Kehto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee lasten vuodetta. Arthur C. Clarken ja Gentry Leen romaanista on artikkeli nimellä Kehto (kirja).
Perinteisen mallinen katosta riippuva kehto Seurasaaren museoalueella Helsingissä.
Puolalainen kehto vuodelta 1870.

Kehto eli kätkyt, Länsi-Suomessa myös vaku, on kaarevajalaksinen pienten lasten vuode, jossa lasta nukutetaan sitä keinuttamalla. Jalaksellisten kätkyjen edeltäjä on korin tapainen riippuva malli, joka saatettiin valmistaa myös pelkästä kankaasta, jolloin se oli hursti eli hurstikiikku, tai vipulaitteeseen kiinnitettynä malli, vipukätkyt eli vipu.

Alueellisesti käytettiin eri nimityksiä, kuten Itä-Suomessa tutumpi sana on ollut kätkyt ja Varsinais-Suomessa sekä Hämeessä vaku, mutta periaatteessa itse huonekalu on ollut lähes samanlainen eri puolilla. Vain kehdon keinumissuunta on vaihdellut. Sylilasten nukkumapaikaksi se yleistyi 1700-luvulla. Esimerkkiä kansalle antoivat kartanot ja kaupunkien käytäntö sekä viranomaisten opastukset. Aikaisemmin lasta oli nukutettu vieressä tai vanhempien välissä, jolloin tukehtumisväärä oli huomattavana uhkana. Kehtojen käyttö hiipui vähitellen 1900-luvulla lasten sänkyjen yleistyttyä. Kehdot maalattiin yleensä yksivärisiksi ja koristeltiin usein kasvi- tai kukka-aihein. Kustavilaiset listat ja uurteet, renessassityyliset peilikoristeet ja muotolistat olivat yleisiä. Kehdot kulkivat perintönä lapsille ja lapsenlapsille. Suvun hyvien ominaisuuksien toivottiin kehdon keinahdellessa siirtyvän tulevillekin polville. "Kasvahan yhtä hyväksi ihmiseksi ku sukustikin jonka perintökehossa saat elämäsi aloittaa." sanottiin Alatorniolla. Kehdon keinumissuuntaan liittyi myös uskomuksia, kuten Ruotsin puolelta lausahdus: "Pitkittäin keinuvassa kehdossa tulee pitkiä lapsia, sivuttain keinuvassa lyhkäsiä ja pyöreitä." [1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Torniohaparanda: Kehto Viitattu 26.7.2014.
Tämä kulttuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.