Hibari Misora
| Hibari Misora | |
|---|---|
| 美空 ひばり | |
 Hibari Misora valokuvassa vuodelta 1954. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 29. toukokuuta 1937 |
| Kuollut | 24. kesäkuuta 1989 |
| Ammatti | laulaja ja näyttelijä |
| Muusikko | |
| Laulukielet | japani, englanti |
| Tyylilajit | enka, jazz, rock |
| Levy-yhtiöt | Nippon Columbia ja Columbia Records |
| Aiheesta muualla | |
| www.misorahibari.com | |
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Hibari Misora (jap. 美空 ひばり, syntyjään Kazue Katō (加藤 和枝); 29. toukokuuta 1937 – 24. kesäkuuta 1989) oli japanilainen näyttelijä ja laulaja. Japanissa Hibari tuli erityisen tunnetuksi ”enkan kuningattarena” ja maan sodanjälkeisen nousun symbolina. Urallaan Hibari julkaisi kappaleita myös monilla muilla tyyleillä.
Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hibari Misora syntyi 29. toukokuuta 1937.[1] Hibarin legendaan on liitetty hänen sittemmän julkisuuden takia useita eri tarinoita, joilla legendaa on pönkitetty. Hibarin väitetään esimerkiksi jo 4-vuotiaana kotikaupungissaan Jokohamassa laulaen täyttäneen rohkeudella ja tarmolla toiseen maailmansotaan lähteneitä sotilaita ja heidän omaisiaan. Toisen legendan mukaan hän selvisi 10-vuotiaana auto-onnettomuudesta, josta toivuttuaan hän kävi shintolaisuudessa pyhällä sugi-puulla toivoen tulevansa kansakunnan merkittävimmäksi laulajaksi.[2]
Varhainen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1946 Hibari osallistui tuolloin radio-ohjelmana esitettyyn NHK Nodo jiman-ohjelmaan, jossa eri puolilta Japania etsittiin kyvykkäitä amatöörilaulajia. Hibari esitti Michiko Namikin kappaleen Ringo no uta, mutta kisan tuomaristo päätti lähettää hänet kotiinsa. Yhden tarinan mukaan tuomaristo oli niin syventynyt taitavan laulajan esitykseen, että heiltä unohtui kokonaan soittaa kisan kelloa. Toisen ehkä todennäköisemmän version mukaan tuomarit pitivät Hibaria liian aikuismaisena. Hibarin pudottua kisasta hänen äitinsä vei hänet säveltäjä Masao Kogan luokse, joka vaikuttui Hibarin esitettyä Masaon sävelmän Kanashiki takebue. Vuonna 1949 Hibari sai roolin elokuvassa Surullinen vihellys (Kanashiki kuchibue), jossa hän esitti elokuvan samannimisen tunnuslaulun. Vuonna 1950 hän sai puolestaan roolin elokuvassa Tokion muksu (Tōkyō kiddo). Hän sai orvoksi jääneen neuvokkaan tytön roolista imagon unohdetun kansan asian ajajana, sekä aitona ja lahjomattomana. Kuva säilyi sittemmin hänen loppuelämänsä.[2]
Varhaisella urallaan Hibari esitti myöhemmästä urastaan poiketen etenkin boogie woogie-lauluja jäljitellen Shizuko Kasagia. Kaikissa ja vanhoillisissa piirreissä tästä ei pidetty. Hibarin lavaliikehdintää väitettiin esimerkiksi lapsen erotisoimiseksi ja hänen manageristaan tehtiin kantelu lapsityövoiman käytöstä.[2]
Enkan kuningatar[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hibarin taustalla vaikuttanut tuotantokoneisto vaikutti huomattavasti hänen urakehitykseensä. Hibarin esnikonsertti järjestettiin hänen ollessaan 15-vuotias 14. huhtikuuta 1952 Tokion kuuluisalla Kabukiza-teatterilla. Päivä oli myös amerikkalaisjoukkojen Japanin miehityksen viimeinen päivä. Hibarin ensimmäinen levy Ringo oiwake julkaistiin vielä samana vuonna ja se myi tuon ajan Japanille suuret 700 000 kappaletta. Saman vuosikymmenen keskivälillä Hibari alkoi leimautua japanilaisena enkatähtenä. Hibari sai laulutunteja japanilaiselta säveltäjältä Kōsaku Yamadalta, joka vuonna 1955 sävelsi hänelle kappaleet Yama no koeki ja Kazega naiteiru. Myöhemmin hänelle sävelsi kappaleita myös Masao Koga. Enkakappale Kanashii sake julkaistiin vuonna 1966 ja Yawara Tokion olympialaisvuonna 1964. Vuonna 1964 Hibari sai myös ensimmäisenä viihdeartistina oman televisio-ohjelmasa Hibari gekijō eli Hibari-nättämö.[2]
Myöhemmät vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaikka Hibari tuli tunnetuksi nimen omaan enkalaulajana, hän esitti myös muita tyylejä. Vuonna 1967 julkaistiin rautalankarock-kappale Makkana taiyō, jossa Hibaria säestivät Jackey Yoshikawa & His Blue Comets. Myöhemmin Hibari levytti esimerkiksi amerikkalaisia jazzstandardeja englanniksi. 1970-luvulla Hibari oli osa skandaalia, joka juontui hänen veljensä väitetyistä yhteyksistä japanilaiseen alamaailmaan. Hän joutui joksikin aikaa suljetuksi pois NHK:n ohjelmista, mutta sittemmin skandaali on paljolti unohdettu. Hibari teki viimeisen konserttinsa 11. huhtikuuta 1988 ja julkaisi viimeisen singlensä Kawa no nagare no yō ni vuonna 1989.[2] Hibari kuoli keuhkokuumeeseen[2] 24. kesäkuuta 1989[1]. Kuollessaan Hibari oli julkaissut 1 200 kappaletta ja myynyt 68 miljoonaa levyä. Myydyistä levyistä 45 miljoonaa oli singlejä.[3]
Vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hibari Misora on sittemmin muistettu Japanissa etenkin enkan kuningattarena ja Japanin nousun kansallisena symbolina. Sodan jälkeisessä Japanissa Hibarin kappaleet toivat kansaa yhteen ja antoivat sille toivoa, mahdollisuuden käsitellä surua ja ylpeyttä perimästä. Koko tuotannoltaan Hibari oli kuitenkin hyvin monipuolinen. Hänen länsimaalaistyylistä musiikkiaan ei tosin aina olla hyväksytty osaksi hänen legendaansa. Kuten joidenkin muiden viihdelaulajien kohdalla, huomattava osa Hibarin nykyisestä maineesta on muodostunut varsinaisesti vasta hänen kuolemansa jälkeen. Omana aikanaan Hibarille esitettiin myös kritiikkiä. Enkaa väheksyi etenkin yläluokka ja arvostelua herätti myös Hibarin musiikillisen koulutuksen puute. Toisaalta arvostelu kasvatti osaltaan Hibarin mainetta kansanlaulajana.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Misora Hibari BBC Music. BBC. Viitattu 17.6.2019. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g Lasse Lehtonen: Japanilainen musiikki : taiko-rumpujen kuminasta J-poppiin, s. 258-265. Gaudeamus, 2019. ISBN 978-952-345-010-3.
- ↑ Hibari Misora, Japanese Singer, 52 The New York Times. Viitattu 17.6.2019. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Hibari Misora Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
| ||||||||||||||||||||||||||
