Lasisienet

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lasisienet
Euplectella aspergillum
Euplectella aspergillum
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Sienieläimet Porifera
Luokka: Lasisienet Hexactinellida
Schmidt, 1870[1]
Synonyymit
  • Hyalospongiae
  • Triaxonia
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Lasisienet Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Lasisienet Commonsissa

Lasisienet (Hexactinellida, myös Hyalospongiae tai Triaxonia)[2] ovat melko harvinaisia, hauraita ja pitkäikäisiä merten sienieläimiä, joiden runko muodostuu lähes puhtaasta silikaatista muodostuneista neulamaisista rakenteista. Rungon halkaisija voi olla jopa metrin mittainen ja niiden pehmytosat muodostuvat jättimäisistä monitumaisista synsytiumeista tai solusitkoksista.[3]

Lasisienet elävät ainoastaan merissä ja pääsääntöisesti syvissä vesissä. Kuvattuja lajeja on 500 ja ne ovat tärkeä osa merien pohjamutien eliöyhteisöjä.[4] Niiden esiintymisalueita tunnetaan ainoastaan neljä: Antarktis, jotkin eteläisen Uuden-Seelannin vuonot, muutama merenalainen luola Välimerellä sekä jotkin Pohjois-Amerikan Tyynenmeren rannikon vuonot ja mantereen reunavedet.[3]

Lasisieniä tunnetaan kahta selvästi toisistaan eroavaa tyyppiä: Lyssaccine-lajin runko muodostuu neulasista, jotka pysyvät vain löysästi yhdessä kudoksen avulla, ja Dictyonine, jonka runkoneulaset liittyvät tiukasti toisiinsa ja muodostavat lujan rakennustelineiden kaltaisen rakenteen. Näitä kutsutaan myös Hexactinosida-sieniksi.[3]

Pohjois-Amerikan rannikon lasisieniriutat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lujin sidoksin rakentuvien lasisienten uskottiin kuolleen kaikkialla sukupuuttoon, kunnes Kanadan länsirannikolla sijaitsevalta Hecaten- ja Kuningatar Charlotten salmien alueelta löydettiin vuonna 1987 neljä lasisienten muodostamaa riuttaa, joiden kokonaispinta-ala on yhteensä noin tuhat neliökilometriä.[5] Riutat sijaitsevat 140–240 metrin syvyydessä ja suurin niistä on 25 metriä korkea. Niiden iäksi on määritelty yli 9 000 vuotta ja yksittäisen lasisienen arvellaan elävän pidempään kuin 200 vuotta.[5] Ulkonäöltään lasisienet eivät muistuta tyypillisiä pesusieniä, vaan ne kasvavat lähinnä maljamaisiksi tai suppilomaisiksi. Väriltään ne vaihtelevat kermanvärisistä kirkkaaseen keltaiseen.[6]

Vuonna 2007 tehtiin uusi riuttalöytö, tällä kertaa Washingtonin osavaltion rannikolla, noin 50 kilometriä länteen Grays Harborista.[6] Sieltä löydetyt kolme lajia olivat samat kuin Hecatensalmen riutoissa, mutta tällä kertaa ne olivat pystyneet menestymään suojaisan salmen sijaan talvisin myrskyävällä avomerellä. Nämä riutat ovat pitkiä ja syviä, mutta korkeutta niillä on vain 2–4,5 metriä. [6]

Suojelutoimia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lasisienten hauraat korallirakenteet särkyvät helposti kosketuksesta ja sedimentin lisääntyminen tukahduttaa sienieläimiä. Jos yksittäisen sienen runko särkyy tai se tuhoutuu muuten, uusia sieniä ei voi kasvaa vakauttamaan riutan rakennetta. Hecatensalmen riutat suljettiinkin pohjakalojen troolausalueen ulkopuolelle vuonna 2002. Vuonna 2006 suoja-aluetta laajennettiin ja alueeseen kohdistettiin lisää rajoituksia, mutta kalastus ja alueen muu käyttö vaarantavat edelleen lasisieniyhdyskunnat.[5] Vuonna 2010 Kanadan hallitus julisti alueen erityisen tarkkailun kohteeksi. Sen tavoitteena on liitää alue kansallisten mertensuojelualueiden verkkoon. Se on tarkoitus perustaa vuoteen 2012 mennessä.[7]

Etelänapamanner[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2013 saksalaiset tutkijat raportoivat lasisienten valtaavan nopeasti alueita, jotka paljastuvat Etelämanteren jäämassojen vetäytyessä.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hexactinellida ITIS. Viitattu 16.4.2011.
  2. glass sponge Encyclopædia Britannica online. Viitattu 16.4.2011.
  3. a b c Sally Leys: Glass sponge ecology 1999. Viitattu 16.4.2011. (englanniksi)
  4. Karri M. Haen, B. Franz Lang, Shirley A. Pomponi ja Dennis V. Lavrov: Glass Sponges and Bilaterian Animals Share Derived Mitochondrial Genomic Features: A Common Ancestry or Parallel Evolution? Oxford Journals/Molecular Biology and Evolution. 2007. Viitattu 16.4.2011. (englanniksi)
  5. a b c Hecate Strait/Queen Charlotte Sound Glass Sponge Reefs Area of Interest Fisheries and Oceans Canada. Viitattu 16.4.2011. (englanniksi)
  6. a b c Andrea Thompson: Rare glass sponge found on Pacific seafloor Science. 31.7.2007. Viitattu 16.4.2011. (englanniksi)
  7. Government takes action to protect sensitive land, water and species at risk on World Oceans Day Fisheries and Oceans Canada. Viitattu 16.4.2011. (englanniksi)
  8. Glass sponge invasion follows Antarctic ice shelf retreat LA Times. Viitattu 14.7.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]