Bulgarialaiset eurokolikot

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
  Euroalue.
  EU:n jäsenvaltio, ERM II-vaiheessa, oma kansallinen valuutta.
  EU:n jäsenvaltio, ei euroaluetta, oma kansallinen valuutta.
  EU:n ulkopuolinen euroa käyttävä valtio (myös violetilla alleviivatut pikkuvaltiot).

Bulgarialaiset eurokolikot ovat Bulgarialle lyötäviä eurokolikoita. Bulgaria suunnitteli alun perin ottavansa euron valuutakseen vuonna 2015[1]. Bulgarian pitää kuitenkin ensin liittyä Schengen-alueeseen ja Euroopan vaihtokurssimekanismin (ERM) jäseneksi ja olla jäsenenä vähintään kaksi vuotta. Kesäkuussa 2018 Bulgarian talousministeri Vladislav Goranov ilmoitti Bulgarian suunnittelevan liittyvänsä ERM:n jäseneksi kuun lopussa, jolloin Bulgaria voisi ottaa euron valuutakseen vuonna 2020[2]. Heinäkuussa 2018 Bulgaria hyväksyi suunnitelman liittyä ERM:n jäseneksi heinäkuussa 2019, jolloin Bulgaria voisi ottaa euron valuutakseen vuonna 2021[3]. Bulgaria liittyi virallisesti ERM:n jäseneksi 10. heinäkuuta 2020 ja suunnittelee ottavansa euron valuutakseen 1. tammikuuta 2025[4][5][6]. Bulgarian nykyinen valuutta on Bulgarian leva, joka on ollut maan valuuttana yli 140 vuoden ajan ennen euroon liittymistä.

Bulgarian suunnitelemat eurokolikot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eurokolikoissa arvopuoli on kaikissa euromaissa samanlainen, mutta kolikon kääntöpuolen jokainen euromaa suunnittelee itse omille kolikoilleen. Marraskuussa 2023 Bulgarian keskuspankki julkaisi tulevien eurokolikoidensa kuva-aiheen. Bulgarialaisissa 1 sentin - 50 sentin kolikoissa on kansallisella puolella Madaran ratsastaja, joka on keskiaikainen kiveen hakattu kallioveistos Bulgariassa Madaran kylässä lähellä Šumenin kaupunkia. 1 euron kolikossa on kuvattuna St. Ivan of Rila eli John of Rila, Bulgarialainen pyhimys ja 2 euron kolikossa on kuvattuna Paisii of Hilandar eli Paisius of Hilendar, Bulgarialainen uskonnollisen yhteisön edustaja[7].

Madaran ratsastaja

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]