Olga Danilova

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Olga Danilova (s. 10. kesäkuuta 1970 Bugulmissa) on venäläinen entinen hiihtäjä, moninkertainen arvokisavoittaja, jonka hiihtouran menestyksekkäimmät vuodet sijoittuivat 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun tietämille.[1]

Danilova oli arvokisoissa mukana jo 1992 Albertvillen olympialaisissa, joissa ei kuitenkaan saavuttanut mainittavampaa menestystä. Ensimmäiset arvokisamitalinsa Danilova saavutti 1995 Thunder Bayn MM-hiihdoista, joissa saaliina oli viestikulta ja pronssi takaa-ajokilpailusta. Danilova jatkoi hyviä otteitaan myös kaksi vuotta myöhemmin Trondheimin MM-hiihdoissa, joissa hän saavutti viestikullan lisäksi pronssia viiden kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailussa.

1998 Naganon olympialaisissa Danilova saavutti jo kolmannen arvokisojen viestikultansa lisäksi ensimmäisen henkilökohtaisten matkojen kultamitalinsa 15 kilometrin perinteisen tyylin kilpailussa. Tämän lisäksi hän hiihto takaa-ajokilpailussa hopealle. Kultamitaleita hän voitti lisää 1999 Ramsaun MM-hiihdoissa viestissä ja viiden kilometrin perinteisellä. Lisäksi hän saavutti hopeasijan 30 kilometrillä. 2001 Lahden MM-kisoissa Danilova voitti jo viidennen arvokisojen viestikultansa. Sen lisäksi tuomisina oli hopea 10 ja 15 kilometriltä ja pronssi takaa-ajosta.

Salt Lake Cityn olympialaisissa 2002 Danilova hiihti takaa-ajokilpailussa ensimmäisenä maaliin ja saavutti toiseksi parhaan ajan 10 kilometrin perinteisellä. Hän kuitenkin jäi maannaisensa Larisa Lazutinan ja miesten hiihtoja hallinneen Espanjan Johan Mühleggin tavoin doping-testissä kiinni kielletyn darbepoetiini-hormonin käytöstä ja menetti kaikki mitalinsa.[2] Doping-kärynsä myötä Danilova lopetti hiihtouransa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Olga Danilova Sports Reference. Viitattu 24.11.2013.
  2. Mühlegg ja Danilova menettävät mitalinsa Kaleva.fi. 18.12.2003. Viitattu 12.2.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.