Ksylenolioranssi
| Ksylenolioranssi | |
|---|---|
 |
|
| Tunnisteet | |
| IUPAC-nimi | 3,3′-Bis[N,N-bis(karboksimetyyli)aminometyyli]-o-kresolisulfoneftaleiini |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| SMILES | CC1=C(C(=CC(=C1)C2(C3=CC=CC=C3S(=O)(=O)O2)C4=CC(=C(C(=C4)CN(CC(=O)O)CC(=O)O)O)C)CN(CC(=O)O)CC(=O)O)O [1] |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | C31H32N2O13S |
| Moolimassa | 672,656 g/mol |
| Sulamispiste | 286 °C[2] |
| Liukoisuus veteen | 200 mg/ml |
Ksylenolioranssi (C31H32N2O13S) on triaryylimetaaneihin kuuluva väriaine ja kompleksometrinen indikaattori. Yhdistettä käytetään kvantitatiivisessa analyysissä niin kemiassa kuin biokemiassakin.
Synteesi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ksylenolioranssia voidaan valmistaa kresolipunaisesta, iminodietikkahapon natriumsuolasta ja formaldehydistä.[3]
Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ksylenolioranssia käytetään indikaattorina kompleksometrisissä titrauksissa. Vapaana se on väriltään keltaista ja metallin kanssa kompleksina punaista. Sitä voidaan käyttää indikaattorina muun muassa vismutin, kuparin, kadmiumin, koboltin, lyijyn, toriumin, elohopean ja sinkin määritykseen. Ksylenolioranssin ja metallien muodostamia komplekseja käytetään myös metallien määritykseen spektrofotometrisesti.[4][5][6][7]
Ksylenolioranssia käytetään biokemiassa lipidien sisältämien peroksidien määrittämiseen. Peroksidit hapettavat happamissa olosuhteissa kahdenarvoisen rautaionin kolmenarvoiseksi, joka muodostaa ksylenolioranssin kanssa punertavan kompleksin. Kompleksin pitoisuus voidaan määrittää spektrometrillä ja saada sitä kautta selville näytteen peroksidipitoisuus.[8]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Xylenol orange – Substance summary NCBI. Viitattu 14.2.2011.
- ↑ David R. Lide (päätoim.): CRC Handbook of Chemistry and Physics, s. 3–572. 84th Edition. CRC Press, 2003–2004. ISBN 0-8493-0484-9. (englanniksi)
- ↑ D. C. Olson & D. W. Margerum: Semixylenol Orange: a sensitive Reagent for Zirconium. Analytical chemistry, 1962, 34. vsk, nro 10, s. 1299–1302. ACS Publications. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 14.2.2011. (englanniksi)
- ↑ Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 526. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 14.2.2011). (englanniksi)
- ↑ David Kealey,Peter J. Haines: Analytical Chemistry, s. 91. Garland Science, 2002. ISBN 978-1859961896. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 14.2.2011). (englanniksi)
- ↑ John R. Dean: Practical skills in chemistry, s. 151. Pearson Education, 2002. ISBN 978-0130280022. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 14.2.2011). (englanniksi)
- ↑ Zygmunt Marczenko,María Balcerzak: Separation, preconcentration, and spectrophotometry in inorganic analysis. Elsevier, 2000. ISBN 9780444505248. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 14.2.2011). (englanniksi)
- ↑ Gregory Makowski: Advances in Clinical Chemistry, s. 16. Academic Press, 2004. ISBN 978-0-12-010338-6. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 14.2.2011). (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ksylenolioranssin käyttöturvallisuustiedote, Sigma Aldrich (Merck), viitattu 30.5.2018.