Pikarililjat
| Pikarililjat | |
|---|---|
 Kirjopikarililja (Fritillaria meleagris) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Yksisirkkaiset Liliopsida |
| Lahko: | Liliales |
| Heimo: | Liljakasvit Liliaceae |
| Suku: |
Pikarililjat Fritillaria L. |
| Katso myös | |
Pikarililjat (Fritillaria) on liljakasvien heimoon kuuluva suku. Lajeja tunnetaan noin 100. Pikarililjojen suku on biologisesti mielenkiintoinen siinä mielessä, että todennäköisesti suvussa on menossa monien lajiryhmien osalta lajiutumisessa dynaaminen vaihe. Lajimääritykset ovat joissain tapauksissa häilyvät, ja useiden lajien luontaisia risteymiäkin tunnetaan.[1] Suomessa tutuimpia pikarililjoja ovat kirjopikarililja (Fritillaria meleagris L.) sekä keisarinpikarililja eli aitokeisarinkruunu (Fritillaria imperialis L.). Kirjopikarililjaa tavaan myös luonnonvaraisena Ahvenanmaalla, mutta se lienee arkeofyytti eli muinaistulokas.[2]
Viime vuosina on myös Suomessa tullut tarjolle muitakin pikarililjalajeja, kuten kalvaspikarililja (Fritillaria pallidiflora Schrenk), tummapikarililja (Fritillaria camtschatchensis (L.) Ker-Gawl.) sekä kookas persianpikarililja (Fritillaria persica L.). Pikarililjoja myydään tavallisesti sipuleina. Sipulit istutetaan maahan aikaisin syksyllä.
Rakenne ja biologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pikarililjat muistuttavat kasvutavaltaan ja rakenteeltaan lähisukulaisiaan liljoja (Lilium). Niiden sipuli muodostuu vain muutamasta sipulisuomusta, jonka pääsilmusta ilmaverso kasvaa. Sipulit ovat kuorettomia, kuten liljallakin. Verson kasvu on päätteinen eli päättyy kukintaan, ja sivusilmuista muodostuvat tytärsipulit jatkavat kasvua seuraavana vuonna. Ilmaverso on joko vähälehtinen, alaosaltaan kalju tai kauttaaltaan lehdekäs. Lehdet ovat joko hajallaan pitkin vartta tai lehtikiehkuroissa. Verso ja lehdet ovat karvattomat, kiiltävät tai vahapintaiset, silposuoniset ja ehytlaitaiset. Lehden muoto voi olla heinämäisen kapea, tasasoukka tai soikea ja lapamaisen leveä. Kukat ovat joko yksittäin, harvoissa tertuissa, sarjana tai tähkämäisesti. Kukkien luku on liljojen tapaan kolme; emi on kolmiosainen, heteitä on kolme kahdessa kiehkurassa, samoin kehälehtiä. Kehälehdet ovat samanlaiset (tepalit) eli kukassa ei ole erilaistunutta verhiötä. Ulkokehälehdet (sepalit) ovat usein kapeammat kuin sisäkehälehdet (petalit). Kukkien väri vaihtelee suuresti lajeittain ja lajien sisällä. Ne voivat olla yksivärisiä (esim. keisarinpikarililja) tai kirjavia (esim. kirjopikarililja), valkoisen, keltaisen, punaisen ja violetin eri värisävyissä. Joillain lajeilla on lähes mustat kukat (esim. persianpikarililja, tummapikarililja). Joillain lajeilla esiintyy myös täysin valkokukkaisia muotoja.
Tuoksuttomat kukat ovat alaspäin nuokkuvia ja muistuttavat kuppia tai pikaria, josta tulee myös suvun tieteellinen nimi (lat. fritillus), joka tarkoittaa arvanheittokuppia. Kukat ovat hyönteispölytteiset.
Kasvullisen lisääntymisen lisäksi suvullinen lisääntyminen on yleistä. Kasvupaikoillaan mm. kirjopikarililjasta alkaa ilmaantua erilaisia värivariaatioita, jotka kertovat siitä, että mukana on myös siementaimia. Tosin valkokukkainen muoto tuottaa vain valkokukkaisia siementaimia. Siemenet muodostuvat kolmilokeroisiin siemenkotiin, joissa kussakin lokerossa on siemeniä kahdessa rivissä. Litteät siemenet muistuttavat liljan siemeniä. Niissä on ohut, koko siemenen peittävä paperimainen kuori, jonka reuna toimii lenninsiipenä. Siemenet itävät yleensä nopeasti heti keväällä (epigeeinen itäminen).
Pikarililjojen suku on geneettisesti hyvin lähellä liljojen sukua, ja joitain lajeja on siirretty välillä liljojen ja välillä pikarililjojen sukuun. Geneettinen samankaltaisuus näkyy myös kromosomistossa, joka pikarililjoilla, kuten liljoillakin, on hyvin suuri, itse asiassa yksi eliökunnan suurimpia. Diploidissa (2n) genomissa on 24 metasentrisestä kromosomia, joiden heterokromatiinimäärä on valtava. Liljoilla tähän syyksi on havaittu lukemattomien toistuvien eli repetitiivisten sekvenssien esiintyminen heterokromatiinialueella.[3] Tämä lienee tilanne myös pikarililjoilla. Näiden geenialueiden biologista funktiota ei vielä tunneta, mutta niillä lienee evolutiivinen merkitys, sillä se on hyvin stabiili ominaisuus kummassakin suvussa. [1]
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pikarililjojen suku on levittäytynyt Euraasian alueelle sekä Pohjois-Amerikkaan. Euroopassa tavataan 23 lajia.[1]
Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pikarililjalajit ovat pääosin kotoisin vuoristoniityiltä, aroilta tai aavikoilta, joten niiden kasvurytmissä on voimakas kasvu- ja lepokauden (kuiva/kostea -kausi tai kylmä/lämmin -kausi) vuorottelu.
Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keisaripikarililjaa, kirjopikarililjaa, kalvaspikarililjaa ja monia muita kaupan olevia lajeja käytetään koristekasveina puutarhoissa, joista erityisesti monet pienemmät lajit, kuten kirjo- ja kalvaspikarililja, sopivat myös kivikkopenkkiin.[4]
Kasvit menestyvät auringossa tai puolivarjossa. Maan tulee olla kosteahko tai kostea ja ravinteikas.
Lajeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- anatolianpikarililja (Fritillaria acmopetala)
- antalyanpikarililja (Fritillaria serpenticola)
- assyrianpikarililja (Fritillaria uva-vulpis)
- davisinpikarililja (Fritillaria davisii)
- helopikarililja (Fritillaria pudica)
- kalvaspikarililja (Fritillaria pallidiflora)
- keisarinpikarililja eli keisarinkruunu (Fritillaria imperialis)
- keltareunapikarililja (Fritillaria michailovskyi)
- kirjopikarililja (Fritillaria meleagris)
- kreikanpikarililja (Fritillaria graeca)
- mantsurianpikarililja (Fritillaria verticillata)
- persianpikarililja (Fritillaria persica)
- ruskopikarililja (Fritillaria pyrenaica)
- siropikarililja (Fritillaria montana)
- sisilianpikarililja (Fritillaria messanensis)
- sitruunapikarililja (Fritillaria carica)
- ternipikarililja (Fritillaria raddeana)
- tiensaninpikarililja (Fritillaria sewerzowii)
- tummapikarililja (Fritillaria camtschatcensis)
- täpläpikarililja (Fritillaria affinis)
- viirupikarililja (Fritillaria striata)
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Jefferson-Brown, Michael: The Gardener's Guide to Growing Fritillaries, s. 160. David & Charles, 2002. ISBN 0715314025, 9780715314029. (englanniksi)
- ↑ Mossberg, Bo & Stenberg, Lennart: Suuri Pohjolan kasvio, s. 928. Tammi, 2014. ISBN 9789513167790.
- ↑ Pelkonen, V.-P. & Pirttilä, A.-M.: Biotechnological Approach in lily (Lilium) production, s. 19. Oulu: Oulu Univeristy Press, 2005. 951-42-7659-0. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ ”Pikarililjat”, Tammen suuri puutarhakirja, osa 2, s. 113–115. Helsinki: Tammi, 1998. ISBN 951-31-1107-5.
- ↑ Räty, Ella (toim.): Viljelykasvien nimistö. Puutarhaliiton julkaisuja nro 363. Helsinki 2012. ISBN 978-951-8942-92-7.
- ↑ Kassu – Kasvien suomenkieliset nimet: Fritillaria Kassu – Kasvien suomenkieliset nimet. Finto. Viitattu 6.4.2018.
- ↑ Laji.fi – Suomen Lajitietokeskus: Pikarililjat – Fritillaria
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Funet: Pikarililjat (Fritillaria)
- Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Fritillaria (englanniksi)
- United States Department of Agriculture (USDA): Fritillaria (englanniksi)
- Flora of China: Fritillaria (englanniksi)