Luettelo Tanskan kunnista

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tanskan kunnat vuodesta 2007.

Tämä artikkeli on luettelo Tanskan kunnista. Tanskassa on tällä hetkellä 98 kuntaa (tansk. kommune), joiden lisäksi maa on jaettu viiteen alueeseen (tansk. region):

Seuraavassa taulukossa Tanskan kunnat on lueteltu alueittain samassa järjestyksessä kuin Danmarks Statistik ne tilastoissaan esittää. Kunnan nimen lisäksi on mainittu kunnan keskustaajaman nimi, alue johon kunta kuuluu, kunnan väkiluku ja kunnan pinta-ala vuodelta 2012. Väkiluvun ja pinta-alan perusteella on vielä laskettu kunnan väentiheys.

Kuntien keskustaajamat eivät Kööpenhaminan lähistöllä muodosta aina taajamaa, vaan kuuluvat osana johonkin suurempaan taajamaan. Kööpenhaminan taajama-alueeseen eli Hovedstadsområdetiin kuuluvat keskustaajamat on merkitty asteriskilla (*).[1]

Luettelon kuntien lisäksi Tanskaan kuuluu vielä Pääkaupunkialueen osaksi luettava Christiansøn saari, jolla on 103 asukasta (1.1.2012).[2] Kyseinen saari ei ole osa mitään kuntaa. Tässä luettelossa eivät ole mukana Färsaarten kunnat eivätkä Grönlannin kunnat. Paikkakunnat, joilla oli kaupunginoikeudet vuoteen 1970 asti on lueteltu artikkelissa Luettelo Tanskan kaupungeista.

Kunnan nimi Keskustaajaman nimi Hallintoalue Kunnan väkiluku
(1.1.2012)[2]
Kunnan pinta-ala
(km²)[3]
Väentiheys
Kööpenhaminan kunta Kööpenhamina* (tansk. København) Pääkaupunkialue &&&&&&&&&0549050.&&&&00549 050 &&&&&&&&&&&&&074.070000074,7 &&&&&&&&&&&07350.01000007 350,1
Frederiksbergin kunta Frederiksberg* Pääkaupunkialue &&&&&&&&&0100215.&&&&00100 215 &&&&&&&&&&&&&&08.01000008,1 &&&&&&&&&&012372.020000012 372,2
Dragørin kunta Dragør Pääkaupunkialue &&&&&&&&&&013692.&&&&0013 692 &&&&&&&&&&&&&018.030000018,3 &&&&&&&&&&&&0748.0200000748,2
Tårnbyn kunta Tårnby* Pääkaupunkialue &&&&&&&&&&041151.&&&&0041 151 &&&&&&&&&&&&&066.&&&&0066,0 &&&&&&&&&&&&0623.0500000623,5
Albertslundin kunta Albertslund* Pääkaupunkialue &&&&&&&&&&027864.&&&&0027 864 &&&&&&&&&&&&&023.020000023,2 &&&&&&&&&&&01201.&&&&001 201,0
Ballerupin kunta Ballerup* Pääkaupunkialue &&&&&&&&&&047994.&&&&0047 994 &&&&&&&&&&&&&033.080000033,8 &&&&&&&&&&&01419.09000001 419,9
Brøndbyn kunta Brøndby* Pääkaupunkialue &&&&&&&&&&034084.&&&&0034 084 &&&&&&&&&&&&&021.&&&&0021,0 &&&&&&&&&&&01623.&&&&001 623,0
Gentoften kunta Gentofte* Pääkaupunkialue &&&&&&&&&&072814.&&&&0072 814 &&&&&&&&&&&&&025.060000025,6 &&&&&&&&&&&02844.03000002 844,3
Gladsaxen kunta Buddinge (osa Gladsaxea)* Pääkaupunkialue &&&&&&&&&&065303.&&&&0065 303 &&&&&&&&&&&&&024.090000024,9 &&&&&&&&&&&02622.06000002 622,6
Glostrupin kunta Glostrup* Pääkaupunkialue &&&&&&&&&&021650.&&&&0021 650 &&&&&&&&&&&&&013.030000013,3 &&&&&&&&&&&01627.08000001 627,8
Herlevin kunta Herlev* Pääkaupunkialue &&&&&&&&&&026608.&&&&0026 608 &&&&&&&&&&&&&012.010000012,1 &&&&&&&&&&&02199.&&&&002 199,0
Hvidovren kunta Hvidovre* Pääkaupunkialue &&&&&&&&&&050600.&&&&0050 600 &&&&&&&&&&&&&023.&&&&0023,0 &&&&&&&&&&&02200.&&&&002 200,0
Høje-Taastrupin kunta Taastrup Pääkaupunkialue &&&&&&&&&&048081.&&&&0048 081 &&&&&&&&&&&&&078.040000078,4 &&&&&&&&&&&&0613.0300000613,3
Ishøjin kunta Ishøj* Pääkaupunkialue &&&&&&&&&&021087.&&&&0021 087 &&&&&&&&&&&&&026.040000026,4 &&&&&&&&&&&&0798.0800000798,8
Lyngby-Taarbækin kunta Kongens Lyngby (osa Lyngby-Taarbækiä)* Pääkaupunkialue &&&&&&&&&&053251.&&&&0053 251 &&&&&&&&&&&&&038.080000038,8 &&&&&&&&&&&01372.04000001 372,4
Rødovren kunta Rødovre* Pääkaupunkialue &&&&&&&&&&036883.&&&&0036 883 &&&&&&&&&&&&&012.010000012,1 &&&&&&&&&&&03048.02000003 048,2
Vallensbækin kunta Vallensbæk* Pääkaupunkialue &&&&&&&&&&014565.&&&&0014 565 &&&&&&&&&&&&&&09.05000009,5 &&&&&&&&&&&01533.02000001 533,2
Allerødin kunta Lillerød Pääkaupunkialue &&&&&&&&&&024043.&&&&0024 043 &&&&&&&&&&&&&067.050000067,5 &&&&&&&&&&&&0356.0200000356,2
Egedalin kunta Stenløse Pääkaupunkialue &&&&&&&&&&041821.&&&&0041 821 &&&&&&&&&&&&0125.0800000125,8 &&&&&&&&&&&&0332.0400000332,4
Fredensborgin kunta Kokkedal (osa Hørsholmia) Pääkaupunkialue &&&&&&&&&&039565.&&&&0039 565 &&&&&&&&&&&&0112.0100000112,1 &&&&&&&&&&&&0352.0900000352,9
Frederikssundin kunta Frederikssund Pääkaupunkialue &&&&&&&&&&044345.&&&&0044 345 &&&&&&&&&&&&0247.&&&&00247,0 &&&&&&&&&&&&0179.0500000179,5
Furesøn kunta Værløse Pääkaupunkialue &&&&&&&&&&038243.&&&&0038 243 &&&&&&&&&&&&&056.080000056,8 &&&&&&&&&&&&0673.0300000673,3
Gribskovin kunta Helsinge Pääkaupunkialue &&&&&&&&&&040603.&&&&0040 603 &&&&&&&&&&&&0279.0500000279,5 &&&&&&&&&&&&0145.0300000145,3
Halsnæsin kunta Frederiksværk Pääkaupunkialue &&&&&&&&&&030980.&&&&0030 980 &&&&&&&&&&&&0121.0800000121,8 &&&&&&&&&&&&0254.0400000254,4
Helsingørin kunta Helsingør Pääkaupunkialue &&&&&&&&&&061493.&&&&0061 493 &&&&&&&&&&&&0118.0900000118,9 &&&&&&&&&&&&0517.0200000517,2
Hillerødin kunta Hillerød Pääkaupunkialue &&&&&&&&&&048203.&&&&0048 203 &&&&&&&&&&&&0214.0900000214,9 &&&&&&&&&&&&0224.0300000224,3
Hørsholmin kunta Hørsholm Pääkaupunkialue &&&&&&&&&&024365.&&&&0024 365 &&&&&&&&&&&&&031.030000031,3 &&&&&&&&&&&&0778.0400000778,4
Rudersdalin kunta Holte (osa Rudersdalia) Pääkaupunkialue &&&&&&&&&&054630.&&&&0054 630 &&&&&&&&&&&&&073.040000073,4 &&&&&&&&&&&&0744.0300000744,3
Bornholmin kunta Rønne Pääkaupunkialue &&&&&&&&&&041303.&&&&0041 303 &&&&&&&&&&&&0588.0100000588,1 &&&&&&&&&&&&&070.020000070,2
Greven kunta Greve Strand Sjællandin alue &&&&&&&&&&047942.&&&&0047 942 &&&&&&&&&&&&&060.040000060,4 &&&&&&&&&&&&0793.0700000793,7
Køgen kunta Køge Sjællandin alue &&&&&&&&&&057307.&&&&0057 307 &&&&&&&&&&&&0256.0500000256,5 &&&&&&&&&&&&0223.0400000223,4
Lejren kunta Kirke Hvalsø Sjællandin alue &&&&&&&&&&026887.&&&&0026 887 &&&&&&&&&&&&0238.0900000238,9 &&&&&&&&&&&&0112.0500000112,5
Roskilden kunta Roskilde Sjællandin alue &&&&&&&&&&083137.&&&&0083 137 &&&&&&&&&&&&0211.0900000211,9 &&&&&&&&&&&&0392.0300000392,3
Solrødin kunta Solrød Strand Sjællandin alue &&&&&&&&&&021156.&&&&0021 156 &&&&&&&&&&&&&040.010000040,1 &&&&&&&&&&&&0527.0600000527,6
Faxen kunta Haslev Sjællandin alue &&&&&&&&&&035110.&&&&0035 110 &&&&&&&&&&&&0405.&&&&00405,0 &&&&&&&&&&&&&086.070000086,7
Guldborgsundin kunta Nykøbing Falster Sjællandin alue &&&&&&&&&&061913.&&&&0061 913 &&&&&&&&&&&&0899.0700000899,7 &&&&&&&&&&&&&068.080000068,8
Holbækin kunta Holbæk Sjællandin alue &&&&&&&&&&069415.&&&&0069 415 &&&&&&&&&&&&0577.0300000577,3 &&&&&&&&&&&&0120.0200000120,2
Kalundborgin kunta Kalundborg Sjællandin alue &&&&&&&&&&048632.&&&&0048 632 &&&&&&&&&&&&0575.0200000575,2 &&&&&&&&&&&&&084.050000084,5
Lollandin kunta Maribo Sjællandin alue &&&&&&&&&&045241.&&&&0045 241 &&&&&&&&&&&&0881.0900000881,9 &&&&&&&&&&&&&051.030000051,3
Næstvedin kunta Næstved Sjællandin alue &&&&&&&&&&081012.&&&&0081 012 &&&&&&&&&&&&0676.0300000676,3 &&&&&&&&&&&&0119.0800000119,8
Odsherredin kunta Højby Sjællandin alue &&&&&&&&&&032640.&&&&0032 640 &&&&&&&&&&&&0354.&&&&00354,0 &&&&&&&&&&&&&092.020000092,2
Ringstedin kunta Ringsted Sjællandin alue &&&&&&&&&&033153.&&&&0033 153 &&&&&&&&&&&&0294.0600000294,6 &&&&&&&&&&&&0112.0500000112,5
Slagelsen kunta Slagelse Sjællandin alue &&&&&&&&&&077310.&&&&0077 310 &&&&&&&&&&&&0567.0900000567,9 &&&&&&&&&&&&0136.0100000136,1
Sorøn kunta Sorø Sjællandin alue &&&&&&&&&&029393.&&&&0029 393 &&&&&&&&&&&&0308.0400000308,4 &&&&&&&&&&&&&095.030000095,3
Stevnsin kunta Store Heddinge Sjællandin alue &&&&&&&&&&021855.&&&&0021 855 &&&&&&&&&&&&0250.0200000250,2 &&&&&&&&&&&&&087.040000087,4
Vordingborgin kunta Vordingborg Sjællandin alue &&&&&&&&&&045804.&&&&0045 804 &&&&&&&&&&&&0619.0500000619,5 &&&&&&&&&&&&&073.090000073,9
Assensin kunta Assens Etelä-Tanskan alue &&&&&&&&&&041443.&&&&0041 443 &&&&&&&&&&&&0511.0300000511,3 &&&&&&&&&&&&&081.010000081,1
Faaborg-Midtfynin kunta Ringe Etelä-Tanskan alue &&&&&&&&&&051635.&&&&0051 635 &&&&&&&&&&&&0633.0700000633,7 &&&&&&&&&&&&&081.050000081,5
Kerteminden kunta Kerteminde Etelä-Tanskan alue &&&&&&&&&&023793.&&&&0023 793 &&&&&&&&&&&&0205.0800000205,8 &&&&&&&&&&&&0115.0600000115,6
Langelandin kunta Rudkøbing Etelä-Tanskan alue &&&&&&&&&&013094.&&&&0013 094 &&&&&&&&&&&&0288.0800000288,8 &&&&&&&&&&&&&045.030000045,3
Middelfartin kunta Middelfart Etelä-Tanskan alue &&&&&&&&&&037612.&&&&0037 612 &&&&&&&&&&&&0298.0800000298,8 &&&&&&&&&&&&0125.0900000125,9
Nordfynin kunta Bogense Etelä-Tanskan alue &&&&&&&&&&029330.&&&&0029 330 &&&&&&&&&&&&0452.0300000452,3 &&&&&&&&&&&&&064.080000064,8
Nyborgin kunta Nyborg Etelä-Tanskan alue &&&&&&&&&&031486.&&&&0031 486 &&&&&&&&&&&&0276.0700000276,7 &&&&&&&&&&&&0113.0800000113,8
Odensen kunta Odense Etelä-Tanskan alue &&&&&&&&&0191610.&&&&00191 610 &&&&&&&&&&&&0305.0700000305,7 &&&&&&&&&&&&0626.0800000626,8
Svendborgin kunta Svendborg Etelä-Tanskan alue &&&&&&&&&&058551.&&&&0058 551 &&&&&&&&&&&&0415.0500000415,5 &&&&&&&&&&&&0140.0900000140,9
Ærøn kunta Ærøskøbing Etelä-Tanskan alue &&&&&&&&&&&06636.&&&&006 636 &&&&&&&&&&&&&090.010000090,1 &&&&&&&&&&&&&073.070000073,7
Billundin kunta Grindsted Etelä-Tanskan alue &&&&&&&&&&026220.&&&&0026 220 &&&&&&&&&&&&0540.0300000540,3 &&&&&&&&&&&&&048.050000048,5
Esbjergin kunta Esbjerg Etelä-Tanskan alue &&&&&&&&&0115112.&&&&00115 112 &&&&&&&&&&&&0794.0700000794,7 &&&&&&&&&&&&0144.0800000144,8
Fanøn kunta Nordby Etelä-Tanskan alue &&&&&&&&&&&03251.&&&&003 251 &&&&&&&&&&&&&054.060000054,6 &&&&&&&&&&&&&059.050000059,5
Frederician kunta Fredericia Etelä-Tanskan alue &&&&&&&&&&050193.&&&&0050 193 &&&&&&&&&&&&0133.0600000133,6 &&&&&&&&&&&&0375.0700000375,7
Haderslevin kunta Haderslev Etelä-Tanskan alue &&&&&&&&&&056188.&&&&0056 188 &&&&&&&&&&&&0815.0900000815,9 &&&&&&&&&&&&&068.090000068,9
Koldingin kunta Kolding Etelä-Tanskan alue &&&&&&&&&&089412.&&&&0089 412 &&&&&&&&&&&&0607.0100000607,1 &&&&&&&&&&&&0147.0300000147,3
Sønderborgin kunta Sønderborg Etelä-Tanskan alue &&&&&&&&&&076094.&&&&0076 094 &&&&&&&&&&&&0496.0800000496,8 &&&&&&&&&&&&0153.0200000153,2
Tønderin kunta Tønder Etelä-Tanskan alue &&&&&&&&&&039083.&&&&0039 083 &&&&&&&&&&&01281.08000001 281,8 &&&&&&&&&&&&&030.050000030,5
Varden kunta Varde Etelä-Tanskan alue &&&&&&&&&&050193.&&&&0050 193 &&&&&&&&&&&01240.&&&&001 240,0 &&&&&&&&&&&&&040.050000040,5
Vejenin kunta Vejen Etelä-Tanskan alue &&&&&&&&&&042785.&&&&0042 785 &&&&&&&&&&&&0813.0500000813,5 &&&&&&&&&&&&&052.060000052,6
Vejlen kunta Vejle Etelä-Tanskan alue &&&&&&&&&0108021.&&&&00108 021 &&&&&&&&&&&01058.08000001 058,8 &&&&&&&&&&&&0102.&&&&00102,0
Aabenraan kunta Aabenraa Etelä-Tanskan alue &&&&&&&&&&059600.&&&&0059 600 &&&&&&&&&&&&0940.0700000940,7 &&&&&&&&&&&&&063.040000063,4
Favrskovin kunta Hinnerup Keski-Jyllannin alue &&&&&&&&&&047117.&&&&0047 117 &&&&&&&&&&&&0540.0300000540,3 &&&&&&&&&&&&&087.020000087,2
Hedenstedin kunta Hedensted Keski-Jyllannin alue &&&&&&&&&&046029.&&&&0046 029 &&&&&&&&&&&&0551.0300000551,3 &&&&&&&&&&&&&083.050000083,5
Horsensin kunta Horsens Keski-Jyllannin alue &&&&&&&&&&083598.&&&&0083 598 &&&&&&&&&&&&0519.0800000519,8 &&&&&&&&&&&&0160.0800000160,8
Norddjursin kunta Grenaa Keski-Jyllannin alue &&&&&&&&&&037876.&&&&0037 876 &&&&&&&&&&&&0720.0900000720,9 &&&&&&&&&&&&&052.050000052,5
Odderin kunta Odder Keski-Jyllannin alue &&&&&&&&&&021749.&&&&0021 749 &&&&&&&&&&&&0223.0600000223,6 &&&&&&&&&&&&&097.030000097,3
Randersin kunta Randers Keski-Jyllannin alue &&&&&&&&&&095756.&&&&0095 756 &&&&&&&&&&&&0747.0600000747,6 &&&&&&&&&&&&0128.0100000128,1
Samsøn kunta Tranebjerg Keski-Jyllannin alue &&&&&&&&&&&03889.&&&&003 889 &&&&&&&&&&&&0113.0500000113,5 &&&&&&&&&&&&&034.030000034,3
Silkeborgin kunta Silkeborg Keski-Jyllannin alue &&&&&&&&&&089328.&&&&0089 328 &&&&&&&&&&&&0850.0500000850,5 &&&&&&&&&&&&0105.&&&&00105,0
Skanderborgin kunta Skanderborg Keski-Jyllannin alue &&&&&&&&&&058008.&&&&0058 008 &&&&&&&&&&&&0416.0700000416,7 &&&&&&&&&&&&0139.0200000139,2
Syddjursin kunta Rønde Keski-Jyllannin alue &&&&&&&&&&041815.&&&&0041 815 &&&&&&&&&&&&0689.0800000689,8 &&&&&&&&&&&&&060.060000060,6
Aarhusin kunta Aarhus Keski-Jyllannin alue &&&&&&&&&0314545.&&&&00314 545 &&&&&&&&&&&&0467.0800000467,8 &&&&&&&&&&&&0672.0400000672,4
Herningin kunta Herning Keski-Jyllannin alue &&&&&&&&&&086348.&&&&0086 348 &&&&&&&&&&&01321.04000001 321,4 &&&&&&&&&&&&&065.030000065,3
Holstebron kunta Holstebro Keski-Jyllannin alue &&&&&&&&&&057153.&&&&0057 153 &&&&&&&&&&&&0793.&&&&00793,0 &&&&&&&&&&&&&072.010000072,1
Ikast-Branden kunta Ikast Keski-Jyllannin alue &&&&&&&&&&040658.&&&&0040 658 &&&&&&&&&&&&0733.0400000733,4 &&&&&&&&&&&&&055.040000055,4
Lemvigin kunta Lemvig Keski-Jyllannin alue &&&&&&&&&&021384.&&&&0021 384 &&&&&&&&&&&&0502.0800000502,8 &&&&&&&&&&&&&042.050000042,5
Ringkøbing-Skjernin kunta Ringkøbing Keski-Jyllannin alue &&&&&&&&&&057892.&&&&0057 892 &&&&&&&&&&&01469.06000001 469,6 &&&&&&&&&&&&&039.040000039,4
Skiven kunta Skive Keski-Jyllannin alue &&&&&&&&&&047620.&&&&0047 620 &&&&&&&&&&&&0683.0300000683,3 &&&&&&&&&&&&&069.070000069,7
Struerin kunta Struer Keski-Jyllannin alue &&&&&&&&&&022098.&&&&0022 098 &&&&&&&&&&&&0246.0200000246,2 &&&&&&&&&&&&&089.080000089,8
Viborgin kunta Viborg Keski-Jyllannin alue &&&&&&&&&&093819.&&&&0093 819 &&&&&&&&&&&01408.07000001 408,7 &&&&&&&&&&&&&066.060000066,6
Brønderslevin kunta Brønderslev Pohjois-Jyllannin alue &&&&&&&&&&035754.&&&&0035 754 &&&&&&&&&&&&0633.&&&&00633,0 &&&&&&&&&&&&&056.050000056,5
Frederikshavnin kunta Frederikshavn Pohjois-Jyllannin alue &&&&&&&&&&061158.&&&&0061 158 &&&&&&&&&&&&0650.0300000650,3 &&&&&&&&&&&&&094.&&&&0094,0
Hjørringin kunta Hjørring Pohjois-Jyllannin alue &&&&&&&&&&066178.&&&&0066 178 &&&&&&&&&&&&0926.0200000926,2 &&&&&&&&&&&&&071.050000071,5
Jammerbugtin kunta Aabybro Pohjois-Jyllannin alue &&&&&&&&&&038611.&&&&0038 611 &&&&&&&&&&&&0863.0900000863,9 &&&&&&&&&&&&&044.070000044,7
Læsøn kunta Byrum Pohjois-Jyllannin alue &&&&&&&&&&&01897.&&&&001 897 &&&&&&&&&&&&0118.0900000118,9 &&&&&&&&&&&&&016.&&&&0016,0
Mariagerfjordin kunta Hobro Pohjois-Jyllannin alue &&&&&&&&&&042429.&&&&0042 429 &&&&&&&&&&&&0718.0200000718,2 &&&&&&&&&&&&&059.010000059,1
Morsøn kunta Nykøbing Mors Pohjois-Jyllannin alue &&&&&&&&&&021474.&&&&0021 474 &&&&&&&&&&&&0366.0500000366,5 &&&&&&&&&&&&&058.060000058,6
Rebildin kunta Støvring Pohjois-Jyllannin alue &&&&&&&&&&028911.&&&&0028 911 &&&&&&&&&&&&0621.0300000621,3 &&&&&&&&&&&&&046.050000046,5
Thistedin kunta Thisted Pohjois-Jyllannin alue &&&&&&&&&&044908.&&&&0044 908 &&&&&&&&&&&01068.06000001 068,6 &&&&&&&&&&&&&042.&&&&0042,0
Vesthimmerlandin kunta Aars Pohjois-Jyllannin alue &&&&&&&&&&037534.&&&&0037 534 &&&&&&&&&&&&0769.0900000769,9 &&&&&&&&&&&&&048.080000048,8
Aalborgin kunta Aalborg Pohjois-Jyllannin alue &&&&&&&&&0201142.&&&&00201 142 &&&&&&&&&&&01137.02000001 137,2 &&&&&&&&&&&&0176.0900000176,9

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. BEF44: Folketal 1. januar efter byområde Danmarks Statistik. Viitattu 20.2.2013. (tanskaksi)
  2. a b Statistikbanken FOLK1: Folketal den 1. i kvartalet efter kommune. køn. alder. civilstand. herkomst. oprindelsesland og statsborgerskab Danmarks Statistik. Viitattu 20.2.2013. (tanskaksi)
  3. Statistikbanken ARE207: Areal fordelt efter kommune/region Danmarks Statistik. Viitattu 20.2.2012. (tanskaksi)