Pavian taistelu
| Pavian taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa italialaissotaa | |||||||
 Ruprecht Heller maalaus Pavian taistelusta vuodelta 1529,
| |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
Pavian taistelu käytiin 24. helmikuuta 1525 Pavian edustalla Pohjois-Italiassa. Taistelu oli Ranskan kuningas Frans I:n ja Habsburg-suvun keisari Kaarle V:n välisen Italian sodan ratkaiseva sotilaallinen kohtaaminen, jossa Ranskan 28 000 miehen armeija käytännössä tuhottiin ja kuningas Frans, joka johti Ranskan armeijaa, otettiin päävihollisensa Habsburgien vangiksi.[1] Taistelu oli osa vuosien 1521–1526 italialaissotaa. Ranskalaiset olivat tunkeutuneet Lombardiaan ja piirittäneet Pavian kaupungin, jonka avuksi keisarilliset joukot tulivat.
Sotatapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuoden 1524 lopulla Frans I:n armeija marssi Lombardiaan ja miehitti Milanon herttuakunnan. Sen jälkeen armeija piiritti Pavian kaupunkia. Keisari Kaarle lähetti armeijan komentaja Fernando Francesco de Avalosin, markiisi di Pescaran (1490 – 2. joulukuuta 1525) johdolla auttamaan piiritettyjä. Keisarilliset joukot saapuivat Pavian ulkopuolelle ja asettuivat ranskalaisia kohti vastakkaiselle puolelle puroa.[1]
Kolmen viikon tunnustelevan taistelemisen jälkeen markiisi Pescara lähti johtamaan rohkeaa hyökkäystä. Hän marssitutti joukkonsa yöllä useita kilometrejä pohjoiseen, joka ylitti puron. Aamunkoittoon mennessä suuri osa hänen armeijastaan oli asemissa ja hyökkäsi kohti Ranskan joukkojen avointa vasenta kylkeä. Taistelukentän peittäneen sumun hämmentäminä ranskalaisten komentajilla oli vaikeuksia saada joukkonsa kokoon ja vastata yllätyshyökkäykseen. [1]
Kuningas Frans l osoitti ihailtavaa rohkeutta, mutta rajallista arvostelukykyä ja johti panssaroitua ratsuväkeään keskiaikaistyyliseen hyökkäykseen keihäät tanassa. Pahaksi onneksi ratsumiehet ratsastivat kanuunan edellä, mikä teki tykistölle mahdottomaksi tulittaa vihollista. Frans I:n sveitsiläiset palkkasoturit eli piikkimiehet eivät osoittaneet taisteluintoa, eivätkä Alençonin herttua Charles IV de Valois'n (1489— 11. huhtikuuta 1525) johtamat joukot päässeet irrottautumaan yleisestä sekasorrosta.[1]
Espanjalaiset arkebuuserit (arkebuusilla eli hakapyssyllä aseistetut sotilaat, ensimmäiset laukaisimella varustetut tuliaseet) aiheuttivat suuret miestappiot ranskalaisille, Tremoillen vanha herttua sai ammuksen suoraan sydämen läpi. Keisarilliset Landsknecht palkkasoturit, Georg von Frundsbergin johdolla, piirittivät ranskalaisten puolella taistelevat luopiot, Schwarze Garde Landsknechtit ja tuhosivat heidät. [1]
Tappiot:
- Ranska, 8 000 kuollutta tai haavoittunutta 20 000 miehestä; 3 komentajaa antautui, 5 komentajaa kaatui, armeijan päällikkö Frans I vangittiin
- Habsburgit, 1 000 kuollutta tai haavoittunutta 23 000 miehestä.[1]
Armeijoiden vahvuus oli suhteellisen tasaväkinen: Ranskalla 26 200 ja Keisarillisella armeijalla 28 300 miestä. Miestappiot olivat Ranskalla 8 000 - 13 000 kaatunutta tai haavoittunutta, Keisarillisella armeijalla 1 500 kaatunutta tai haavoittunutta.
Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan ja Espanjan (Habsburgien) keisari Kaarle V:n joukot kukistivat Ranskan joukot ja ottivat kuningas Frans I:n sotavangiksi. Keisari Kaarle V lähetetti Frans I:n Madridiin, missä hän vuonna 1526 allekirjoitti Madridin rauhanopimuksen ja luopui Ranskan vaatimuksista Italiaan, jättäen maan Habsburgien valtaan.[1]