Kochi (Intia)
|
|
||
|---|---|---|
|
|
||
|
Koordinaatit: Koordinaatit: |
||
| Valtio | Intia | |
| Osavaltio | Kerala | |
| Piirikunta | Ernakulamin piirikunta | |
| Pinta-ala | ||
| – Kokonaispinta-ala | 94,88 km² | |
| Väkiluku (2001) ([1], [2]) | 595 575 | |
| – Metropolialue | 1 463 000 | |
Kochi (aikaisemmin Cochin) on kaupunki Ernakulamin piirikunnassa Keralan osavaltiossa Intiassa. Kaupungissa on Intian yksi tärkeimmistä satamista. Kaupunki sijaitsee noin 220 kilometriä pohjoiseen osavaltion pääkaupungista Thiruvananthapuramista. Kaupungissa asui 595 575 asukasta vuonna 2001, metropolialueella noin 1,5 miljoonaa, tehden siitä Keralan suurimman metropolialueen ja toiseksi suurimman kaupungin osavaltion pääkaupungin jälkeen.
Kochissa oli yli tuhannen vuoden ajan juutalainen yhteisö, johon kuului vielä 1950-luvulla noin viisituhatta henkeä. Vuosituhannen loppuun mennessä juutalaiset vähenivät muutamiin kymmeniin.[3]
Kochin kansainvälinen lentoasema sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Kochin keskustasta.
Koulutus[muokkaa]
Kochissa on sekä valtion että yksityisten ylläpitämiä kouluja. Yksityisissä kouluissa opetetaan enimmäkseen englanniksi, kun taas valtion ylläpitämissä julkisissa kouluissa opetetaan englannin lisäksi myös malajalamiksi. Korkeakoulutuksesta vastaa muun muassa Cochin University of Science and Technology.
-
Kirkko Keralan takavesillä
Lähteet[muokkaa]
- ↑ India: Kerala Citypopulation.de. Viitattu 14.1.2011. (englanniksi)
- ↑ United Nations World Urbanization Prospects
- ↑ Judaism India: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1995.