Njassa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Njassa (joskus myös General Njassa tai Dj Njassa, oik. Jyrki Leo Jantunen, s. 1962) on helsinkiläinen radiotoimittaja, DJ ja muusikko. Hän työskentelee toimittajana Radio Helsingissä, sitä ennen muun muassa Radio Cityssä. Valtakunnalliseen julkisuuteen hän tuli 2000-luvulla toimiessaan television Levyraati-ohjelman vakiojäsenenä.

Jimi Suménin ja Kari Kalénin vuonna 1983 tuottamalla Art of breeding -kokoelmalevyllä ollutta General Njassa And His Lost Divisionin kappaletta "I'm Young, Beautiful and Natural" pidetään ensimmäisenä suomalaisena hip hop- eli rap-levytyksenä. Samana vuonna Njassa toimi myös Musta Paraati -goottimusiikkiyhtyeen laulusolistina.

Joulukuussa 2011 Njassa palkittiin Suomi-palkinnolla. Palkintoraadin mukaan Jyrki Jantunen oli ollut "eturivissä uudistamassa, elävöittämässä ja piristämässä suomalaista kaupunki- ja nuorisokulttuuria jo yli 30 vuotta."[1]

[muokkaa] Lähteet

  1. Radio Helsingin General Njassa yksi Suomi-palkinnon saajista 15.12.2011. Helsingin Sanomat. Viitattu 15.12.2011.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut