Latvijas Televīzija

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Latvijas Televizija)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Latvijas Televīzija (LTV) on Latvian valtion omistama televisioyhtiö.

Maan hallitus tukee kanavaa taloudellisesti noin 60 prosentin osuudella. Kanava esittää myös TV-mainoksia [1] (Arkistoitu – Internet Archive). LTV:n toiminnan muuttamisesta lupamaksupohjaiseksi on kiistelty pitkään. Hallitus on kuitenkin koko ajan vastustanut tätä. Jotkut tutkijat pitävät syynä tähän hallituksen huolta siitä, että se menettäisi rahoituksensa kautta saamansa hallintavallan yhtiöön [2] (Arkistoitu – Internet Archive).

LTV aloitti lähetyksensä 6. marraskuuta 1954 ja siirtyi SÉCAM-väritelevisiotekniikkaan vuonna 1974. Värijärjestelmäksi vaihdettiin PAL vuonna 1998. Yhtiö liittyi Euroopan yleisradiounioniin 1. tammikuuta 1993. LTV isännöi vuosittaisen Eurovision laulukilpailun vuonna 2003.

LTV toimii kahdella kanavalla: LTV1:llä latvian kielellä ja nuorisolle suunnatulla LTV7:llä (aiemmin LTV2) sekä latviaksi että venäjäksi. Kumpikin kanava on nähtävissä Sirius-satelliitin kautta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Television across Europe. Bd. 2 (Arkistoitu – Internet Archive) Budapest : Open Society Institute, 2005; 5. syyskuuta 2006

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä televisioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.