Kid Ory

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kid Ory
Syntynyt 25. joulukuuta 1886
Kuollut 23. tammikuuta 1973 (86 vuotta)
Kotipaikka LaPlace, Louisiana, Yhdysvallat
Tyylilajit jazz
Soittimet pasuuna

Edward ”Kid” Ory (25. joulukuuta 1886 – 23. tammikuuta 1973) oli yhdysvaltalainen pasunisti ja orkesterinjohtaja. Hän johti yhtyettä, joka äänitti vuonna 1922 jazzin historian ensimmäinen mustaihoisen yhtyeen tekemän äänitteen. Omien kokoonpanojensa lisäksi hän soitti muun muassa Joe ”King” Oliverin, Jelly Roll Mortonin ja Louis Armstrongin yhtyeissä ja oli tärkeässä osassa Dixieland-musiikin elvyttämisessä 1940-luvulla. Hän sävelsi tunnetut jazzklassikot ”Ory’s Creole Trombone” ja ”Muskrat Ramble”.[1]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uran alkuvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikkinäytteet

”Bill Bailey, Won't You Please Come Home?”

Kid Ory’s Creole Orchestran tulkinta jazzstandardista ”Bill Bailey, Won't You Please Come Home?

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Ory syntyi vuonna 1886 LaPlacessa, Louisianassa, lähellä New Orleansia. Hänen ensimmäinen instrumenttinsa oli banjo.[2] Pasuunansoiton hän aloitti 13-vuotiaana ja sai tarjouksen päästä soittamaan Buddy Boldenin yhtyeeseen, muttei saanut nuoren ikänsä vuoksi vanhemmiltaan lupaa liittyä orkesteriin. 21-vuotiaana Ory lopulta jätti kotikaupunkinsa ja aloitti muusikon uransa New Orleansissa. Hänen yhtyeensä aloitti jousisoitinpainotteisena, mutta muuttui jazzmaisemmaksi yhtyeen viulistin vaihdettua kornettiin. Kokoonpanoon kuului muun muassa klarinetisti Johnny Dodds, joka pystyi Oryn maksamalla palkalla jättämään päivätyönsä ja ryhtymään ammattimuusikoksi. Yhtye soitti New Orleansissa seitsemän vuotta ja tuli tuona aikana yhdeksi kaupungin menestyneimmistä jazzkokoonpanoista.[1] Tänä aikana soittajat vaihtuivat useaan kertaan; muun muassa Joe ”King” Oliver, Louis Armstrong, Sidney Bechet, Mutt Carey ja Jimmie Noone soittivat kukin vuorollaan Oryn alaisuudessa.[2]

Vuonna 1919 Ory muutti Kaliforniaan terveyssyistä.[3] Siellä hän kokosi uuden yhtyeen, ja vuonna 1922 nauhoitti Los Angelesissa Sunshine-levy-yhtiölle kappaleet ”Ory’s Creole Trombone” ja ”Society Blues”. Tämä oli ensimmäinen kerta kun mustaihoisen jazzyhtyeen soittoa tallennettiin levylle.[2][3][4][5] Ensimmäiset jazznauhoitteet oli tehnyt valkoihoinen Original Dixieland Jass Band viisi vuotta aikaisemmin.[6] Yhtye käytti nauhoituksissa nimeä ”Spike’s Seven Pods of Pepper Orchestra”, mutta yleisesti heidät tunnettiin nimellä Kid Ory’s Creole Orchestra.[3]

Oryn ja hänen yhtyeensä suosio jatkui Kaliforniassa vuoteen 1924 asti, jolloin orkesterinjohtaja hajotti yhtyeensä liittyäkseen Louis Armstrongin kokoonpanoon Chicagossa. Muutaman kuukauden jälkeen hän siirtyi Joe ”King” Oliverin yhtyeeseen, mutta palasi Armstrongin leipiin vuonna 1926, kun tämä kokosi yhtyettä Okeh-levy-yhtiön nauhoitussessiota varten.[1] Tämän ryhmän nimeksi tuli ”Louis Armstrong and his Hot Five” ja siihen kuuluivat Armstrongin ja Oryn lisäksi pianisti klarinetisti Johnny Dodds, banjonsoittaja Johnny St. Cyr sekä Armstrongin vaimo, pianisti Lil Hardin.[7] Ryhmän vuosina 1926–1928 tekemiä nauhoitteita pidetään jazzhistoriallisesti merkittävinä.[7] ”Heebie Jeebies” vuodelta 1926 on yksi varhaisimmista scat-laulua sisältävistä nauhoituksista,[7] ja Oryn säveltämästä ”Muskrat Ramble” -kappaleesta tuli samana vuonna top ten -hitti.[8] Kappaleesta on sittemmin tullut jazzstandardi[9] ja Oryn menestynein sävellys[10]. Ory nauhoitti tänä aikana myös muissa tunnetuissa yhtyeissä, kuten Oliverin johtamassa Dixie Syncopatorsissa ja Jelly Roll Mortonin Red Hot Peppersissä.[1]

Vetäytyminen musiikista ja comeback[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1930 Ory vetäytyi musiikkielämästä 1930-luvun laman aiheuttamien talousvaikeuksien vuoksi ja ryhtyi ansaitsemaan elantonsa kanankasvattajana.[1][11] Hän työskenteli veljensä kanssa kanatilalla Los Angelesin lähellä eikä juurikaan näyttäytynyt julkisuudessa. Ory työskenteli tilalla vuoteen 1939 asti. Swing-musiikin aikakauden ollessa täydessä käynnissä hän alkoi kuitenkin kiinnostua uudelleen perinteisen Dixieland-jazzin mahdollisuuksista ja teki lopulta comebackin jazzpiireihin vuonna 1942.[1] Hän soitti ensin lyhyen aikaa Barney Bigardin yhtyeessä,[2] minkä jälkeen perusti oman yhtyeen Los Angelesissa ja suostutteli monet takavuosien Dixieland-muusikot liittymään kokoonpanoonsa.[1] Yhtye sai paljon julkisuutta vuonna 1944 Orson Wellesin radio-ohjelmaan tekemästään musiikista.[1] Ory esiintyi vuonna 1946 elokuvassa Etelän tähtien alla ja myöhemmin Benny Goodmanin elämäkertaelokuvassa Rytmin kuningas Benny Goodman.[2] Hänestä tuli uuden Dixieland-liikkeen keulakuva ja sai bebopin muotiin tullessa kestää kritiikkiä modernimpien jazztyylien edustajilta. Hän soitti yhtyeensä kanssa Kaliforniassa lähes 20 vuotta, kunnes joutui vuonna 1966 lopettamaan musiikkiuransa terveydellisten syiden takia.[1] Hän muutti Havaijille, jossa eli kuolemaansa asti. Ory kuoli vuonna 1973 Honolulussa sydänkohtaukseen.[1]

Soittotyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ory tunnetaan erityistesti niin sanotusta "tailgate" ("takaluukku") -soittotyylistä, jossa pasuuna soittaa rytmisiä bassokuvioita trumpetin ja klarinetin taustalla.[2][4] Tyylin juuret ovat jazzia edeltäneessä ragtime- ja cakewalk-musiikissa.[11] Ory luetaan Big Jim Robinsonin ohella yhdeksi tailgate-tyylin kehittäjistä.[12]

Oryn soittotyyli tunnettiin "primitiivisenä", joskin pasunistin sanottiin tarvittaessa pystyvän teknisesti vaativampaankin soittoon.[13] Hänen soittonsa tuli iän myötä minimalistisemmaksi,[5] ja viimeisessä levytyksessään vuonna 1971 hän ei soittanut ollenkaan vaan ainoastaan lauloi.[13] Hänen laulunsa oli helposti tunnistettavissa Louisianan alueelle tyypillisestä kreolikielestä.[13]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j Alex W. Rodriguez: Ory, Kid (Edward) Jazz.com. Viitattu 11.6.2010. (englanniksi)
  2. a b c d e f Scott Yanow: Kid Ory Allmusic. Viitattu 11.6.2010. (englanniksi)
  3. a b c Kid Ory Red Hot Jazz Archive. Viitattu 11.6.2010. (englanniksi)
  4. a b Kid Ory All About Jazz. Viitattu 11.6.2010. (englanniksi)
  5. a b Edward ”Kid” Ory BBC.co.uk. Viitattu 11.6.2010. (englanniksi)
  6. Bob Thomas: The Origins of Big Band Music: A history of big band jazz Red Hot Jazz Archive. Viitattu 17.6.2010. (englanniksi)
  7. a b c Louis Armstrong and his Hot Five Red Hot Jazz Archive. Viitattu 19.6.2010. (englanniksi)
  8. William Ruhlmann: Louis Armstrong Allmusic. Viitattu 19.6.2010. (englanniksi)
  9. Gene Henry Anderson ja Michael J. Budds: The Original Hot Five Recordings of Louis Armstrong, s. 74. Pendragon Press, 2007. ISBN 1576471209. (englanniksi)
  10. Alex W. Rodriguez: Kid Ory: Muskrat Ramble Jazz.com. Viitattu 11.6.2010. (englanniksi)
  11. a b Kid Ory, ”tailgate” trombonist & composer African American Registry. Viitattu 18.6.2010. (englanniksi)
  12. John Shepherd: Continuum Encyclopedia of Popular Music of the World: Volume II: Performance and production, nide 11, s. 463. Continuum International Publishing Group, 2003. ISBN 0826463223. (englanniksi)
  13. a b c Kid Ory Jazzscript. Viitattu 11.6.2010. (englanniksi)