Lunohod 2
Wikipedia
Lunohod 2 oli Neuvostoliiton toinen kuukulkija. Se laukaistiin Luna 21 -luotaimen kanssa Mare Serenitatisiin eli Kirkkauden mereen Lunohod 1:n jälkeen tammikuussa 1973. Laukaisu tapahtui 8. tammikuuta 1973 ja Kuuhun laskeutuminen 15. tammikuuta 1973.
Lunohod 2 oli 135 cm korkea ja sen massa oli 840 kg. Sen pituus oli 170 cm ja leveys 160 cm. Sen kussakin kahdeksassa pyörässä oli itsenäinen jousitus, oma moottori ja jarru. Kuukulkijalla oli kaksi nopeusaluetta: ~1 km/h ja ~2 km/h.
Lunohod 2:ssa oli kolme televisiokameraa, joista yksi oli sijoitettu korkealle suunnistusta varten ja pystyi ottamaan korkealaatuisia kuvia 3,2:n, 5,7:n, 10,9:n tai 21,1:n sekunnin valotusajoilla. Näitä kuvia tutki Maassa oleva viisihenkinen ohjaustiimi, joka lähetti kuukulkijaan komentoja reaaliajassa. Energialähteenä oli aurinkopaneeli. Radioaktiivisen polonium-210-isotoopin lämpöä käytettiin kuukulkijan lämmittämiseen Kuun pitkän yön aikana. Kuukulkijassa oli neljä panoraamakameraa.
Tieteellisiä mittalaitteita olivat maaperän mekaaninen mittauslaite, Auringon röntgensäteilyä mittaava laite, astrofotometri näkyvän ja ultravioletin valon mittaamiseen, magnetometri, joka oli sijoitettu kuukulkijan eteen 2,5 metrin varren päähän, radiometri, valoilmaisin (Rubin-1) lasermittauksia varten ja ranskalainen laserheijastin. Laskeutuja ja kuukulkija painoivat yhteensä 1 814 kg.
Kuukulkija kulki Kuun päivän aikana pysähtyen välillä lataamaan akkujaan aurinkopaneelinsa avulla. Kuun yöaikaan kuukulkija lepäsi radiotooppisen isotooppinsa lämmittämänä.
Lunohod 2 toimi noin neljän kuukauden ajan, kulki 37 km ja lähetti 86 panoraamakuvaa ja yli 80 000 televisiokuvaa. 4. kesäkuuta 1973 Lunohod 2 -ohjelman ilmoitettiin päättyneen, mikä aiheutti spekulaatioita siitä, että kuukulkijaa ei saatu enää käyntiin vian takia tai että sitä ei enää saatu hereille Kuun pitkän yön jäljiltä. Kuukulkijan laserheijastin oli senkaltaisessa asennossa ettei sitä voitu käyttää myöhemmin, mikä antoi aiheen olettaa vikaantumisen tapahtuneen äkillisesti.
