Kreikkalaiset eurokolikot
Kreikkalaiset eurokolikot ovat Kreikalle lyötyjä eurokolikoita. Eurokolikoissa arvopuoli on kaikissa euromaissa samanlainen, mutta kääntöpuolen jokainen euromaa suunnittelee itse omille kolikoilleen.
Kahden euron kolikossa esiintyy 200-luvulta peräisin oleva yksityiskohta mosaiikista, yhden euron kolikossa näkyy neljän drakman kolikko ennen ajanlaskumme alkua (kuva-aiheena pöllö), 50 sentin kolikossa on Eleftheríos Venizéloksen (s. 1864 – k. 1936) kuva, kahdenkymmenen sentin kolikossa on vuosina 1776–1831 elänyt Ioannis Kapodistrias, kymmenen sentin kolikossa näkyy Rigas Velestinlis-Fereos (1757–1798), viiden sentin kolikossa näkyy kreikkalainen säiliöalus, kahden sentin kolikossa on purjelaivatyyppi korvetti ja yhden sentin kolikossa kuva-aiheena toimii ateenalainen kolmisoutu-sota-alus.
Kreikka oli ensimmäinen maa, joka löi kahden euron erikoisrahan vuonna 2004.
Kaikista Kreikan eurokolikoista löytyy kääntöpuolelta lisäksi EU:n kaksitoista tähteä sekä kolikon valmistusvuosi.
Kreikkalaiset eurokolikot [muokkaa]
Kahden euron erikoisrahat [muokkaa]
-
Pääartikkeli: 2 euron erikoisrahat
|
|
Olympialaiset Ateenassa vuonna 2004. Lyöntimäärä 35 milj. kpl. |
|
|
|
Euromaiden yhteinen Rooman sopimuksen 50-vuotisraha. Lyöntimäärä 4 milj. kpl. |
|
|
|
Euromaiden yhteinen talous- ja rahaliiton 10-vuotisraha. Lyöntimäärä 4 milj. kpl. |
|
|
|
|
Marathonin taistelusta 2500 vuotta.
Lyöntimäärä 2.5 milj. kpl. |
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Kreikan eurokolikot ja lyöntimäärät (kolikot.com)
- European Central Bank - Information about the Greek euro coins
- €2 commemorative coins
- Bank of Greece (www.bankofgreece.gr)
- The Euro Information Website- Greece
| Eurot maittain |
| Alankomaat | Belgia | Espanja | Irlanti | Italia | Itävalta | Kreikka | Kypros | Latvia | Liettua | Luxemburg | Malta | Monaco | Portugali | Ranska | Saksa | San Marino | Slovakia | Slovenia | Suomi | Vatikaani | Viro |
| Erikoisrahat ja juhlarahat |
| 2 euron erikoisrahat |
| Euromaiden entiset valuutat |
| Alankomaiden guldeni | Belgian frangi | Espanjan peseta | Irlannin punta | Italian liira | Itävallan šillinki | Kreikan drakma | Kyproksen punta | Luxemburgin frangi | Maltan liira | Portugalin escudo | Ranskan frangi | Saksan markka | Slovakian koruna | Slovenian tolar | Suomen markka | Viron kruunu |
Sivulta puuttuu