Petteri Nykky

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Petteri Nykky
Henkilötiedot
Syntynyt10. huhtikuuta 1965 (ikä 59)
Salibandyn pelaaja
Pituus 175
Paino 86

Petteri Nykky (s. 10. huhtikuuta 1965) on suomalainen salibandy- ja golfvalmentaja. Ennen valmennusuraansa hän pelasi salibandya Salibandyliigassa.

Nykky on valmistunut Jyväskylän yliopistosta filosofian maisteriksi pääaineenaan kemia. Hän on suorittanut myös ammattivalmentajan tutkinnon.[1]

Pelaajaura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykky pelasi pelaajaurallaan vuosina 1991–1998 yhteensä 98 runkosarjaottelua Salibandyliigassa Liffessä ja Happeessa.[2]

Valmennusura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salibandyliigassa Nykky on valmentanut Happeeta, Espoon Oilersia vuosina 2000–2008, AC Hakia kaudella 2008–2009 ja Classicia vuodesta 2015[3]. Vuosina 2009–2011 hän valmensi Sveitsin liigassa pelaavaa Alligator Malansia.[4]

Suomen miesten salibandymaajoukkueen päävalmentajana hän toimi vuosina 2004–2010.[5] Nykyn valmennuksessa Suomi voitti maailmanmestaruuden vuosina 2008 ja 2010. Vuosina 2011–2015 hän toimi Sveitsin salibandymaajoukkueen päävalmentajana.[6][7] Vuoden 2012 MM-kisoissa Sveitsi saavutti pronssia. Helmikuussa 2017 Nykky valittiin uudestaan Suomen miesten salibandymaajoukkueen päävalmentajaksi.[8] Vuonna 2018 Nykky voitti kolmannen maailmanmestaruutensa johtaessaan Suomen MM-kultaan.

Vuonna 2011 Nykky valittiin Suomen Golfliiton liittovalmentajaksi. Hän on valmentanut henkilökohtaisesti muun muassa Ursula Wikströmiä.[9] ja Lauri Ruuskaalähde?.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lappalainen, Jouni: Maajoukkuevalmentaja Nykky neuvottelee Torin kanssa Loviisan Sanomat. 23.05.2008. www.loviisansanomat.net. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 27.1.2009.
  2. Liigapelaajat 1990– Salibandyliiga. Arkistoitu 6.12.2015. Viitattu 27.1.2009.
  3. Siirtopommi: mestarivalmentaja Petteri Nykky Classiciin – ”Hulluhan mä oon” pääkallo.fi. 25.1.2015. Viitattu 12.4.2016.
  4. Salibandyn pisimmät sopimusneuvottelut Nykyn ja Classicin välillä Faneille.com. 28.1.2015. Viitattu 12.4.2016.
  5. Henkilökuvassa Petteri Nykky: Valmistumisvaiheessa mietin, olenko huomioinut kaiken. Silloin jännitän. 8.2.2011. www.jatkuvaasyottoa.com: Jatkuvaa Syöttöä. Viitattu 10.4.2011. [vanhentunut linkki]
  6. Kultavalmentaja Nykky siirtyy Sveitsin päävalmentajaksi hs.fi. 4.4.2011. Helsingin Sanomat. Viitattu 10.4.2011. [vanhentunut linkki]
  7. Petteri Nykky ei jatka Sveitsin päävalmentajana pääkallo.fi. 17.1.2015. Viitattu 12.4.2016.
  8. Anssi Karjalainen: Nyt se on varmaa – Petteri Nykky palaa Suomen päävalmentajaksi Pääkallo. 10.2.2017. Viitattu 20.3.2017.
  9. Golfpiste.com golfpiste.com. 18.8.2011. Viitattu 12.4.2016.