Operatiivinen sotilaslääni
Operatiivinen sotilaslääni oli Suomen puolustusvoimien johtoporras, johon kuuluu tai on kuulunut sotilasläänin itsensä lisäksi myös muita, lähinnä suunnitteluun ja hallintoon liittyviä alueellisia sotilasläänejä, jotka sodan aikana olisivat operatiivisen sotilasläänin osia. Kun Suomessa vuonna 2008 luovuttiin kolmesta maanpuolustusalueesta ja siirryttiin kahdeksaan sotilaslääniin niin silloin näistä neljä oli operatiivisia.
Jaottelu ei-operatiivisiin sotilaslääneihin [muokkaa]
Myöhemmin muut sotilasläänit yhdistettiin operatiivisiin, jolloin peruste sotilasläänien jakamiseen operatiivisiin ja muihin, ei-operatiivisiin, poistui.
Alueellisia, ei-operatiivisia sotilasläänejä Suomessa olivat
- Helsingin sotilaslääni,
- Uudenmaan sotilaslääni,
- Turun ja Porin sotilaslääni,
- Hämeen sotilaslääni
- Vaasan sotilaslääni,
- Lapin sotilaslääni,
- Pohjanmaan sotilaslääni,
- Pohjois-Karjalan sotilaslääni,
- Savo-Karjalan sotilaslääni,
- Kymen sotilaslääni,
- Mikkelin sotilaslääni,
- Keski-Suomen sotilaslääni ja
- Kuopion sotilaslääni
vuosien 1993 - 2009 välisenä aikana.
Lakkautettujen sotilasläänien komentajat olivat sotilasarvoltaan yleensä everstejä, poikkeuksena mm. Helsingin sotilasläänin viimeiset komentajat ja Keski-Suomen sotilaslääniä 90-luvulla johtanut prikaatikenraali Kari Savolainen. Lapin sotilasläänin viimeinen komentaja oli everstin arvoinen Markku Aherto.
Sivulta puuttuu