POP-yhdiste

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

POP-yhdisteillä tarkoitetaan pysyviä orgaanisia yhdisteitä (engl. persistent organic pollutants).[1][2] Ne ovat ympäristössä hyvin hitaasti hajoavia, kaukokulkeutuvia sekä kerääntyvät eliöihin. POP-yhdisteitä pidetään virheellisesti usein supermyrkkyinä, todellisuudessa ne ovat toksisuudeltaan hyvin erilaisia.[2] Kaikille niille on kuitenkin tyypillistä kestävyys ympäristössä. Suomessa niiden tärkein lähde ihmisille on Itämeren kala.[3]

Kaukokulkeutumisen ja yhdisteiden pitkäikäisyyden vuoksi mikään valtio tai muu yksittäinen alue ei yksistään voi ratkaista POP-yhdisteiden aiheuttamia ympäristö- ja terveysongelmia. POP-yhdisteiden rajoittamiseksi tarvitaan kansainvälisiä toimia (esimerkiksi alueellinen ECE-POP -pöytäkirja 1998 ja maailmanlaajuinen POP-sopimus 2001 eli Tukholman sopimus).

Esimerkkejä POP-yhdisteistä ovat aldriini, dieldriini, DDT, endriini, heptakloori, klordaani, mirex, toksafeeni, heksaklooribentseeni, PCB-yhdisteet, dioksiinit ja furaanit eli ns. "likainen tusina".[2] Mainitut 12 POP-yhdistettä ovat mukana maailmanlaajuisessa Tukholman sopimuksessa pysyvien orgaanisten yhdisteiden rajoittamiseksi sekä YK:n alaisen Euroopan talouskomission (UNECE) ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista rajoittavan sopimuksen (CLRTAP) POP-pöytäkirjassa. Näistä aineista ainoastaan DDT on perustellussa käytössä malarian torjumisessa tropiikissa. Suomessa näitä ei ole käytetty vuosikymmeniin, monia ei koskaan.[2] Alueellinen POP-pöytäkirja kattaa 4 muutakin POP-yhdistettä (lindaani, klordekoni, heksabromibifenyyli ja PAH-yhdisteet).

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Vähäkangas K, Tuomisto J. Torjunta-aineet. Orgaaniset ympäristömyrkyt. Kirjassa Koulu M, Tuomisto J. Farmakologia ja toksikologia, ss. 1099-1116. Kustannus Oy Medicina, Kuopio 2007. ISBN 978-951-97316-2-9. Luettavissa myös verkossa http://www.medicina.fi.
  2. a b c d Tuomisto J. 100 kysymystä ympäristöstä ja terveydestä: arsenikista öljyyn, ss.65-67. ISBN 951-656-221-3. Verkossa englanniksi The dirty dozen
  3. Mussalo-Rauhamaa H ym. Ympäristöterveys, ss. 45, 52, 139. Kustannus Oy Duodecim, Helsinki 20087. ISBN 978-951-656-161-8.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]