Päivääniemen kalmisto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Päivääniemen kalmistoa.

Päivääniemen kalmisto sijaitsee Lempäälässä Vesilahteen menevän tien (seututie 301) varrella. Rautakautinen röykkiökalmiston alue on metsittynyttä entistä pelto-, kaski- ja hakamaata. Kalmistoon kuuluu noin 130 kiven- ja maansekaista röykkiötä ja matalaa kiveystä. Läpimitaltaan rakennelmat ovat 3–20 metriä. Useimmissa kalmiston röykkiöissä on suurikokoinen silmäkivi, jonka ympärille muut kivet on kasattu. Kirjallisia mainintoja röykkiöistä on 1790-luvulta. Aluetta on tutkittu 1800-luvun lopulla ja vuonna 1987. Kalmisto on vuosilta 300–1000 jaa., mutta runsaimmat löydöt ovat aikaväliltä 600–800. Kalmiston läheinen alue muuttui vuonna 1994, kun Näppilänsalmen ylittänyt vanha silta korvattiin uudella ja Lempäälän ja Vesilahden välisen tien linjausta muutettiin.

Päivääniemen haudoista suurin on niin sanottu kuninkaanhauta. Sen keskellä suuri luonnonkivi, joka on haudan silmäkivi. Kuninkaanhaudalle johtaa etelästä kivinen käytävä. Hauta on kuulunut paikalliselle mahtimiehelle, sillä haudasta on löydetty komea miekka. Myös Satakunnan Kiukaisissa on Kuninkaanhauta-niminen muinaisjäännös.

Vuoden 1959 kartassa alue tunnetaan nimellä Päiväinniemi ja vuoden 1976 Päiväänniemi.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kutilainen, Mikko: Vanhat kartat - Päivääniemi, Lempäälä Vanhat kartat. Viitattu 20.3.2024.