Koutokeinon hurmos

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Koutokeinon hurmos eli ”pyhien liike” oli saamelaisten uskonnollinen lahko, joka syntyi lestadiolaisen alkuheräyksen lieveilmiönä tai lestadiolaisuudesta erkaantumalla ja vaikutti Norjan Koutokeinossa 1850-luvun alussa mutta osittain jo vuonna 1849. Myöhemmässä tutkimuksessa Koutokeinon hurmosilmiötä on pidetty myös saamelaisten kansannousuna vuosisataista sortoa vastaan, joskin ymmärrettävästi kaikki eivät ole samaa mieltä, koska eivät voi hyväksyä väkivaltaista vastarintaa. Koutokeinon hurmosta voidaan kutsua myös nimellä hættalaisuus, koska sen kiistaton hengellinen ja maallinen auktoriteetti oli Aslak Hætta (1825–1854).

Liikkeen väkivaltainen liikehdintä alkoi 1851, kun sen jäsenet häiritsivät jumalanpalveluksia Koutokeinossa ja Kierualla. Liike sai osakseen julkisuutta, kun siihen liittyneet saamelaiset surmasivat vuonna 1852 Koutokeinon nimismiehen ja viinakauppiaan Koutokeinon kansannousussa. Kansannousun johtajat Aslak Hætta ja Mons Somby mestattiin Norjan Alattiossa vuonna 1854. Lisäksi kaksi liikkeen jäsentä sai surmansa vastustaessaan saamelaisia vangitsijoitaan, ja myöhemmin viisi kuoli vankeudessa. Yhteensä ”Koutokeinon pyhien kapinan” voi siis sanoa vaatineen yhdentoista ihmisen hengen.

Lestadiolaisuudesta erkani vuonna 1852 lakihenkinen ”Muonion eriseura” eli liljebladilaisuus Muonion kirkkoherran Jakob Fredrik Liljebladin (1809–1862) johdolla lähinnä Muoniossa Suomessa. Liljebladilaiset eivät hyväksyneet maallikkojen käyttämää avointa ja ehdotonta synninpäästöä. Kirkkoherra J. F. Liljeblad syytti Lars Levi Laestadiusta muun muassa julkisuushakuisuudesta, epätasapuolisuudesta, itseriittoisuudesta ja siitä, että Laestadius hänen mielestään tahallaan yllytti saarnoissaan liikutuksiin eikä käyttänyt sielunhoidossa riittävästi nuhteen ja neuvon sanoja.[1]

Lestadiolaisuus sai jo vuonna 1847 paljon saamelaisia kannattajia myös Koutokeinossa Norjassa. Keväällä 1849 Laestadius muutti Kaaresuvannosta Pajalaan, joka oli paljon kauempana Koutokeinosta. Niinpä koutokeinolaiset lestadiolaiset alkoivat sen jälkeen käydä kuuntelemassa juuri lestadiolaistuneen Muonion kirkkoherran J. F. Liljebladin saarnoja, koska Muonioon oli Koutokeinosta paljon lyhyempi matka kuin Pajalaan. Mutta jo talvella 1849–1850 Koutokeinon saamelaisten lestadiolaisten käytöksessä ja uskonelämässä alkoi näkyä huolestuttavia piirteitä, kuten hurmahenkisyyttä, röyhkeyttä ja aggressiivisuutta. Ilmiötä esiintyi myös Enontekiön Kuttasen kylässä, joka sijaitsee Suomen käsivarren kainalossa Muonionjoen varrella.[2] Heidän keskuudessaan alkoi esiintyä jopa sellaista ”kolmen kyynärän jumalan oppia”, jonka mukaisesti muutamat heistä alkoivat pitämään itseään kristuksena ja jumalana sekä niin pyhinä, etteivät tarvinneet enää synninpäästöä.[3][4]

Saamelaisilla yleisesti oli tuohon aikaan Koutokeinossa vaikeat olot. Venäjä esimerkiksi lakkautti syksyllä 1852 Norjan saamelaisten oikeudet talvilaiduntamiseen ja kalastukseen Suomen puolella, ja Norjassakin jokien varteen muuttaneet talonpojat estivät saamelaisia kalastamasta Jäämereen laskevien jokien parhailla kalapaikoilla. Muiden etnisten ryhmien ja viranomaistenkin syrjivä ja ankara toiminta Norjan saamelaisia kohtaan oli omiaan herättämään ja provosoimaan Koutokeinon saamelaisissa hurmahenkisyyttä ja aggressiota. Lisäksi porvarien ja talonpoikien harjoittama vastuuton viinakauppa tuotti paljon ongelmia saamelaisten keskuudessa.[5][6]

Koutokeinon saamelaisten hurmahenkisyys ja vihamielisyys kärjistyivät maanantaina 8. marraskuuta 1852, jolloin joukko lestadiolaisia saamelaisia hyökkäsi Aslak Jakobsen Hættan johdolla Koutokeinon kirkonkylään surmaten nimismies Lars Johan Buchtin (1813–1852) ja kauppias Carl Johan Ruthin (1818–1852) sekä pahoinpidellen useita muita.[7] Tapauksesta syytettiin yleisesti Lars Levi Laestadiusta ja hänen levittämiään oppeja, vaikka on ilmeistä, etteivät Koutokeinon tapahtumiin johtaneet mitkään Laestadiuksen antamat opetukset.[8] Laestadiusta syyttivät tapauksesta muun muassa Tromssan piispa Daniel Bremer Juell ja Norbottens-Posten-lehti.[8] Ruotsin ja Norjan yhteinen kuningas Oskar I vapautti Laestadiuksen syytteistä vuonna 1853.[9]

Aslak Hættan johtama hurmahenkinen saamelaisryhmä oli ennen Koutokeinon murhatöitä selvästi erkaantunut Laestadiuksen opista ja myös lestadiolaisesta seurakuntayhteydestä omaksi uskonnolliseksi ryhmäkseen, jolla oli lähemmät suhteet kirkkoherra Liljebladiin kuin Laestadiukseen.[10] Aslak Hætta oli jopa suunnitellut Lars Levi Laestadiuksen surmaamista, mikä on yksi todiste siitä, että hänen johtamansa lestadiolaissuuntaus oli erkaantunut muusta lestadiolaisuudesta erilliseksi hurmahenkiseksi lahkokseen, vaikka osa heistä arvostikin yhä Laestadiusta ja jopa vetosi häneen oikeudenkäynnissä.[11] Laestadius puolestaan syytti Koutokeinon ristiriidoista muun muassa välinpitämättömiä pappeja, viranomaisia ja Norjan kielipolitiikkaa saamelaisalueilla.[12][13]

Hættalaisuuden kaltaista äärimmäisyyteen vietyä ”kolmen kyynärän jumalan oppia” esiintyi lestadiolaisten keskuudessa myös muualla pohjolassa osittain väkivaltaisessakin muodossa. Tästä ovat esimerkkejä 1850-luvulta muun muassa Norjan saamelaisten kanssa tekemisissä olleet kittiläläisten Angelin siskosten ”pyhien oppi”, Rattosjärven ja Ylitornion ”nyrkkikristillisyys” (muun muassa suntio Salomon Kortetniemi) sekä vielä 1870-luvullakin Ruotsin Tornionjärven kylässä erityisesti saamelaisten keskuudessa vaikuttanut ”tornionjärveläisyys”.[14]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Lohi 2007, s. 39, 56–57.
  2. ↑ Lohi 2007, s. 94.
  3. ↑ Pursiainen 2001, s. 9.
  4. ↑ Lohi 2007, s. 73, 89–90.
  5. ↑ Pursiainen 2001, s. 8, 11–12.
  6. ↑ Lohi 2007, s. 75.
  7. ↑ Lohi 2007, s. 75–76, 81–84.
  8. ↑ a b Lohi 2007, s. 92–95.
  9. ↑ Lohi 2007, s. 99–101.
  10. ↑ Lohi 2007, s. 73, 86–91, 94–95.
  11. ↑ Lohi 2007, s. 96–97.
  12. ↑ Pursiainen 2001, s. 11.
  13. ↑ Lohi 2007, s. 97.
  14. ↑ Lohi 2007, s. 115–122.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bjørklund, Ivar: The anatomy of a millennarian movement – some organizational conditions for the Sami revolt in Guovdageaidnu in 1852. Acta borealia, 1992, 9. vsk, nro 2, s. 37–46. (englanniksi)
  • Brox, Johan: Kautokeino-opprøret:Kautokeino 1852. Dag og Tid, 17.4.1997, nro 16. Artikkelin verkkoversio. (norjaksi)
  • Her seer du den Øxe, med hvilken du skal aflives (Kautokeino-opprøret). Dag og Tid, 17.4.1997, nro 16. Artikkelin verkkoversio. (norjaksi)
  • Lehtola, Veli-Pekka: 140 vuotta saamelaisten kuuluisimmasta kapinasta : Koutokeinon "hurmahenget" uskonkiihkoa vai kansannousu?. Kaleva, 8.11.1992, s. 20. Oulu:
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Koutokeinon_hurmos&oldid=22226455”