Krasnoje znamja

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Krasnoje znamja -tehtaan voimalaitos Pionerskaja- ja Korpusnaja-katujen kulmauksessa Pietarissa.

Krasnoje znamja -neuletehdas (ven. Трикота́жная фа́брика «Кра́сное зна́мя», Trikotažnaja fabrika ”Krasnoje znamja”; suomeksi ”Punalippu-neuletehdas”) on entinen tehdaslaitos ja 1920-luvun avantgardearkkitehtuurin muistomerkki Pietarissa Venäjällä.

Tehdas[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

V.P. Kerstenin osakeyhtiö perusti tehtaan vuonna 1855. Se oli Venäjän ensimmäinen trikoovalmistaja. Lokakuun vallankumouksen jälkeen tehtaan nimenä oli Spasskaja trikotažnaja fabrika (se sijaitsi Koivusaarella Spasskaja- eli nykyisellä Krasnogo Kursanta -kadulla). Vuonna 1922 tehdas nimettiin uudelleen sen saaman Työn punaisen lipun mukaan. Vuonna 1923 työntekijöiden lapsia varten perustettiin Pietarin ensimmäinen pioneerijärjestö.[1]

Neuvostoaikana Krasnoje znamja valmisti alus- ja päällysvaatteita, sukkia ja teollisuuskankaita. Toisen maailmansodan aikana se tuotti ammuksia ja sotilasasuja Leningradin rintamalle. Vuonna 1947 alettiin valmistaa Neuvostoliiton ensimmäisiä kapronsukkia ja 1950–1960-lukujen vaihteessa muita tekokuituja. 1960-luvun alussa tehtaalla kehitettiin keinotekoisten verisuonten valmistusmenetelmä.[1] Krasnoje znamja yksityistettiin vuonna 1992.[2] Nykyään yhtiö harjoittaa pienimuotoista alusvaatetuotantoa lähinnä Viipurissa.

Rakennustaiteen muistomerkki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Krasnoje znamjan voimalaitoksen vesitorni.

Vuonna 1925 Leningradin tekstiiliyhtymä tilasi saksalaiselta arkkitehdiltä Erich Mendelsohnilta uuden tehdaskokonaisuuden rakennussuunnitelman. Työt Pionerskaja- ja Korpusnaja-katujen kulmassa aloitettiin kesäkuussa 1926. Alkuperäinen rohkea suunnitelma toteutui kuitenkin vain osittain. Leningradilaisten arkkitehtien vastustuksen, heikkolaatuisen rakennustyön ja suunnitelmaan tehtyjen muutosten takia Mendelsohn luopui projektista vuonna 1927. Tehtaan ensimmäinen vaihe valmistui vuosina 1928–1929 ja toinen vaihe vasta 1930-luvun puolivälissä.[3]

Suunnitelluista nelikerroksista tehdasosastoista toteutui vain pitkänomainen teräsbetonirunkoinen päärakennus. Suuria lasipinta-aloja erottava punatiilivuoraus, välikattojen vaaleat juovat ja pihalle työntyvät ulokkeet korostavat sen säännöllistä rytmiä. Pihan kattoikkunoilla varustetut paljasrakenteiset valkaisu- ja värjäysosastot jäivät vaille suunniteltuja ilmeikkäitä tuuletustorneja. Alkuperäisestä projektista toteutui parhaiten vuosina 1926–1928 rakennettu massiivinen voimalaitos. Sen pyöristetty ekspressiivinen siluetti hallitsee kadunkulmaa. Mendelsohn vertasi sitä ”laivaan, joka vetää perässään koko tuotantolaitosta”.[4]

Erich Mendelsohnin suunnittelema Krasnoje znamjan voimalaitos vaikutti merkittävällä tavalla 1920–1930-lukujen vaihteen leningradilaisen arkkitehtuurin kehitykseen. Erityisen vaikutuksen se teki Noi Trotskiin. Rakennuksesta tuli yksi Neuvostoliiton teollistumisen symboleista.[5]

Voimalaitos ja tyhjillään olevat neuletehtaan rakennukset ovat virallinen suojelukohde. Liikemies Igor Burdinski suunnittelee alueelle suurta kulttuurikeskusta, johon kuuluu nykytaiteen museo, näyttelytiloja, viiden tähden hotelli sekä liike- ja asuinhuoneistoja. Brittiläisen arkkitehdin David Chipperfieldin hahmottelemassa saneerauksessa nykyiset rakennukset tultaisiin säilyttämään. Investoija pitää mahdollisena myös niiden purkamista ja rakentamista uudelleen.[6]

Tehdasta lähinnä sijaitseva metroasema on Tškalovskaja. Lähistöllä, Bolšaja Zelenina -kadun ja Levašovski-prospektin kulmauksessa sijaitsee toinen funktionalistisen arkkitehtuurin muistomerkki, vuosina 1930–1933 rakennettu Levašovskin leipätehdas.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Sankt-Peterburg. Petrograd. Leningrad: Entsiklopeditšeski spravočnik, s. 291. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1992. ISBN 5-85270-037-1.
  2. Entsiklopedija Sankt-Peterburga: Krasnoje znamja Viitattu 4.8.2009. (venäjäksi)
  3. B.M. Kirikov, M.S. Štiglits: Arhitektura leningradskogo avangarda. Putevoditel, s. 225–226. Sankt-Peterburg: Kolo, 2008. ISBN 978-5-901841-49-5.
  4. B.M. Kirikov, M.S. Štiglits: Arhitektura leningradskogo avangarda. Putevoditel, s. 227–230. Sankt-Peterburg: Kolo, 2008. ISBN 978-5-901841-49-5.
  5. B.M. Kirikov, M.S. Štiglits: Arhitektura leningradskogo avangarda. Putevoditel, s. 231. Sankt-Peterburg: Kolo, 2008. ISBN 978-5-901841-49-5.
  6. ”Krasnoje znamja” vzjali pod ohranu Stroitelnyi Ježenedelnik. 29.6.2009. Viitattu 4.8.2009. (venäjäksi)