Mary J. Blige

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mary J. Blige
Syntynyt 11. tammikuuta 1974 (ikä 35)
Syntymäpaikka Yhdysvallat
Tyylilajit R&B
Levy-yhtiöt Uptown, MCA, Geffen, Matriarch

Mary J. Blige (s. 11. tammikuuta 1971, Bronx) on yhdysvaltalainen R&B-, hiphop- ja soul -laulaja, -lauluntekijä ja -tuottaja.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Uran alku

Mary Blige syntyi Atlantassa jazz-muusikon ja opettajan toiseksi lapseksi. Isän lähtiessä kotoa hän oli 4-vuotias, jonka jälkeen hänen perheensä elämä muuttui vaikeaksi. Blige joutui muuttamaan Yonkersiin, missä rikokset, väkivalta ja huumeet olivat elämäntapa. Musiikki muodostui tärkeäksi hänelle ja hän voitti 7-vuotiaana lahjakkuuskisan laulaen Aretha Franklin Records-kappaleen. Teini-ikäisenä hän alkoi käyttää huumeita ja jätti lukion kesken. Blige teki vuonna 1988 demonauhan, jonka avulla hän onnistui saamaan sopimuksen levy-yhtiön kanssa.

[muokkaa] Diskografia

[muokkaa] Albumit

Albumin tiedot
What's the 411?
  • Tyyppi: Studioalbumi
  • Julkaistu: 28. heinäkuuta 1992
  • Listasijoituksia: 6. USA, 1. USA R&B
  • Singlet: Real Love, You Remind Me
  • Myynti Yhdysvalloissa: 3x Platinum
My Life
  • Tyyppi: Studioalbumi
  • Julkaistu: 29. marraskuuta 1994
  • Listasijoituksia: 7. USA, 1. USA R&B
  • Singlet: I'm Going Down, Be Happy
  • Myynti Yhdysvalloissa: 3x Platinum
Share My World
  • Tyyppi: Studioalbumi
  • Julkaistu: 22. huhtikuuta 1997
  • Listasijoituksia: 1. USA, 1. USA R&B , 8. UK, 4. CAN
  • Singlet: I Can Love You, Love Is All We Need, Seven Days, Not Gon' Cry"
  • Myynti Yhdysvalloissa: 3x Platinum
Mary
  • Tyyppi: Studialbumi
  • Julkaistu: 17. elokuuta 1999
  • Listasijoituksia: 7. USA, 6. CAN, 4. UK, 24. AUS, 1. GER, 2. FRA
  • Singlet: Your Child
  • Myynti Yhdysvalloissa: 2x Platinum
No More Drama
  • Tyyppi: Studioalbumi
  • Julkaistu: 21. maaliskuuta 1989
  • Listasijoituksia: 2. USA, 1. USA R&B , 4. UK, 36. AUS
  • Singlet: Family Affair, No More Drama, Dance For Me
  • Myynti Yhdysvalloissa: 2x Platinum
Love & Life
  • Tyyppi: Studioalbumi
  • Julkaistu: 26. elokuuta 2003
  • Listasijoituksia: 2. USA, 3. CAN, 2. UK, 1. AUS, 4. GER, 1. FRA
  • Singlet: Not Today, Ooh!, Love @ 1st Sight, Feel Like Makin' Love, It's A Wrap
  • Myynti Yhdysvalloissa: Platinaa
The Breakthrough
  • Tyyppi: Studioalbumi
  • Julkaistu: 20. joulukuuta 2005
  • Listasijoituksia: 3. USA, 2. CAN, 2. UK, 1. AUS, 4. GER, 7. FRA
  • Singlet: Enough Cryin, Be Without You, Take Me As I Am, MJB Da MVP, One
  • Myynti Yhdysvalloissa: 3x Platinum
Reflections - A Retrospective
  • Tyyppi: Kokoelma
  • Julkaistu: 4. joulukuuta 2006
  • Listasijoituksia: 9. USA, 2. USA R&B, 40. UK
  • Singlet: We Ride (I See the Future), Reflections (I Remember)
  • Myynti Yhdysvalloissa: 3x Platinum
Growing Pains
  • Tyyppi: Studioalbumi
  • Julkaistu: 18. joulukuuta 2007
  • Listasijoituksia:
  • Singlet: Just Fine
  • Myynti Yhdysvalloissa:

[muokkaa] Muut albumit

  • The Tour (1998)

[muokkaa] Elokuvat

  • Angel: One More Road to Cross (2001)
  • Prison Song (2001)
  • Untitled Nina Simone Project (2009)

[muokkaa] Aiheesta muualla


Tämä muusikosta kertova artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Henkilökohtaiset työkalut