Lunohod 2

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lunohod 2.

Lunohod 2 oli Neuvostoliiton toinen kuukulkija. Se laukaistiin Luna 21 -luotaimen kanssa Mare Serenitatisiin eli Kirkkauden mereen Lunohod 1:n jälkeen tammikuussa 1973. Laukaisu tapahtui 8. tammikuuta 1973 ja Kuuhun laskeutuminen 15. tammikuuta 1973.

Lunohod 2 oli 135 cm korkea, ja sen massa oli 840 kg. Sen pituus oli 170 cm ja leveys 160 cm. Sen kussakin kahdeksassa pyörässä oli itsenäinen jousitus, oma moottori ja jarru. Kuukulkijalla oli kaksi nopeusaluetta: n. 1 km/h ja n. 2 km/h.

Lunohod 2:ssa oli kolme televisiokameraa, joista yksi oli sijoitettu korkealle suunnistusta varten ja pystyi ottamaan korkealaatuisia kuvia 3,2, 5,7, 10,9 ja 21,1 sekunnin valotusajoilla. Näitä kuvia tutki Maassa oleva viisihenkinen ohjaustiimi, joka lähetti kuukulkijaan komentoja reaaliajassa. Energialähteenä oli aurinkopaneeli. Radioaktiivisen polonium-210-isotoopin lämpöä käytettiin kuukulkijan lämmittämiseen Kuun pitkän yön aikana. Kuukulkijassa oli neljä panoraamakameraa.

Yksityiskohta kuukulkijan mallin pyöristä.

Tieteellisiä mittalaitteita olivat maaperän mekaaninen mittauslaite, Auringon röntgensäteilyä mittaava laite, astrofotometri näkyvän ja ultravioletin valon mittaamiseen, magnetometri, joka oli sijoitettu kuukulkijan eteen 2,5 metrin varren päähän, radiometri, valoilmaisin (Rubin-1) lasermittauksia varten ja ranskalainen laserheijastin. Laskeutuja ja kuukulkija painoivat yhteensä 1 814 kg.

Richard Garriott hankki joulukuussa 1993 Sotheby'sin huutokaupasta Lunohod 2:n ja eräitä muita neuvostoliittolaisia avaruusesineitä omistukseensa.[1][2]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lunohod (avaruusohjelma).

Lunohod 2:n toiminta Kuussa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuukulkija kulki Kuun päivän aikana pysähtyen välillä lataamaan akkujaan aurinkopaneelinsa avulla. Kuun yöaikaan kuukulkija lepäsi radiotooppisen isotooppinsa lämmittämänä.

Lunohod 2:n sijaintikuva LRO:n kuvaamana. Iso valkoinen nuoli osoittaa sijainnin, pienemmät nuolet reittiä ja musta nuoli kohtalokasta kraatteria, josta luotain kuopaisi mukaansa kuupölyä, ennen kuin sammui kuljettuaan 880 metriä eteenpäin.

Lunohod 2 toimi noin neljän kuukauden ajan, kulki 37 km ja lähetti 86 panoraamakuvaa ja yli 80 000 televisiokuvaa. 4. kesäkuuta 1973 Lunohod 2 -ohjelman ilmoitettiin päättyneen, mikä herätti arveluja, että kuukulkijaa ei saatu enää käyntiin vian takia tai että sitä ei enää saatu hereille Kuun pitkän yön jäljiltä. Kuukulkijan laserheijastin oli sellaisessa asennossa, ettei sitä voitu enää käyttää, ja siksi vikaantumisen oletettiin tapahtuneen äkillisesti.

Myöhemmin tapahtumien todettiin, että 9. toukokuuta luotaimen avoin kansi kosketti kraatterin reunaa ja peittynyt kuupölyyn. Kun kansi suljettiin, tämä pöly, joka on erittäin hyvää lämpöeristettä, peitti jäähdyttimen. Seuraavana päivänä 10. toukokuuta lennonvalvojat huomasivat luotaimen sisäisen lämpötilan nousevan liian korkeaksi, ja kuumuus johti luotaimen tuhoutumiseen.[3] 11. toukokuuta kulkijan signaali menetettiin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]