Merel van Dongen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Merel van Dongen
Mitalit
Maa:  Alankomaat
Naisten jalkapallo
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Ranska 2019 Jalkapallo

Merel van Dongen (s. 11. helmikuuta 1993) on alankomaalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan puolustaja. Hän on pelannut Alankomaiden naisten maajoukkueessa lokakuun 2022 puoliväliin mennessä 59 maaottelua ja tehnyt niissä kaksi maalia. Ensimmäisen maaottelunsa hän pelasi Thaimaata vastaan 7. helmikuuta 2015.[1] Hän kuului maajoukkueeseen jo Euroopan-mestaruuskilpailuissa 2013 mutta ei tuolloin vielä päässyt pelaamaan. Maailmanmestaruuskilpailujen joukkueeseen hän on kuulunut vuosina 2015 ja 2019.[2] Vuoden 2019 MM-turnauksessa hän saavutti hopeaa ja pelasi avauskokoonpanossa neljässä ottelussa sekä tuli vaihdosta kentälle kahdessa ottelussa. Loppuottelussa hän ei pelannut.[3] EM-kilpailuissa 2022 hän kuului Alankomaiden joukkueeseen mutta ei päässyt kentälle.[4]

Seuratasolla van Dongen edustaa espanjalaista Atlético Madridia. Kaudet 2018–2020 hän edusti Espanjassa Real Betisiä, jonne hän siirtyi kotimaansa Ajaxista.[5][6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Nederlands vrouwenelftal: Merel van Dongen onsoranje.nl. Viitattu 25.10.2022. (hollanniksi)
  2. Merel van Dongen FIFA. Arkistoitu 8.6.2019. Viitattu 10.6.2019. (englanniksi)
  3. Netherlands FIFA Women's World Cup France 2019. FIFA. Arkistoitu 21.3.2019. Viitattu 16.7.2019. (englanniksi)
  4. Merel van Dongen UEFA. Viitattu 25.10.2022. (englanniksi)
  5. Merel van Dongen (Ajax Vrouwen) vervolgt loopbaan bij Real Betis Het Amsterdamsche Voetbal. 24.5.2018. Viitattu 10.6.2019. (hollanniksi)
  6. Merel van Dongen Playmakerstats. Viitattu 25.10.2022. (englanniksi)


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.