K-52 (1939)
| K-52 | |
|---|---|
.svg){kind=small} |
|
| Aluksen vaiheet | |
| Rakentaja | Ordžikidzen telakka, Leningrad |
| Kölinlasku | 26. helmikuuta 1938 |
| Laskettu vesille | 3. heinäkuuta 1939 |
| Palveluskäyttöön | 11. lokakuuta 1942 |
| Tekniset tiedot | |
| Uppouma |
1 490 t (pinnalla) 2 600 t (sukellus) |
| Pituus | 97,65 m |
| Leveys | 7,40 m |
| Syväys | 4,51 m |
| Koneteho | 2 × dieselmoottoria 8 400 bhp ja 2 × sähkömoottoria, 2 400 shp |
| Nopeus |
21 solmua (pinnalla) 10 solmua (sukellus) |
| Miehistöä | 60 |
| Aseistus | |
| Aseistus |
10 × 21" torpedoputkea 2 × 100 mm/L56 tykki 2 × 45 mm ilmatorjuntatykkiä 20 × miinaa |
K-52 oli Neuvostoliiton laivaston K-luokan sukellusvene toisessa maailmansodassa.
Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: K-luokka (sukellusvene, Neuvostoliitto)
Alus tilattiin Leningradista Ordžikidzen telaklta, missä köli laskettiin 26. helmikuuta 1938 telakkanumerolla 455. Se laskettiin vesille 3. heinäkuuta 1939 ja otettiin palvelukseen 11. lokakuuta 1942.[1][2]
Palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saksan hyökätessä kesällä 1941 Neuvostoliittoon alus oli keskeneräinen. Leningradin saarron alkaessa se liitettiin osaksi kaupungin puolustusta. Alus liitettiin 25. marraskuuta 1942 Itämeren laivastoon päällikkönään 2. luokan kapteeni E. G. Shulakov, joka luovutti 14. maaliskuuta 1944 päällikkyyden 3. luokan kapteeni I. V. Travkinille. Miehistön koulutus jatkui lokakuussa 1944. Alus lähti 29. lokakuuta Kronstadtista Helsinkiin, mistä se lähti 9. marraskuuta ensimmäiselle sotaretkelleen Pommerinlahdelle.[3]
Alus havaitsi saattueen, jota vastaan se hyökkäsi 16. ja 21. marraskuuta. Alus palasi 25. marraskuuta Helsinkiin, mistä se jatkoi edelleen Kronstadtiin. Alus siirrettiin 2. joulukuuta huollettavaksi telakalle, mistä se vapautui 15. tammikuuta 1945. Alus lähti toiselle partiomatkalle, mutta jäätilanteen vuoksi se joutui 11. helmikuuta hakeutumaan Helsinkiin.[3]
Alus lähti 15. helmikuuta toiselle sotaretkelleen Pommerinlahdelle, jossa se ilmoitti upottaneensa 24. helmikuuta torpedoimalla kuljetusalus Erika Fritzen (4 169 t) sekä sitä suojanneen aluksen. Se upotti 1. maaliskuuta Öölannin eteläpuolella torpedoimalla rahtialus Bacchuksen (1 716 t) ja 4. maaliskuuta samoin torpedoimalla 6 000 tonnin rahtialuksen. Kaksi päivää myöhemmin alukselta tuli ilmoitus torpedoveneen tai pienen hävittäjän vaurioittamisesta ja 8. maaliskuuta 5 000 tonnin rahtialuksen upottamisesta. Alus palasi Kronstadtiin 11. maaliskuuta.[4]
Maaliskuun alus oli huollettavana telakalla, mutta 17. huhtikuuta se lähti kolmannelle sotaretkelleen Itämeren eteläosiin. Alus palkittiin 20. huhtikuuta punalipun kunniamerkillä. Seuraavana päivänä alukselta saatiin ilmoitus 6 000 tonnin rahtialuksen upottamisesta. Se upotti 25. huhtikuuta 10 000 tonnin rahtialuksen ja kaksi päivää myöhemmin 7 000 tonnin rahtialuksen. Alus palasi 30. huhtikuuta Helsinkiin. Se jatkoi 9. toukokuuta Kronstadtiin, jonne alus saapui vielä samana päivänä.[5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Gardiner. Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922-1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)
- Bagnasco, Erminio: Submarines of World War Two. Lontoo, Englanti: Arms and Armour Press, 1977. ISBN 0-85368-331-X. (englanniksi)
- Polmar, Norman & Noot, Jurrien: Submarines of the Russian and Soviet navies, 1718-1990. Annapolis: Naval Institute Press, 1991. ISBN 0-87021-570-1. (englanniksi)
- Twardowski, Marek: Katyusha - Soviet Submarine Cruisers. Warship 1989, 1989, XIII. vsk, s. 106-125. Conway Maritime Press. 0-85177-530-6. (englanniksi)