Layla
| ”Layla” Derek and the Dominos |
||
|---|---|---|
| Singlen tiedot | ||
| Albumilta | Layla And Other Assorted Love Songs | |
| Julkaistu | 1972 | |
| Tuottaja(t) | Tom Dowd | |
| Tyylilaji | rock | |
| Kesto | 07:04 | |
| Levy-yhtiö | Atco Records | |
Layla on Derek and the Dominosin kuuluisa kappale, joka sisältyy yhtyeen ainoaan studioalbumiin Layla And Other Assorted Love Songs (1970). Kappaleen sävellys- ja sanoitustyöstä vastasivat Eric Clapton ja Jim Gordon.
Layla on yksi rockmusiikin kuuluisimmista rakkauslauluista. Kun kappale julkaistiin singlenä vuonna 1970, se ei kuitenkaan yltänyt listoille. Vuonna 1972 se julkaistiin singlenä uudestaan. Tällöin se nousi Yhdysvaltain listan sijalle 10 ja Britannian listan sijalle 7. "Layla" on yhä Claptonin tunnetuimpia sävellyksiä. Clapton teki kappaleesta akustisen bluesversion 1990-luvulla. Kappale kertoo The Beatlesin George Harrisonin vaimosta, jonka kanssa Clapton seurusteli salaa.
Clapton omi Layla-nimen persialaisesta runosta. Runossa mies rakastuu Layla-neitoon, jonka isä järjestää pakkoavioliittoon toisen miehen kanssa. Rakastunut mies menettää järkensä tapahtuneen vuoksi.[1]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Katri Kallionpää: "Sielulla ei ole sukupuolta". (Jari Tervon haastattelu Layla-romaanin ilmestyttyä) Helsingin Sanomat, 2. syyskuuta 2011, nro 239, s. C1. Helsinki: Sanoma.