Kaitselmuksesta
| Kaitselmuksesta | |
|---|---|
| De providentia | |
 Teokse alku vuoden 1594 painoksesta. |
|
| Alkuperäisteos | |
| Kirjailija | Seneca nuorempi |
| Kieli | latina |
| Genre | filosofia |
| Julkaistu | noin 63–64 |
| Suomennos | |
| Suomentaja | K. P. Kalliovaara |
| Kustantaja | Karisto |
| Julkaistu | 1928 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Kaitselmuksesta (lat. De providentia) on Seneca nuoremman kirjoittama lyhyt tutkielma, joka käsittelee nimensä mukaisesti kaitselmusta, jumalallista johdatusta. Seneca kirjoitti teoksen elämänsä loppupuolella, noin vuonna 63–64.[1]
Teoksen koko nimi on Dialogorum Liber I ad Lucilium quare aliqua incommoda bonis viris accidant, cum providentia sit. De providentia (”Dialogit, yksi kirja, Luciliukselle: Miksi hyville ihmisille sattuu yhtä ja toista vastoinkäymistä, vaikka on olemassa kaitselmus. Kaitselmuksesta”).
Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
»Hyve herpoaa ilman vastustajaa; vasta sitten, kun se kärsivällisyydessä näyttää voimansa, osoittautuu, mitä se on ja mitä se saa aikaan – – Ei ole väliä sillä mitä kärsit, vaan miten kärsit.[2]»
Senecan teos on muodoltaan eräänlainen dialogi eli keskustelu, jossa Seneca käy läpi ystävänsä Luciliuksen kysymyksiä. Se koostuu kuudesta lyhyehköstä luvusta. Senecan tavoitteena teoksessaan oli sovittaa stoalaiseen filosofiaan sisältynyt ajatus jumalallisesta kaitselmuksesta yhteen sen kanssa, että maailmassa on pahaa. Näin hän käsitteli tavallaan niin kutsuttua pahan ongelmaa tai ainakin osaa siitä.[3]
Seneca aloittaa Luciliuksen kysymyksellä siitä, miksi myös hyvät miehet voivat kohdata elämässään vastoinkäymisiä ja epäonnea. Kuinka tämä sopii yhteen sen kanssa, että kaitselmuksen määräämän maailmanjärjestyksen tulisi olla hyvä?[4]
Seneca vastaa Luciliukselle stoalaisesta näkökulmasta. Hän kuvaa ensin sitä, kuinka koko kaikkeus selvästi on kaitselmuksen ohjaama, mutta sanoo olevan tarpeetonta jatkaa aiheesta enemmän, koska Lucilius jo hyväksyy kaitselmuksen olemassaolon. Luciliuksen varsinaiseen kysymykseen Seneca vastaa, että hyville miehille (viisaille) ei voi tapahtua mitään, mikä olisi todella pahaa, koska vastakohdat eivät voi sekoittua toisiinsa. Vastoinkäymisiltä vaikuttavat asiat ovat todellisuudessa keinoja, joilla viisas voi kehittää hyveitään ja tulla entistä vahvemmaksi.[4]
Seneca käyttää todistellessaan analogioita ja esimerkkejä lääketieteestä, kilpataisteluista, sodankäynnistä, koulutuksesta ja Rooman historiasta. Esimerkiksi lääketieteessä suoritetaan joskus epämiellyttäviä hoitoja, joiden tarkoituksena kuitenkin on potilaan parantaminen. Sodanjohtajaa valitsee parhaat miehensä kovimpiin koitoksiin, opettaja taas antaa syvintä opetusta juuri parhaille oppilaille. Historia taas osoittaa, että kohtalo valitsee yleensä kaikkein parhaimmat ja lujimmat ihmiset (kuten Cato nuoremman) koetellakseen näitä onnettomuuksilla. Samoin elämän vastoinkäymisissä on kyse vain siitä, että ”jumala on nähnyt meidät ansiokkaiksi koetellakseen meissä, kuinka paljon inhimillinen luonto jaksaa kestää”.[5]
Seneca selittää, että todella viisas ei koskaan antaudu vastoinkäymisten edessä vaan kulkee niiden läpi, ja vaikka hänet lyötäisiinkin, hän jatkaisi taistelua polvillaan. Viisas ymmärtää kohtalon ja siihen liittyvän suunnitelman, ja näin hänellä ei ole mitään pelättävää tulevaisuuden suhteen. Hän ei myöskään toivo mitään, koska hänelle on jo kaikki – hänen oma hyvä käytöksensä. Seneca kehottaa Luciliusta noudattamaan kyynikkofilosofi Demetrios Sunionilaisen[6] esimerkkiä siinä, ettei tämä pitänyt mitään omanaan vaan lainana jumalilta. Johtopäätös on näin se, että hyville ihmisille ei todellisuudessa tapahdu mitään pahaa. Täytyy vain ymmärtää, mitä ”paha” tarkoittaa: viisaalle pahaa olisivat pahat ajatukset, rikoksiin syyllistyminen tai rahan ja maineen tavoittelu. Viisaalla on jo kaikki mahdollinen hyvä.[5]
Teos päättyy itsemurhaa koskeviin mietiskelyihin: jos ihminen ei tahdo taistella kärsimyksiä vastaan kuvatulla tavalla, hän voi aina paeta. Kuolema on tehty ihmisille helpoksi.[7]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Magill, Frank N.: Dictionary of World Biography: The Ancient World, s. 1017. Nide 1. London: Taylor & Francis, 2003. ISBN 1579580408. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ Seneca: Kaitselmuksesta 2. Suomennos K. P. Kalliovaara.
- ↑ Kalliovaara, K. P.: Johdanto. Teoksessa Seneca 1928, s. 13–15.
- ↑ a b Seneca: Kaitselmuksesta 1–2.
- ↑ a b Seneca: Kaitselmuksesta 3-5.
- ↑ Katso myös Seneca: Kirjeet Luciliukselle 62.3.
- ↑ Seneca: Kaitselmuksesta 6.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomennos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Seneca, Lucius Annaeus: Kaitselmuksesta. Suomentanut K. P. Kalliovaara. Kariston klassillinen kirjasto 43. Hämeenlinna: Karisto, 1928.
Muuta kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Seneca, Lucius Annaeus & Usher, Mark David: ”Selections from De providentia”, A Student's Seneca: Ten Letters And Selections from De Providentia And De Vita Beata, s. 27-32. Norman, Oklahoma: University of Oklahoma Press, 2006. ISBN 0806137444. Teos Google Booksissa. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Teos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Seneca, Lucius Annaeus: De Providentia. The Latin Library. (latinaksi)
- Seneca, Lucio Anneo: De Providentia (latinaksi) (italiaksi)
- Seneca, Lucius Annaeus: De Providentia (latinaksi)
- Seneca, Lucius Annaeus: Of Providence WikiSource (englanniksi)
Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Niem, Annrose: Seneca, De Providentia. Ein Kommentar. (saksaksi)