Pikkusieppo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pikkusieppo
Ficedula parva.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Varpuslinnut Passeriformes
Heimo: Siepot Muscicapidae
Suku: Kirjosiepot Ficedula
Laji: parva
Kaksiosainen nimi
Ficedula parva
(Bechstein, 1792)
Levinneisyyskartta
Pikkusiepon levinneisyys
Pikkusiepon levinneisyys
Alalajit[2]
  • F. p. parva
  • F. p. albicilla
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Pikkusieppo Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Pikkusieppo Commonsissa

Pikkusieppo (Ficedula parva) on pienikokoinen muuttolintu, joka pesii vanhoissa metsissä.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pikkusieppo on 11–12 cm pitkä. Se on yläpuolelta pääasiassa ruskea ja alapuolelta valkea. Sillä on tumma silmä, jota ympäröi valkea, kapea silmärengas. Nokka on melko pieni ja tumma ja sen alapuolen tyvi on punertavanruskea.[3]

Vanhalla koiraalla on oranssinpunainen kurkku, joka rajautuu epäselvästi valkoiseen rintaan ja selvästi lyjinharmaaseen kaulansivuun ja poskeen. Myös pää ja niska ovat yleensä lyijynharmaat. Koiraan pyrstön yläpeitinhöyhenet ovat mustat. Esiaikuisen koiraan punainen kurkku ja harmaa pää ovat himmeämmän väriset kuin vanhan koiraan.[3]

Naaraalta ja ensimmäisen kesän koiraalta pään lyijynharmaa ja kurkun punainen väri puuttuvat, joskin hyvin harvoin myös naaraalla voi olla pieni punainen kurkkulappu. Pyrstön yläpeitinhöyhenet ovat ruskeat tai mustahkot. Vatspuoli on vaaleanbeige.[3]

Pikkusiepon tavallisin ääni muutolla on lyhyt, hiljainen ja kuiva nariseva "serrt". Varoitusääni on pehmeä ja lyhyt vihellys "dily". Muita pikkusiepon ääniä ovat lyhyt ja terävä "sri" sekä kuivä näpäytys "tek". Pikkusiepon laulu alkaa yhdellä tai kahdella terävällä tavulla, joiden jälkeen se päästää rakenteeltaan kirjosieppomaisen keskiosan sekä tunnusomaisen, laskevan, kirkkaiden äänten sarjan.[3]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pikkusieppo pesii Keski- ja Itä-Euroopassa, Siperiassa ja Kaukasiassa. Lajin maailmanlaajuisen kannan kokoa ei tiedetä, mutta sen on kuvattu olevan yleinen. Pikkusieppo on muuttolintu, joka talvehtii Etelä-Aasiassa.[1] Suomessa pikkusieppoja pesii arviolta 2 000–6 000 paria. Pesivän kannan painopiste on etelärannikolla, kaakossa ja idässä.[4] Keväällä ensimmäiset pikkusiepot saapuvat Suomeen toukokuun puolivälissä ja pääosa touko–kesäkuun vaihteessa. Syksyllä se lähtee elokuun lopussa–lokakuussa.[5]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pikkusiepot viihtyvät vanhoissa luonnontilaisissa metsissä, joissa on paljon lahopuuta.[5] Laji suosii yli 50-vuotiaita kuusivaltaisia metsiä ja purojen ja muiden vesistöjen läheisyyttä.[4][3] Se pesii erityisesti metsien kosteissa osissa ja tiheissä osissa, joissa aluskasvillisuus on runsasta.[3] Muuttoaikoina pikkusieppoa tavataan muissakin ympäristöissä, kuten puistoissa ja puutarhoissa.[5]

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pikkusieppo tekee pesänsä lahopökkelöön, lahon puunrungon koloon tai oksanhankaan. Se rakentaa kuppimaisen pesän sammalista, lehdistä ja korsista. Naaras munii kesä-heinäkuussa viisi tai kuusi vaaleata, punapilkkuista munaa, joita se hautoo 12–13 päivää. Poikaset pysyvät pesässä 12–14 vuorokautta.[5]

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pikkusieppo käyttää ravinnokseen hyönteisiä ja hämähäkkejä, joita se saalistaa pääasiassa lehvästön keskikerroksista, mutta myös maasta ja ilmasta.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b BirdLife International: Ficedula parva IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2014. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 13.2.2014. (englanniksi)
  2. Red-breasted Flycatcher (Ficedula parva) IBC. Viitattu 14.6.2013. (englanniksi)
  3. a b c d e f Svensson, Lars: Lintuopas - Euroopan ja Välimeren alueen linnut, s. 338. Otava, 2010. ISBN 978-951-1-21351-2.
  4. a b Lintuatlas Viitattu 14.6.2013.
  5. a b c d e Laine, Lasse J.: Suomalainen Lintuopas, s. 261. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-26894-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hellman, Gösta 1980: Mindre flugsnapparen valde ovanlig häckplats. – Lintumies 4.1980 s. 180. LYL.