ovat vuoden 1946 Mäkkylän kummitus, joka sai sen aikaisessa lehdistössä huomiota, ja 1800-luvun lopun Martinin pirut, josta saatiin oikeudessa valaehtoisia todistuksia.[6] Tyypillisen poltergeist-tarinan, Salkko-Niilan tapauksen, on Inarijärven eteläpuolelta kirjaansa "Lapin muisteluksia" taltioinut myös Samuli Paulaharju.

Matthew Manningin tapaus herätti runsaasti huomiota Isossa-Britanniassa. Hänestä tuli keskushenkilö 1966 11-vuotiaana. Ilmiöön liittyi esineiden äänetöntä liikkumista. Se katosi kuten tapausta tutkinut tohtori Owen oli perheelle todennut perustaen lausuntonsa aikaisempiin kokemuksiin. Ilmiö palasi uudelleen 1970 voimakkaana ja vaihtelevana perheen jo muutettua uuteen kotiin. Huoneita sekoitettiin ja lattioille ilmaantui erilaisia nesteitä kuten vettä ja maalia.

Erityisesti myöhemmin seiniin ilmestyneet nimikirjoitukset päivämäärineen olivat mielenkiintoisia, sillä monet niistä voitiin löytää Matthew'n asuinseudun kirkonkirjoista ja yhdistää olemassa olleisiin henkilöihin ja sukuihin.

Poltergeist-ilmiö seurasi Matthew'ta sisäoppilaitokseen, jossa usealle tapaukselle oli todistajia. Ilmiön aiheuttama hermorasitus pakotti erään oppilaan lopettamaan tässä koulussa. Oakhamin koulun rehtori John D. Buchanan joutui kahdesti harkitsemaan Manningin erottamista muiden oppilaiden vanhempien ja opettajakunnan painostaessa. Hän antoi Matthew'n suoritettua tutkintonsa lausunnon lehdistölle, jossa korosti oppilaiden vilpittömyyttä kertoa totuus tapahtuneista asioista. Manning kirjoitti kokemuksistaan kirjan, josta tuli kansainvälinen menestys.

Uusin huomiota herättänyt – ja mahdollisesti myös parhaiten dokumentoitu – suomalainen poltergeist-tapaus on vuodelta 1974 Lahdesta, jossa väitetty kummittelu tapahtui noin 60-vuotiaan pariskunnan talossa. Keskushenkilönä oli vaimo. Hänen aviomiehensä oli itse antanut tapauksen julkisuuteen, mutta pariskunta sai myöhemmin kärsiä herättämästään huomiosta. Heikki Tikkala kertoo kirjassaan Olevaisen yöpuoli yksityiskohtaisesti ilmiöstä vietettyään yön pariskunnan luona ja haastateltuaan heitä. Tikkalan kootessa materiaalia kirjaansa oli kohu ehtinyt jo laantua, mutta ilmiöt pariskunnan talossa jatkuivat väittämän mukaan edelleen.[7]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hans J. Eysenck – Carl Sargent: Selittämätön todellisuus: paranormaalien ilmiöiden salaisuudet Arvi A. Karisto Oy, 1983. ISBN 951-23-2032-0
  • Heta Häyry – Hannu Karttunen – Matti Virtanen: Paholaisen asianajaja: opaskirja skeptikoille. Ursa 1989. ISBN 951-9269-48-7
  • Matthew Manning: Linkki tuntemattomaan. Otava 1975. ISBN 951-1-02015-3
    Kirja on tuolloin 18-vuotiaan Matthew'n itsensä kirjoittama kuvaus monimuotoisesta poltergeist-ilmiöstä, jonka hän koki 11-vuotiaasta lähtien sekä kotona että myöhemmin yksityisessä sisäoppilaitoksessa 1966 ja 1970–1973. Kirjassa on laaja kommentti tapausta tutkineelta tohtori George Owenilta.
  • Esko Mustonen: Poltergeist: tuntematon voima. WSOY 1986. ISBN 951-0-13810-X
  • Colin Wilson: Ovi tuntemattomaan I–II. Fanzine Oy 1983. ISBN 951-9287-05-1
    Wilson käsittelee laajasti erilaisia ihmisen oletettujen mielenvoimien ilmenemismuotoja pyrkien etsimään niille kattavaa selitysmallia.
  • Klemettinen, Pasi: Mellastavat pirut: Tutkimus kansanomaisista paholais- ja noituuskäsityksistä Karjalan Kannaksen ja Laatokan Karjalan tarinaperinteessä. Väitöskirja, Joensuun yliopisto. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 687. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997. ISBN 951-746-012-0.
  • Tikkala, Heikki: Olevaisen yöpuoli: Vaimosniemen kummitus ja 50 muuta poltergeistia. Kuopio: H. Tikkala, 1993. ISBN 952-90-4679-0.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Manning, kommenttiliite (George Owen), s. 177.
  2. Häyry–Karttunen–Virtanen 1989: 213–.
  3. Eysenck–Sargent, s. 103.
  4. Wilson, s. 508.
  5. Eysenck–Sargent, s. 102.
  6. Mustonen, s. 75.
  7. Tikkala, s. 124–130.