Harmaahaikara

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Harmaahaikara
Harmaahaikara.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Haikaralinnut Ciconiiformes
Heimo: Haikarat Ardeidae
Suku: Ardea
Laji: cinerea
Kaksiosainen nimi
Ardea cinerea
Linnaeus, 1758
Levinneisyyskartta
Harmaahaikaran levinneisyys. Vaaleanvihreä kesällä, sininen talvella, tummanvihreä ympärivuotinen levinneisyysalue.
Harmaahaikaran levinneisyys. Vaaleanvihreä kesällä, sininen talvella, tummanvihreä ympärivuotinen levinneisyysalue.
Alalajit
  • A. c. cinerea
  • A. c. firasa
  • A. c. jouyi
  • A. c. monicae
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Harmaahaikara Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Harmaahaikara Commonsissa
Harmaahaikara puistossa Englannissa
Pääkallo

Harmaahaikara (Ardea cinerea) on kaulushaikaran ohella Suomen yleisin haikara.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lintu on noin metrin korkuinen ja sen siipien kärkiväli on 155–195 cm.

Harmaahaikara on nimensä mukaisesti miltei kokonaan harmaa. Sillä on kuitenkin valkoinen pää, jossa mustat "kulmakarvat" jotka kaartuvat taakse töyhdöksi. Jalat ovat kellanharmaat ja nokka oranssinkeltainen. Ääni on voimakas rääkäisy, jota kuulee varsinkin hämärissä ja yöllä.

Harmaahaikaran voi kaukaa sekoittaa kurkeen, mutta haikara pitää lentäessään kaulaansa taivutettuna.

Vanhin suomalainen rengastettu harmaahaikara on ollut 6 vuotta 3 päivää vanha. Euroopan vanhin on ollut hollantilainen 35-vuotias yksilö, joka joutui lopulta ammutuksi.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harmaahaikaroita on melkein kaikkialla Euroopassa ja Aasiassa, ainoastaan pohjoisessa niitä näkee harvoin. Niitä esiintyy myös Etelä-Afrikassa ja Madagaskarilla.

Euroopan pesimäkanta on 117 000–128 000 paria, joista Britteinsaarilla pesii 10 300 paria. Venäjällä on 20 000–25 000 ja Turkissa 2 000–5 000 paria. Harmaahaikarat pesivät Suomessa harvinaisena maan eteläosissa. Suomen kanta oli 1990-luvun lopulla yli 100 paria, ja se kasvaa vähitellen.[2] Vuoden 2011 kannanarvio on 700-1000 paria.[3]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harmaahaikara viihtyy erityisesti matalien, rehevien järvien rannoilla, mutta niitä näkee myös soilla ja mangrovealueilla. Suomessa myös sisäsaaristossa.

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pariutumisaika sadekaudella trooppisilla seuduilla, tammi-toukokuussa muualla alueesta riippuen. Pesä on laakea risukasa puussa, usein korkealla kuusessa. Emo munii 3–5 munaa, joita se hautoo 21–26 vrk. Poikaset lähtevät pesästä 8-viikkoisina.

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harmaahaikara pyydystää pääasiassa kaloja ja sammakoita. Se seisoo liikkumattomana matalassa vedessä ja iskee salamannopeasti nokkansa varomattomaan saaliiseen. Sille kelpaavat myös käärmeet, linnunpoikaset, ravut ja pikkujyrsijät. Tehokkaina kalansyöjinä harmaahaikarat voivat aiheuttaa merkittäviä tappioita kalanviljelylaitoksilla.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. BirdLife International: Ardea cinerea IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 25.3.2014. (englanniksi)
  2. Väisänen, Risto A., Lammi, Esa & Koskimies, Pertti (1998): Muuttuva pesimälinnusto. Keuruu: Otava. ISBN 951-1-12663-6
  3. [1], Valkama, Jari, Vepsäläinen, Ville & Lehikoinen, Aleksi 2011: Suomen III Lintuatlas. – Luonnontieteellinen keskusmuseo ja ympäristöministeriö. <http://atlas3.lintuatlas.fi> (viitattu 14.1.2012) ISBN 978-952-10-6918-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]