Moroksidiini
| |
Moroksidiini
| |
| Systemaattinen (IUPAC) nimi | |
| N-(diaminometylideeni)morfoliini-4-karboksimidamidi | |
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| ATC-koodi | J05 |
| PubChem CID | |
| Kemialliset tiedot | |
| Kaava | C6H13N5O |
| Moolimassa | 171,214 |
| SMILES | Etsi tietokannasta: , |
| Fysikaaliset tiedot | |
| Sulamispiste | 203–204 °C (hydrokloridisuolana)[1] |
| Farmakokineettiset tiedot | |
| Hyötyosuus | ? |
| Metabolia | ? |
| Puoliintumisaika | ? |
| Ekskreetio | ? |
| Terapeuttiset näkökohdat | |
| Raskauskategoria |
? |
| Reseptiluokitus |
|
| Antotapa | Oraalinen |
Moroksidiini (C6H13N5O) on heterosyklisiin biguanidijohdannaisiin kuuluva orgaaninen yhdiste. Yhdistettä on tutkittu käytettäväksi lääketieteessä virustautien hoitoon.
Ominaisuudet, käyttö ja valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Moroksidiini patentoitiin virustautien hoitoon ensimmäisen kerran vuonna 1957. Yhdisteen vaikutusmekanismista ei ole täyttä varmuutta, mutta se voi vaikuttaa viruksen ja isäntäsolun välisiin vuorovaikutuksiin. Moroksidiinin on raportoitu olevan tehokas monia DNA- ja RNA-viruksia, muun muassa influenssaa, tuhkarokkoa ja sikotautia vastaan. Myös moroksidiinin käyttöä diabeteksen hoidossa on tutkittu ja sille myönnetty patentti. Moroksidiini imeytyy hyvin ruuansulatuskanavasta, sille ei ole raportoitu merkittäviä vaikeita haittavaikutuksia, eikä sen ole osoitettu olevan myrkyllinen.[2][3]
Moroksidiinia valmistetaan morfoliinin ja disyandiamidin välisellä reaktiolla.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ J. Elks: The Dictionary of Drugs, s. 838. Springer, 1990. ISBN 978-1-4757-2087-7. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 5.10.2016). (englanniksi)
- ↑ Simon G. Sheppard: Moroxydine: The Story of a Mislaid Antiviral. Acta dermato-venereologica. Supplementum, 1994, 183. vsk, s. 1–9. (englanniksi)
- ↑ Andrea Magri, Roisin Reilly, Nicolò Scalacci, Marco Radi, Michael Hunter, Manon Ripoll, Arvind H. Patel & Daniele Castagnolo: Rethinking the old antiviral drug moroxydine: Discovery of novel analogues as anti-hepatitis C virus (HCV) agents. Bioorganic & Medicinal Chemistry Letters, 2015, 25. vsk, nro 22, s. 5372–5376. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 5.10.2016. (englanniksi)
- ↑ Robert D. Ashford: Ashford's Dictionary of Industrial Chemicals, s. 768. 2nd Edition. Wavelength Publications, 2001. ISBN 0-9522674-2-X. (englanniksi)