Pandiveren ylänkö

Näkymä Ebaveren mäeltä.

Pandiveren ylänkö (vir. Pandivere korkustik) on Pohjois-Viron ylänköalueen korkein alue. Se rajautuu pohjoisessa Virun tasankoon, idässä Alutagusen alankoon, etelässä Keski-Viron ylänköön ja lännessä Kõrvemaahan. Ylängön alueen korkeus on enimmäkseen 80–95 metriä mpy. ja alue kohoaa 50–60 metriä korkeammalle kuin viereisillä alangoilla. Ylängöllä esiintyy runsaasti lähteitä.

Yleistä

Pandiveren ylänkö on yksi Viron viidestä ylängöstä: Pandiveren, Otepään, Sakalan, Karulan ja Haanjan ylänkö. Sen nimi on tullut pienestä Pandiveren kylästä, joka sijaitsee ylängöllä. Aluetta on kutsuttu muillakin nimillä. Maantieteilijä K. Rathlef käytti vuodesta 1851 alkaen nimeä Sallan ylänkö, mutta jo 1870-luvulla alettiin käyttämään Ferdinand Müllerin ehdottamaa nimeä Pandiveren ylänkö. Hän katsoi, että korkeussuhteiden valossa tämä korkeampi seutu oli merkittävämpi kuin Sallan alue, missä sijaitsi alueen korkein yksittäinen mäki Emumägi.

Luonnonhistoriaa

Pandiveren kallioperän ylin kerrostuma on yli 300 miljoonaa vuotta vanhaa devonikauden kalkkikiveä . Pandiveren ylänkö on syntynyt viimeisen jääkauden aikana, kun mannerjäätikön virtaavat kielekkeet välillä kiersivät ylängön ja kuluttivat siellä enemmän maanpintaa kuin nykyisellä ylängöllä. Välillä mannerjäätiköt virtasivat myös Pandiveren yli ja viimeisen jääkauden loppuvaiheessa sinnekin on jäänyt sulavan jäätikön tekemiä pinnanmuotoja. Selvin jäänne on moreenipatja, joka peittää muutamaa paikkaa lukuun ottamatta koko ylängön noin 1–5 metrin paksuisella kerroksella. Alueen eteläosissa sijaitsee myös ryhmä drumliineja. Moreenin päällä kulkee pohjois-etelä-suuntaisina muutamat harjut, jotka ovat jäätikön alla virranneiden jäätikköjokien jäänteitä. Muutaman harjuun liittyy myös jäätikköjoen purkautumisaukon eteen syntyneitä jäätikködeltoja ja sandureja. Alueen pohjoispäässä on kaksi jäätikköjoen kuluttamaa uomaakin. Ne ovat voineet syntyä jäätikköjärven purkautuessa alueen yli. Etelässä, idässä ja luoteessa on merkkejä jäätikköjärven sedimenteistä, kun järven vedenpinta on noussut ylängön rinteille asti. Niissä kohdissa, missä moreenia ei ole, näkyvät karstialueet paljaina ja niiden luontotyyppi alvari selkeästi.

Alueen kuvaus

Karstialueen vesitalouden luonne

Viron alue on jaettu maantieteellisiin alueisiin, joista Pandiveren ylänkö muodostaa oman kokonaisuutensa. Sen pinta-alaksi ilmoitetaan 2 415 km², josta 1 375 km² on kalkkikivi- ja karstialuetta. Ylängöltä tunnetaan yli 200 karstialuetta, joista 12 on 10–100 ha kokoisia. Suurin niistä on Savalduman karstinsuojelualue ja se sijaitsee Tamsalun lähellä. Alueella sataa 700 millimetriä vuodessa. Kalkkikivi vaikuttaa sadeveden valuntaan maan pinnalla, pohjaveden muodostumistapaan ja pohjaveden vedenlaatuun. Esimerkiksi ylängön keskivaiheillä erittyy pohjaveteen suuria määriä fosfaatteja. Ylänköalueen laella ei esiinny jokia, koska huokoinen kalkkimaa imee sadevedet maan alle ja jossa ne virtaavat maanalaisissa puroissa ja joissa. Maanalainen vesi pulppuaa maanpinnalle lähteissä (vir. allikas), joita esiintyy alueella runsaasti. Lähteiden vedentuotto riippuu sademääristä, mutta ne ovat suomalaisiin lähtesiin nähden tuottoisempia. Alueen suurimpia lähteitä ovat Araveten lähde (993 litraa sekunnissa (l/s)), joka on Viron suurin lähde, ja Lavin lähde (460 l/s), Kihmen lähde (401 l/s), Norra allikas (296 l/s), Norra-Oostriku allikajärv, Jäneda allikajärv, Imastu allikas, Kulina ja Simuna lomb.

Jokien alkulähteenä

Alueen reunoilta saavat alkunsa noin seitsemäsosa Viron joista tai ojista. Alueelta virtaa jokiin 1 575 miljoonaa m³ vettä vuodessa. Nämä joet ovat Suomenlahteen laskevat Jägala jõgi, Valgejõgi, Loobu jõgi, Mustoja, Selja jõgi, Kunda jõgi ja Purtse jõgi, Peipsijärveen laskevat Tagajõgi ja Avijõgi, Emajõen sivujoet Pedja- ja Põltsamaa jõgi sekä Riianlahteen laskeva Pärnunjoki. Vaikka tässä on luetteloitu jokien pääuomien nimiä, tarkoitetaan niillä myös joen sivujokia.

Järvien esiintyminen

Alueen korkeimmissa osissa, joka muodostuu 1 375 km² laajuisesta kalkkikivikerroksista, ei esiinny järviä. Korkeimman alueen reunoilla on vähän järviä ja ne ovat pieniä. Järvien ja lampien kokonaismäärä on 72 . Yksikään järvi ei ylitä 50 ha, yli 10 ha järviä on 11 ja yli 2 ha järviä on 9 . Jokien tiheys alueella on vain 0,005 km/km² , kun se on Virossa keskimäärin 0,23 km/km² . Suurimmat niistä ovat Väinjärv ja Porkuni järv, josta Valgejõgi saa alkunsa. Porguni järvi on kuuluisa siitä, että sen vesi vähäsateisina keskinä vajoaa maahan ja silloin järvi kuivuu kokonaan. Samaa tapahtuu toisillekin karstijärville kuten Võhmetussa ja Lemkülan järvet ja Savalduman Heinjärv. Muita alueen järviä ovat Ohepalu järv ja Sinijärv, jonka vedenväri on voimakkaasti turkoosin värinen.

Korkeimmat mäet

Viro on maantieteellisesti varsin matala ja sataa metriä korkeammat mäenhuiput saavat Virossa erityistä huomiota. Rakken Sallassa sijaitseva Emumägi on 166 metriä mpy. ja 79 metriä ympäristöään korkeampi. Simunassa sijaitseva Kellavere mägi on vastaavasti 156 metriä ja 50 metriä korkea ja Väike-Maarjassa sijaitseva Ebavere mägi 146 metriä ja 30 metriä korkea. Rakkessa on myös 133 metriä korkea mäki. Nämä mäet ovat harjuja tai drumliineja.

Asutus

Ylängön suurimmat keskustaajamat ovat Tamsalu (2 100 asukasta), Rakvere (16 500 asukasta) ja Tapa (5 700 asukasta). Se sijaitsee sekä Länsi-Virumaan maakunnassa ja Järvamaan maakunnassa. Kokonaan sen alueella sijaitsevat kunnat Ambla, Tamsalu ja Rakvere, lähes kokonaan Väike-Maarja, Vinni, Kadrina, Tapa, Järva-Jaani ja Rakke, mutta siihen kuuluvat vain osittain reunakunnat Haljala, Kuusalu, Albu, Roosna-Alliku, Koeru, ja Laekvere. Alueella asuu yhteensä yli 70 000 asukasta.

• 
  Väike-Maarjassa Äntun kylässä sijaitsee sinivetsiet lähdepohjaiset lammet. Tässä on Äntun Sinijärv.
• 
  Emajokeen yhtyvä Pedja jõen alkulähde on Simuna allikas.
• 
  Kuivina kesinä saattaa karstialueen Porkuni järv kuivua kokonaan.

Lähteet

• Annov, Merle & Kurrel, Kadri & Lepik, Leida: Eesti teedeatlas. Tallinna: Regio, 2014. ISBN 978-9949-520-16-9. toimitus (viitattu 21.6.2017). (viroksi),(englanniksi)