Marcus Licinius Crassus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Marcus Licinius Crassus Dives.[1] (115 eaa. tai 114 eaa.53 eaa.) oli rikkaudestaan ja kunnianhimostaan kuuluisa roomalainen poliitikko. Hän johti Spartacuksen orjakapinan kukistamista.

Crassuksen isä ja veli murhattiin, kun Marius ja Cinna valtasivat vuonna 87 eaa. Rooman kaupungin ja alkoivat raivata poliittisia vastustajiaan pois tieltä. Myös Crassus oli hengenvaarassa, mutta hän onnistui pakenemaan Roomasta Hispaniaan. Myöhemmin hän liittoutui sotapäällikkö Sullan kanssa ja auttoi tätä kaappaamaan vallan vuonna 82 eaa..

Sullan kaksi vuotta kestäneen diktatuurin aikana Crassuksen varallisuus moninkertaistui. Sullan poliittiset puhdistukset tarjosivat Crassukselle erinomaisen tilaisuuden hyödyntää kiinteistökeinottelutaitojaan: hän osti halvalla teloitettujen miesten maatilat ja myi ne suurella voitolla. Lisäksi hän vaurastui orjakaupalla ja hopeakaivostoiminnalla.

Rikkauksien lisäksi Crassus tavoitteli poliittista ja sotilaallista valtaa. Tähän tarjoutui tilaisuus vuonna 73 eaa., kun hän sai tehtäväkseen Spartacuksen orjakapinan kukistamisen. Kapinalliset voitettiin kaksi vuotta kestäneiden ankarien taistelujen jälkeen. Tosin Crassuksen voittoa himmensi se, että myös Pompeius vaati voitosta kunniaa itselleen.

60-luvulla eaa. Crassus jatkoi pyrkimyksiään kasvattaa vaikutusvaltaansa. Hän kykeni ostamaan puolelleen monia vaikutusvaltaisia senaattoreja, mutta jäi kuitenkin sotilaallisia saavutuksia hankkivan Pompeiuksen varjoon. Crassuksella oli myös hyvät edellytykset kustantaa kansalle erilaisia huvituksia, mutta hänellä ei ollut sellaista karismaa ja puhetaitoa, joka olisi vedonnut suuriin massoihin.

Vuonna 60 eaa. Crassus liittyi Pompeiuksen ja Caesarin perustamaan poliittiseen liittoumaan, jota kutsuttiin 1. triumviraatiksi. Crassuksen merkittävin panos tässä liittoutumassa oli se, että hän maksoi Caesarin valtavat velat ja edisti täten merkittävästi Caesarin uraa. Crassus ja Pompeius tulivat huonosti toimeen keskenään, mutta Caesarin diplomaattiset taidot saivat liittouman pysymään kasassa.

Pompeiuksen ja Caesarin sotilaallinen vaikutusvalta kasvoi jatkuvasti 50-luvulla eaa. Crassus päätteli, että hänenkin olisi saavutettava uusia sotilaallisia saavutuksia, jos hän aikoisi kilpailla tasaveroisesti vallasta liittolaistensa kanssa. Saatuaan vuonna 54 eaa. nimityksen Syyrian maaherraksi, hän päätti käyttää tilaisuutta hyväkseen ja varusti 40 000 miehen armeijan, tavoitteenaan valloittaa itäinen Parthian valtakunta.

Parthian sotaretkellä Crassuksen sotilaalliset kyvyt osoittautuivat riittämättömiksi. Vaikka hänellä oli käytössään suurempi armeija kuin parthialaisilla, ei hän kyennyt johtamaan sitä määrätietoisesti. Vuonna 53 eaa. käydyssä ratkaisevassa Carrhaen taistelussa roomalaiset olivat kuumuuden uuvuttamia, kun taas parthialaiset käyttivät tehokkaasti hyväkseen nopeaa ratsuväkeään. Taistelu päättyi roomalaisten kannalta katastrofiin: parthialaiset löivät roomalaiset ja Crassus sai surmansa.[2] Roomalaisten tappiot olivat noin 30 000 miestä. Kaatuneiden joukossa oli myös Crassuksen poika, Publius Licinius Crassus.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ”Dives” tarkoittaa ”rikkainta”
  2. Tarina siitä, että Crassus olisi teloitettu kaatamalla sulaa kultaa hänen kurkkuunsa, on todennäköisesti paikkansapitämätön. Historioitsija Plutarkhoksen mukaan Crassuksen kohtalo oli tavanomaisempi: hänen päänsä leikattiin irti ja se vietiin Parthian kuninkaalle.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]