Kiekua

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kiekua oli kylä Soanlahden kunnassa Raja-Karjalassa Viipurin läänissä Suomen Neuvostoliitolle luovuttamalla alueella. Kiekua sijaitsi kunnan länsiosassa Kiekuanjärven länsipuolella noin 19 kilometriä Soanlahden kirkonkylästä pohjoiseen. Sen naapurikyliä olivat lännessä Juttulampi ja Koirivaara, pohjoisessa Harsuvaara ja etelässä kirkonkylään kuulunut Laaja.[1] [2]

Kyläkeskusta sijaitsi Kiekuajärven eteläpäässä ja sen kautta kulki tie Laajasta Havuvaara–Soanlahti maantielle.[3] Kyläkeskustassa sijaitsi kansakoulu,[4] työväentalo, OTK:n osuuskauppa ja Nykäsen yksityiskauppa.[5] Kylässä toimi myös Veljekset Holopaisen pärehöylä ja mylly.[5]

Talvisodassa Neuvostoliitto ei vallannut Kiekuaa, mutta 1940 Moskovan rauhanehtojen mukaan se oli luovutettava Neuvostoliitolle ja asukkaat evakuoitiin jäljelle jääneeseen Suomeen. Jatkosodan alussa 1941 kylä vallattiin takaisin ja asukkaat pääsivät palaamaan koteihinsa, mutta jatkosodan lopulla 1944 alueelta oli vetäydyttävä ja väestö evakuoitiin uudelleen. Nykyisin Kiekuassa ei ole asutusta ja rakennuksetkin on hävitetty.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kiekua Karjalan kartat. Maanmittauslaitos. Viitattu 14.12.2010.
  2. Viipurin lääni, Maanmittaushallituksen toimittama yleiskartta 1:400 000. (Alkuperäiset karttalehdet E4, E5, F4 ja F5. Piirretty 1904-1913. Korjattu 1939-1942) Maanmittauslaitos ja Topografiakunta, 2003.
  3. Laatokan Karjala 1938 Pohjois-Karjala ja Savo 1:400 000. (Näköispainos maanmittaushallituksen vuonna 1939 julkaisemasta Suomen tiekartan lehdestä n:o 8) Helsinki: Karttakeskus, 1991.
  4. a b Jaatinen, Martti (toim.): Karjalan kartat, s. 164-167. Helsinki: Tammi & Karjalan Liitto ry, 1997. ISBN 951-31-0972-0.
  5. a b Malviniemi, Rauno (toim.): Soanlahti synnyinseutumme, s. 16. Ylivieska: Soanlahti-seura, 1972.