Ozu Moreira

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Osmar Moreira
Ozu Moreira vuonna 2019.
Ozu Moreira vuonna 2019.
Henkilötiedot
Syntynyt21. tammikuuta 1986
Rio de Janeiro, Brasilia
Kansalaisuus  Japani
Uran tiedot
Lempinimi Ozu
Laji beachfutis
Seura Yhdysvallat Seattle Sounders
Saavutukset
Voitot Silver Ball (toiseksi paras pelaaja), MM-kilpailut 2013

Tietolaatikko päivitetty 20. helmikuuta 2015

Osmar "Ozu" Moreira (s. 21. tammikuuta 1986 Rio de Janeiro, Brasilia) on brasilialaissyntyinen japanilainen beachfutispelaaja. Hän edustaa yhdysvaltalaista Seattle Soundersia ja Japanin beachfutismaajoukkuetta. Vuonna 2007 Japaniin muuttaneen ja vuonna 2012 maan kansalaisuuden saaneen 190 senttimetriä pitkän Moreiran pelipaikka on puolustaja.

Moreira pelasi ensimmäistä kertaa Japanin paidassa kansainvälisissä kisoissa vuoden 2013 MM-kisoissa, joissa silloin Tokio Lequiosia edustanut Moreira pelasi neljässä ottelussa tehden neljä maalia. Hänet palkittiin kisojen jälkeen myös Silver Ballilla eli turnauksen toiseksi parhaan pelaajan palkinnolla. Turnauksen jälkeen Moreira siirtyi Espanjan suurseuraan FC Barcelonaan, josta hän siirtyi vuonna 2014 Seattle Soundersiin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.