Kaulushaikara
Sivulta puuttuu | Kaulushaikara | ||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
.jpg) |
||||||||||||||||||
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1] |
||||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||||||
| Botaurus stellaris (Linnaeus, 1758) |
||||||||||||||||||
| Alalajit | ||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||||
 Kaulushaikara Wikispeciesissä |
Kaulushaikara (Botaurus stellaris) on harmaahaikaran ohella ainoa Suomessa vakituisesti pesivä haikara. Se piileksii ruovikossa, mutta soidinaikana sen pulloon puhaltamista muistuttava huuto kuuluu kauas.
Sisällysluettelo |
Koko ja ulkonäkö [muokkaa]
Pituus on 70–80 cm ja siipien kärkiväli 1–1,3 metriä.
Vanhin suomalainen rengastettu kaulushaikara on ollut 4 vuotta 9 kuukautta 18 päivää vanha. Euroopan vanhin on ollut vähintään 11 vuotta 4 kuukautta, rengastettu Hollannissa.
Tuntomerkit [muokkaa]
Suuri, lennossa pöllömäiseltä vaikuttava haikara. Höyhenys kellan-ruskeankirjava, siipisulat tummaraitaiset. Hyvin piilotteleva ja jäykistyy pystyasentoon seipään näköiseksi suoja-asennossa. Lennossa näkyy pitkä nokka, kyyry kaula ja suuret kuuppamaiset leveät siivet. Jalat sojottavat lennossa pyrstön takana. Lentää nopein siiveniskuin, keveämmin kuin harmaahaikara. Lentotyyli ja silhuetti erona sorsiin hämärässä; tämä pätee muihinkin haikaroihin. Pesintäaikana kaulushaikaran ääni on sumutorvimainen puhallus. Pesii Etelä-Suomen ruovikkoa kasvavilla järvillä ja merenlahdilla.
Levinneisyys [muokkaa]
Kaulushaikara pesii Euroopan ja Aasian lauhkeilla alueilla. Pohjoisimmat yksilöt muuttavat vesien jäätyessä etelämmäksi. Suomessa pesii n. 250 paria etelärannikolla ja Järvi-Suomessa[2]. Euroopan pesimäkannaksi arvioidaan 10 000–12 000 paria. Venäjällä on 10 000–30 000 ja Turkissa 30–500 paria.
Elinympäristö [muokkaa]
Kosteikot, jossa on järviruokokasvustoa. Sekä merenlahdissa että järvillä.
Lisääntyminen [muokkaa]
Ainakin kaulushaikarakoiraat ovat paikkauskollisia ja palaavat samoille pesimäpaikoille. Nuoret kaulushaikarat pyrkivät levittäytymään kauemmaksi synnyinruovikoista. Kaulushaikara on moninaarainen eli polygyninen – yhdellä koiraalla voi olla 1–5 naarasta. Pesinnästä huolehtivat yleensä naaraat yksinään (pesän rakentaminen, hautominen, poikasten ruokinta), mutta yksiavioisten koiraiden arvellaan auttavan ainoata naarastaan haudonnassa ja poikasten ruokinnassa (Cramp ym. 1998).
Pesä sijaitsee tiheässä ja märässä ruovikossa. Pesyeessä on keskimäärin 5–6 munaa, muninta alkaa huhti-toukokuun vaihteessa. Poikaspesiä on havaittu kesäkuusta alkaen. Haudonta kestää 25–26 vrk. Poikaset voivat kiivetä pesästä jo 10 vuorokauden ikäisinä, yleensä viimeistään 15–20 vuorokauden ikäisinä. Poikaset saavuttavat lentokyvyn 50–55 vuorokaudessa ja itsenäistyvät sen jälkeen nopeasti (Cramp ym. 1998; von Haartman ym. 1963).
Ravinto [muokkaa]
Kaulushaikara syö sammakoita ja kaloja.
Erityistä [muokkaa]
Vuonna 2005 kaulushaikara oli BirdLife Suomen vuoden laji, jonka pesimäkannan suuruus pyrittiin selvittämään lintuharrastajien ja yleisön avulla.
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Botaurus stellaris IUCN Red List. 2011. IUCN. (englanniksi)
- ↑ http://www.birdlife.fi/suojelu/lajit/kaulushaikara.shtml#kanta-suomi
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Kaulushaikara Lintukuva.fi -verkkopalvelussa
- LuontoPortti: Kaulushaikara (Botaurus stellaris)
- ITIS: Botaurus stellaris (englanniksi)
