Kinetoskooppi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kinetoskoopin rakenne, ylhäällä katseluaukko

Kinetoskooppi on laite, jolla voi katsella elävää (liikkuvaa) kuvaa. Yhdysvaltalainen keksijä Thomas Alva Edison esitti laitteen periaatteen vuonna 1888.

Vaikka kyseessä ei ollut elokuvaprojektori — laite oli suunniteltu näyttämään filminauhan sisältö yhdelle henkilölle kerrallaan laitteen kotelossa olevan aukon kautta — kinetoskooppi esitteli myöhemmissäkin laitteissa ennen videoiden markkinoilletuloa käytetyn tavan esittää liikkuvaa kuvaa luomalla liikkeen illuusio esittämällä peräkkäisten rei'itetyllä filminauhalla olevien kuvien sarja valonlähteen ja suurinopeuksisen sulkimen avulla. Edisonin työntekijä William Kennedy Laurie Dickson vastasi laitteen käytännön kehittämisestä vuosina 1889–1892. Dicksonin työryhmä kehitti laitetta varten ensimmäisen käyttökelpoisen selluloidifilmin ja otti käyttöön laitteessa 35 mm:n kinofilmikoon. Kinetoskoopin ja fonografin yhdistelmässä kinetofonissa (engl. Kinetophone tai Phonokinetoscope) lisättiin kinetoskooppiin myös ääni fonografin ääntä tallentavan vahasylinterin avulla.

Kinetoskoopin kaupallinen ensi-ilta oli New Yorkin Broadwaylla 14. huhtikuuta 1894.[1]

Kinetoskoopin filmiä pyöritti sähkömoottori. Filmin pituus oli noin 50 jalkaa (n. 15,2 m). Katseluaukossa oli suurentavat linssit. Kutakin kuvaa valaisi sulkimeen yhdistetty sähkölamppu vain hetken kerrallaan, mikä loi liikkeen vaikutelman.[2]

Kinetofonia käyttävä mies n. 1895. Huomaa laitteen sisälle fonografiin johtavat korvakuulokkeet.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kinetoskooppi.
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.