Late Lammas

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Late Lammas
Shaun the Sheep
Late Lammas -tunnus.
Late Lammas -tunnus.
Tyyli Lastenohjelma
Kestoaika 7 min
Tekijä Aardman Animations
Pääosissa Late Lammas, Vuhku Vahtikoira, Maajussi, Lampaat, ja maatilan eläimet.
Alkuperämaa Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Yhdistynyt kuningaskunta
Verkko Suomen lippu Yle TV2
Esitetty 2007 –
Jaksoja 130
Aiheesta muualla
IMDb

Late Lammas (engl. Shaun the Sheep) on brittiläinen Aardman Animations -studion tuottama animaatiosarja, joka kertoo lampaista. Lampaat asuvat isossa lampolassa ja pitävät hauskaa isäntänsä huomaamatta. Lampaita vartioi koira nimeltä Vuhku (engl. Bitzer).

Sarjaa on esitetty vuodesta 2006, Suomessa kaudelta 2007 eteenpäin Yle TV2:lla osana Galaxia. Sarjan jaksojen pituus on seitsemän minuuttia, ja niitä on yhteensä 130. Sarjan neljännen kauden esitykset alkoivat huhtikuussa 2014.

Sarjan nimiosassa oleva lammas esiintyi alun perin sivuhahmona Wallace ja Gromit -elokuvassa Läheltä piti.

Late Lampaasta on tehty myös sarja Lampolan kesäkisat, josta on tehty kaksikymmentäyksi yhden minuutin mittaista jaksoa.

Ensimmäinen pitkä Late Lammas-elokuva ilmestyy keväällä 2015.

Luettelo sarjan jaksoista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1. jakso: Leija
  • 2. jakso: Kylmä kylpy
  • 3. jakso: Kinaa kaalista
  • 4. jakso: Ärsyttävät ampiaiset
  • 5. jakso: Lammas liikkeelle
  • 6. jakso: Härkä näkee punaista
  • 7. jakso: Rakki rakastuu
  • 8. jakso: Villi vuohijahti
  • 9. jakso: Sirkus, sirkus
  • 10. jakso: Mieli maassa
  • 11. jakso: Noutopitsat kaikille
  • 12. jakso: Kyytiä kontiaiselle
  • 13. jakso: Kauhujen talo
  • 14. jakso: Omenavarkaat
  • 15. jakso: Lampolan lauantaitanssit
  • 16. jakso: Takapihan picassot
  • 17. jakso: Lätti vs. Lampola
  • 18. jakso: Late ottoäitinä
  • 19. jakso: Late luontokuvaajana
  • 20. jakso: Päivä parturissa
  • 21. jakso: Lampola lietsussa
  • 22. jakso: Vuhku tarttuu toimeen
  • 23. jakso: Sirkan hirveä hikka
  • 24. jakso: Pirtsakka pyykkipäivä
  • 25. jakso: Tuliterä traktori
  • 26. jakso: Metallimiehet heiluttaa
  • 27. jakso: Late hammaskeijuna
  • 28. jakso: Telttailussa on tunnelmaa
  • 29. jakso: Puunhalaajat
  • 30. jakso: Late maajussina
  • 31. jakso: Unissakävelijä
  • 32. jakso: Sietämätön sukulaistyttö
  • 33. jakso: Pikaliimaa
  • 34. jakso: Helleaalto
  • 35. jakso: Siivouspäivä
  • 36. jakso: Öinen kulkija
  • 37. jakso: Virkaheitto vahtikoira
  • 38. jakso: Sirkka kuorsaa
  • 39. jakso: Late taikurina
  • 40. jakso: Pahankuriset kakarat

Toinen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 41. jakso: Late pomoilee
  • 42. jakso: Maaliviivasta on moneksi
  • 43. jakso: Katto vuotaa!
  • 44. jakso: Timppa tikruilee
  • 45. jakso: Tangon taikaa
  • 46. jakso: Reikä yhdellä lyönnillä
  • 47. jakso: Tupee hukassa
  • 48. jakso: Tipu pinteessä
  • 49. jakso: Lampolan kauhu
  • 50. jakso: Ihan pihalla
  • 51. jakso: Vaarallinen villipeto
  • 52. jakso: Pelastavat pullonpojat
  • 53. jakso: Hatunhirvitys
  • 54. jakso: Hillitön hiirijahti
  • 55. jakso: Apukokki Late
  • 56. jakso: Kaikkea kaupan
  • 57. jakso: Naamiaishuveja
  • 58. jakso: Vaihdokkaat
  • 59. jakso: Koiranelämää
  • 60. jakso: Late pihkassa
  • 61. jakso: Laiva, ohoi!
  • 62. jakso: Ilmojen halki
  • 63. jakso: Pelastuspartio Late ja Vuhku
  • 64. jakso: Tehopakkaus
  • 65. jakso: Kelpo kuvanveistäjä
  • 66. jakso: Sikojen lauma
  • 67. jakso: Late ja Mutahirviö
  • 68. jakso: Siivekäs harvinaisuus
  • 69. jakso: Konstit on monet
  • 70. jakso: Takaa-ajettu
  • 71. jakso: Lentävä loppanokka
  • 72. jakso: Operaatio Katinkurpale
  • 73. jakso: Tupatarkastus
  • 74. jakso: Tönkkösuolattu Sirkka
  • 75. jakso: Pahat mielessä
  • 76. jakso: Biliksen mestari
  • 77. jakso: Luomusähköä
  • 78. jakso: Paikka auringossa
  • 79. jakso: Talven riemuja
  • 80. jakso: Joulun ihme

Kolmas kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 81. jakso: Mutkia matkassa
  • 82. jakso: Pähkinä purtavaksi
  • 83. jakso: Sorkat solmussa
  • 84. jakso: Sottapyttysiivoojat
  • 85. jakso: Tyrmäävä taidepläjäys
  • 86. jakso: Riivatun räähkälintu
  • 87. jakso: Makeaa mahan täydeltä
  • 88. jakso: Villava pillipiipari
  • 89. jakso: Pallo hukassa
  • 90. jakso: Remonttireiskat
  • 91. jakso: Laiton!
  • 92. jakso: Hullunhauskat kotivideot
  • 93. jakso: Luiseva malli
  • 94. jakso: Late skeittaa
  • 95. jakso: Riitasointuja
  • 96. jakso: Perhepotretti
  • 97. jakso: Huh hellettä!
  • 98. jakso: Lentävä lähtö
  • 99. jakso: Varjo teatteria
  • 100. jakso: Kelju kuokkavieras

Neljäs kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 101. jakso: Jäätelöauto
  • 102. jakso: Hätä kädessä
  • 103. jakso: Ponteva päivänsankari
  • 104. jakso: Lampun henki
  • 105. jakso: 3D-telkkari
  • 106. jakso: Hajuhaittoja
  • 107. jakso: Remonttireiskat
  • 108. jakso: Kani kateissa
  • 109. jakso: Arpaonnea
  • 110. jakso: Hämähäkkikammo
  • 111. jakso: Kirppusirkus
  • 112. jakso: Miehiä työssä
  • 113. jakso: Muotovalio
  • 114. jakso: Puuttuva palanen
  • 115. jakso: Luontokuvaajat
  • 116. jakso: Nälkäkurki
  • 117. jakso: Paha poika
  • 118. jakso: Antenniongelma
  • 119. jakso: Maatalouslomittaja
  • 120. jakso: Koiranelämää
  • 121. jakso: Nokkava tunkeilija
  • 122. jakso: Siivekkäät pitkäkyntiset
  • 123. jakso: Vuhkun vapaapäivä
  • 124. jakso: Kepuli kuntoilija
  • 125. jakso: Tiukka tuijotus
  • 126. jakso: Mikä milliville!
  • 127. jakso: Kolopallokompromissi
  • 128. jakso: Tilaisuus tekee varkaan
  • 129. jakso: Piileviä kykyjä
  • 130. jakso: Vaihtelu virkistää

Luettelo sarjan hahmoista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lampolan asukkaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Late Lammas (Shaun the Sheep): Late on sarjan päähahmo. Hän asuu isossa lampolassa muiden lampaiden kanssa ja on Vuhku-vahtikoiran hyvä kaveri.
  • Siiri, myöhemmin Sirkka (Shirley): Hän on lammas lampolassa ja kooltaan neljän lampaan kokoinen. Hän syö mitä vain, myös sähköä. Jaksossa Lammas liikkeelle hän laihtuu.
  • Timppa (Timmy): Hän on lampolan pienin lammas, ja hänellä on suussa pieni tutti. Timpasta on myös oma animaatiosarja.
  • Timpan äiti: Hän on Timpan äiti ja yksi lampolan lampaista. Hän on keskikokoinen lammas ja päässä hänellä on kolme pyöreää papiljottia.
  • Lampolassa asuu myös paljon nimeämättömiä lampaita.

Ihminen ja hänen lemmikkinsä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Isäntä (Farmer): Sarjan ainoa vakioihminen. Usein kun hän on toisaalla tai näkökentän ulkopuolella, lampaat keksivät jotain uutta. Hän ei juurikaan puhu, yleensä vain mutisee. Hän näkee vain vähän, ilman lasejaan ei juuri mitään.
  • Vuhku Vahtikoira (Bitzer): Isännän koira ja lampolan vartija. Toisinaan Laten ystävä ja yhteistyökumppani, välillä Late taas tekee Vuhkullekin jäynää. Vuhku oli toisella kaudella hiukan eri näköinen.
  • Katinkurpale on isännän laiska kissa.

Muut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Porsastelevat porsaat: He ovat vihaisia ja pilaavat lampaiden hauskanpidon.
  • Farmissa on myös ankkoja, lehmiä ja kanoja.

Sivuhahmoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vanha rouva: Iäkäs täti, joka tahtomattaan ajautuu tilanteisiin ja mätkii käsilaukullaan eteen tulevia poloisia.
  • Pizza-lähetti: Nuori nököhampainen poika.
  • Isännän sukulaistyttö
  • Isännän naisystävätär
  • Tyttölammas
  • Tyttökoira
  • Lampolan härkä: Valtavan iso härkä, asuu lampolan lähellä. Ei pidä punaisesta väristä.
  • Turisteja
  • Vuohi: Asuu tilalla, hyvin itsepäinen. Syö mitä vain.

DVD-julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansikuva Nimi Julkaisupäivä
Late Lammas 1 - Kylmä kylpy ja 7 muuta tarinaa.jpg
Late Lammas 1 - Kylmä kylpy ja 7 muuta tarinaa
19. lokakuuta 2007
Kansikuva Nimi Julkaisupäivä
Late Lammas 2 - Taiteilijan elämää ja 7 muuta tarinaa.jpg
Late Lammas 2 - Taiteilijan elämää ja 7 muuta tarinaa
19. lokakuuta 2007
Kansikuva Nimi Julkaisupäivä
Late Lammas 3 - Lätti vastaan lampola ja 7 muuta tarinaa.jpg
Late Lammas 3 - Lätti vastaan lampola ja 7 muuta tarinaa
11. tammikuuta 2008
Kansikuva Nimi Julkaisupäivä
Late Lammas 4 - Tuliterä traktori ja 7 muuta tarinaa.jpg
Late Lammas 4 - Tuliterä traktori ja 7 muuta tarinaa
11. tammikuuta 2008
Kansikuva Nimi Julkaisupäivä
Late Lammas 5 - Helleaalto ja 7 muuta tarinaa.jpg
Late Lammas 5 - Helleaalto ja 7 muuta tarinaa
4. huhtikuuta 2008
Kansikuva Nimi Julkaisupäivä
Late Lammas Box.jpg
Late Lammas Box
20. marraskuuta 2009
Kansikuva Nimi Julkaisupäivä
Late Lammas 6.jpg
Late Lammas 6
28. toukokuuta 2010
Kansikuva Nimi Julkaisupäivä
Late Lammas 7.PNG
Late Lammas 7
24. syyskuuta 2010
Kansikuva Nimi Julkaisupäivä
Late Lammas 8.PNG
Late Lammas 8
11. maaliskuuta 2011
Kansikuva Nimi Julkaisupäivä
Late Lammas 9.PNG
Late Lammas 9
11. maaliskuuta 2011
Kansikuva Nimi Julkaisupäivä
Late Lammas 10.PNG
Late Lammas 10
7. lokakuuta 2011
Kansikuva Nimi Julkaisupäivä
Late Lammas Box 2.jpg
Late Lammas Box 2
7. lokakuuta 2011

Nimi: Late Lammas 11: Huh hellettä!

Julkaisupäivä: 24.4.2013

Nimi: Late Lammas 12: Remonttireiskat

Julkaisupäivä: 24.4.2013

Nimi: Late Lammas 13: Lentävä lähtö

Julkaisupäivä: 24.4.2013

Nimi: Late Lammas Box 3

Julkaisupäivä: 13.11.2013

Nimi: Late Lammas 14: Hätä kädessä

Julkaisupäivä: 13.6.2014

Nimi: Late Lammas 15: Kirppusirkus

Julkaisupäivä: 13.6.2014

Nimi: Late Lammas 16: Paha poika

Julkaisupäivä: 13.6.2014

Nimi: Late Lammas 17: Nokkava tunkeilija

Julkaisupäivä: 12.9.2014

Nimi: Late Lammas 18: Ponteva päivänsankari

Julkaisupäivä: 12.9.2014

Tämä televisioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.