Oltermanni (juusto)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Valio Oltermanni logo

Oltermanni on Valion valmistama mieto murukoloinen kermajuusto, jota kypsytetään vähintään 4 viikkoa.

Oltermanni-kermajuusto on Isonkyrön osuusmeijerin (1984 lähtien Kyrönmaan osuusmeijeri) vuonna 1979 kehittämä tuote.[1] Pienen sylinterin muotoinen, keltaiseen pussiin pakattu Oltermanni annettiin Valion 75-vuotisjuhlan kunniaksi lahjaksi jokaiselle Valion maidontuottajalle vuonna 1980. Juhlajuusto koitui silloisen Isonkyrön osuusmeijerin pelastukseksi. Yleiseen myyntiin juusto lanseerattiin vuonna 1981. Ehdotuksen nimelleen juusto sai samaan aikaan tekeillä olleesta oltermannilaitosta koskevasta väitöskirjasta. [2]

Juuston kysyntä kasvoi nopeasti ja vuonna 2008 se oli Suomen myydyin kermajuusto.[3] Juuston logossa komeili pitkään Kyrönmaan Osuusmeijerin kuva – senkin jälkeen, kun juuston valmistus oli jo siirtynyt suurempiin tuotantolaitoksiin. Nykyään Oltermanni-juuston logossa on Saukkolassa sijaitsevan meijerimuseon kuva.

Kasvavan kysynnän vuoksi Oltermannin tuotanto aloitettiin vuonna 1984 myös Valion Ylitornion tehtaalla ja 1980-luvun lopulla myös Mikkelin osuusmeijerissä. Kun sen menekki edelleen kasvoi, käynnistettiin vuonna 1993 Haapavedellä uuden sukupolven tehdas, joka mahdollisti suuremman tuotantokapasiteetin lisäksi kevyempien vaihtoehtojen valmistamisen. 2000-luvulla Valio siirsi Oltermannin tuotannon alkuperäisestä Isonkyrön meijeristä kokonaan muihin tuotantolaitoksiin.

Oltermannin rinnalla ryhdyttiin vuonna 1997 valmistamaan 17 painoprosenttia rasvaa sisältävää Oltermanni-kevytjuustoa. Tuoteperhe laajeni vuonna 2008 edellistäkin vähempirasvaisella Valio Oltermanni 9 % -juustolla. Lisäksi Valio valmistaa kasvirasvaa sisältävää juustonkaltaista tuotetta Valio Oltermanni rypsiä. 33 painoprosenttia rasvaa sisältävä Oltermanni-juusto myydään Suomessa nimellä Oltermanni Täyteläinen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Helsingin Sanomat, uutisarkisto, 19.9.1996
  2. Etelä-Suomen Sanomat 20.8. 2009, s. 12, Kallio, Reino, Pohjanmaan suomenkielisten kylien oltermannihallinto. Studia historica Jyväskyläensia 23. Jyväskylä 1982.
  3. http://uutiset.ruokatieto.fi/WebRoot/1043198/X_Arkistoitu_uutinen_tai_tiedote.aspx?id=1094008&NewsItem=1903

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä ruokaan, juomiin, ravintoon tai ruoanlaittoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.