Kääntämisen mahdottomuus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kääntämisen mahdottomuus tai kääntymättömyys tarkoittaa sitä, ettei yhtä kieltä voi kääntää tarkasti toiselle. Tämä johtuu siitä, että sanasta sanaan kääntäminen tuottaa tekstejä, jotka eivät ole mitään kieltä. Jotta käännettävästä tekstistä tulisi sujuvaa, niin useimmiten käännöksissä on tarkoituksenmukaista pyrkiä käyttäjälle välittyvän informaation pysymiseen samana ja muokata käännettäessä sisällön sanoja ja rakenteita.

Kääntäminen on sitä vaativampaa, mitä suuremmassa määrin teksti nojaa muotoon: esimerkiksi runot, sanaleikit, sananlaskut, sutkaukset, lorut, mainos- ja iskulauseet ovat vaikeita käännettäviä tekstilajeja. Kun käännettävän tekstin muoto on sisältöä tärkeämpi eikä käännettäessä tekstin merkitystä pyritä välittämään, niin usein käännös lähestyy uudelleenkirjoittamista ja puhutaan valekäännöksestä. Laulutekstit lukeutuvat monesti valekäännösten joukkoon.

Kääntäminen on teoriassa mahdotonta, mutta käytännössä suhteellisen mahdollista.

– Georges Mounin.[1]

Keinoja käännösongelman ratkaisemiseksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useimmiten sana tai ilmaus, jota pidetään mahdottomana kääntää, onkin sanastollinen aukko eli lähdekielen sanalle tai ilmaukselle ei voida löytää yhtä kohdekielen sanaa tai ilmausta. Kääntäjällä on kuitenkin käytössään useita keinoja tällaisen käännösongelman ratkaisemiseksi.

Adaptaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Adaptoidulla, tai ns. vapaalla käännöksellä tarkoitetaan yhteiskunnallista tai kulttuurista reaaliaa lähdetekstissä (tekstissä, josta käännetään), joka käännetään kohdekieleen ja -kulttuuriin sujuvalla ja ymmärrettävällä tavalla. Tällä tavalla käännöksessä otetaan huomioon kohdeyleisö ja heidän tarpeensa.

Esimerkiksi belgialaisen Tintti-sarjakuvan Milou-koiran nimi on käännetty eri kielille eri tavoin: englanniksi Snowy, hollanniksi Bobbie ja saksaksi Struppi. Saman käännösstrategian mukaisesti dekkaripari Dupont ja Dupond on käännetty englanniksi muotoon Thomson ja Thompson, hollanniksi Jansen ja Janssen, saksaksi Schultze ja Schulze sekä espanjaksi Hernández ja Fernández. Keino on erittäin käytetty myös Disney-hahmojen käännöksissä, sillä monet sankareiden nimistä on käännetty ääntötavan mukaan.

Pragmaattinen adaptaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joskus mahdottomalta tuntuvan lähdetekstin käännösprosessissa voi käyttää pragmaattisia adaptaatioita. Niillä tarkoitetaan lisäystä, poistoa, korvausta tai järjestyksen muutosta. Tällä tavalla kääntäjä voi pyrkiä tekemään kohdetekstistä kohdekulttuurissa helpommin ymmärrettävän tai kiertämään kohdekielen rajojen tai kulttuurierojen muodostaman esteen suoralle käännökselle.

Kotouttaminen ja vieraannuttaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vieraannuttamisella tarkoitetaan yleensä menetelmää, jonka avulla säilytetään lähdetekstin jokin keskeinen tai joitain keskeisiä piirteitä. Kotouttaminen taas viittaa tekstiin, joka on mukautettu esimerkiksi kohdekielen ja kohdekielisen kulttuurin mukaiseksi. Kotouttamiseen on suhtauduttu eri tilanteissa ja eri aikoina hyvin eri tavoin. Kielen sujuvuutta ja ymmärrettävyyttä on pidetty arvossa, mutta on esitetty myös kriittisiä näkökantoja esimerkiksi siitä, että kääntäjät hävittävät alkuteoksen kirjailijan äänen. Kotouttaminen ja vieraannuttaminen eivät myöskään välttämättä aina ole toisilleen vastakkaisia strategioita, vaan ne voivat jopa esiintyä samassa teoksessa.

Vieraannuttamisesta on siis kyse silloin, kun jätetään joitakin vieraita, toiseen kulttuuriin liittyviä asioita selittämättä käännöksessä. Toisaalta taas kotouttaminen voi olla hyvä ratkaisu tilanteessa, jossa pidetään tärkeämpänä vaikkapa sitä, että lukijan on mahdollisimman helppo samaistua tarinaan. Menetelmät eivät ole sinänsä suositeltavia tai paheksuttavia, vaan niitä tarvitaan ja käytetään tilanteen mukaan.

Lisäys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lisäys voi olla suuri tai pieni lisä alkuperäistekstiin. Aina konteksti ei riitä täsmällisen tiedon välittämiseen. Esimerkiksi käännettäessä venäjästä suomeen lauseeseen Lena oli jäässä voi olla tarpeellista lisätä -joki, jos kyseessä ei olekaan Lena-niminen nainen.

Poisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poisto voi olla perusteltu ratkaisu esimerkiksi tilanteessa, jossa kääntäjä poistaa vastaanottajan kannalta merkityksettömän asian. Esimerkiksi jos lauseessa joku vietiin saunan taakse ja pahoinpideltiin sairaalakuntoon, käännöksessä ”saunan taakse vieminen” ei välttämättä avaudu lukijalle. Silloin ”pahoinpideltiin sairaalakuntoon” riittää välittämään halutun viestin.

Korvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korvauksia käytetään esimerkiksi ruokaohjeiden ja matkaoppaiden käännöksissä. Kulttuurieroista johtuvia korvattavia asioita voi olla vaikkapa mitat ja matkat. Turhaa päänvaivaa suomalaiselle saattaisivat aiheuttaa esimerkiksi unssit ja mailit, jotka kääntäjä voi korvata kohdekielisillä ilmaisuilla.

Järjestyksen muutos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järjestyksen muutosta saatetaan käyttää silloin, kun kohdekielen ominaisuuksiin kuuluu ilmaista asiat eri järjestyksessä kuin lähdekielessä.

Lainasana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lainaus on käännösstrategia, jossa kääntäjä käyttää lähdetekstin sanaa tai ilmausta muuttamatta sitä kohdetekstissä. Vakiintumattomat vieraskieliset ilmaukset merkitään joskus tekstiin kursiivilla.

Käännöslaina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kääntäjä voi turvautua käännöslainaan, jossa sana tai ilmaus pilkotaan osiin ja kukin osa käännetään sanatarkasti kohdekielelle, esimerkiksi emolevy (engl. motherboard) tai musta aukko (engl. black hole). Käännöslainaan turvautuminen saattaa aiheuttaa tahattoman koomisia lopputuloksia, mutta on usein välttämätöntä, jotta alkuperäistekstin tyyli voitaisiin säilyttää mahdollisimman tarkasti varsinkin siinä tapauksessa, että sana on monitulkintainen tai kääntäjä ei täysin ymmärrä sanan merkitystä.

Kompensaatio (korvaaminen)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kompensaatiota eli korvaamista kääntäjä voi käyttää esimerkiksi silloin, kun kohdekieli poikkeaa rakenteellisesti lähdekielestä. Monissa kielissä on olemassa kaksi eri pronominia, jotka ilmaisevat toista persoonaa, muodollinen ja epämuodollinen (suomessa te ja sinä), mutta esimerkiksi nykyenglannissa on käytössä vain yksi toista persoonaa ilmaiseva pronomini (you). Niinpä käännettäessä suomesta englantiin kääntäjän täytyy käyttää muita keinoja säilyttääkseen lähdetekstin tyylin: hänen täytyy valita, käyttääkö englannin muodollisen vai epämuodollisen rekisterin sanoja. Puhuteltavasta voi muun muassa käyttää etunimeä tai lempinimeä ja tekstissä voi käyttää englannissa epämuodollisina pidettyjä muotoja (I’m, you’re).

Parafraasi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parafraasi (myös: perifraasi) on käännöstoimintaa, jossa kääntäjä korvaa lähdetekstin sanan ilmaisulla tai useammalla sanalla kohdetekstissä. Esimerkiksi portugalin sana saudade käännetään usein englanniksi "the feeling of missing a person who is gone" (tunne, että kaipaa henkilöä, joka on poissa). Vastaavanlainen esimerkki on romanian dor, joka taas käännetään usein "missing someone or something that's gone and/or not available at the time" (kaivata jotakuta tai jotakin, joka on poissa tai ei ole tavoitettavissa sillä hetkellä).

Parafrastinen käännös on yleensä semanttisesti tarkka eli se välittää tiedon. Parafrastisen käännöksen varjopuolina voidaan kuitenkin nähdä esimerkiksi se, että parafrastinen käännös ei välttämättä tyyliltään vastaa alkutekstiä, sekä se, että käännös paisuu selittelevän luonteensa takia helposti liian pitkäksi.

Vaikka parafrastinen käännös ei yleensä olekaan ideaali käännös, ovat parafraasit joskus hyödyllisiä. Näin on esimerkiksi silloin, kun teksti on vaikeatajuinen tai vilisee ammattisanastoa. Tulkki joutuu kääntäjää useammin turvautumaan parafrastiseen käännökseen, kun oikeaa sanaa ei heti löydy. Rune Ingon mukaan ”[u]sein hän tällöin käyttää puuttuvan sanan hyperonyymiä johdattamaan ajatuksen oikeaan suuntaan, kun taas lisätiedot tai tarkempi kuvaus auttavat oikeaan merkityseen pääsemistä. Esim. sana hohtimet voi korvautua sanonnalla työkalu, joka miehellä on kädessään ja sana villakoira ilmauksella koira, jolla on leijonaleikkaus jne.”

Kääntäjän huomautus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kääntäjän huomautus on tavallisesti huomautus (yleensä alaviite) jonka kääntäjä on lisännyt kohdetekstiin antamaan lisätietoa esimerkiksi kulttuuritaustasta.

Lyriikan ja sanaleikkien kääntämisen ongelmia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikeimpia, toisinaan lähes mahdottomia käännettäviä ovat runot ja sanaleikit. Runollisen kielen muoto on käännettäessä vähintään yhtä tärkeä kuin sisältö.Lyriikan kääntäjälle ei aina ole helppoa säilyttää runon muotoa ja kääntää samalla esimerkiksi sanaleikkejä ja reaalioita puhumattakaan murteista. Taidekirjallisuus ja runokieli ovatkin kääntäjän suurimpia haasteita. Sanaleikit ja sutkaukset ovat haastavia, koska ne ovat erityisen tiiviisti sidoksissa alkuperäiskieleen. Raamatusta löytyy tunnettu esimerkki alkuperäiskielen vaikutuksesta teoksen nimistöön: ensimmäisessä Mooseksen kirjassa ”Jumala muovasi maan tomusta ihmisen”, Aadamin, jonka nimi viittaa heprean kielen sanoihin adama, ’maa’ ja adam, ’ihminen’. Muille kielille käännettäessä tämä nimen merkitys katoaa. Sanaleikkejä sisältävän tekstin kääntäjän yksi toimintamalli voi olla esimerkiksi, että hän jättää lähdekielisen sanaleikin kääntämättä ja lisää kohdekielisen sanaleikin joko samaan kohtaan tai myöhemmin tekstiin.

Lyriikan kääntämisessä on vaikeaa myös se, että yksittäinen sana voi saada lisämerkityksiä toisessa kielessä, eikä lisämerkityksistä voi olla täysin varma, vaan sävyjä voi vain aavistella. Ongelmana on myös se, että sanaan tai käsitteeseen liittyvä tieto saattaa olla erilaista eri kielissä tai sanan sisältö eli merkitys on erilainen vieraalla kielellä. Esimerkkinä voisi mainita sanan sauna, joka assosioituu Suomessa vahvasti esimerkiksi vastaan ja järveen. Näitä assosiaatioita voi muissa maissa olla vaikea ymmärtää. Tästä päästään koherenssiongelmaan: Esimerkiksi sauna, löyly, kiuaskivet ja koivunlehtien tuoksu luovat lähekkäin esiintyessään tekstille koherenssia, koska Suomessa tiedetään, miksi ne liittyvät toisiinsa. Käännöksessä taas tiedetään, että asiat liittyvät toisiinsa, mutta ei tiedetä, miten. Koherenssiongelma on kuitenkin todella paljon riippuvainen kyseessä olevasta kieliparista, sillä se määrittää myös sen, miten lähellä lähde- ja kohdekielet ovat kulttuurisesti toisiaan.

Kääntäminen uudelleenkirjoittamisena[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun käännettävän tekstin muoto on tärkeämpi kuin sen sisältö, on kääntäjän luonnollisesti tehtävä luovia ja jopa lähtötekstistä poikkeavia käännösratkaisuja. Silloin herää kysymys, onko teksti enää käännös vai onko se uudelleen kirjoitettu teksti. Tällaisia tapauksia varten Theodore Savory on luonut termin valekäännös. On vaikea määritellä, onko käännös valekäännös vai ei, mutta esimerkiksi hokemat ja lorut käännetään usein valekäännöksiksi. Näissä käännöksissä merkitys välitetään harvoin, joten ei ole syytä puhua varsinaisesta käännöksestä. Laulutekstit lukeutuvat monesti valekäännösten joukkoon.

Kääntämisen sidoksisuus aikaan ja paikkaan (kontekstuaalisuus) tekee siitä jossain määrin väistämättä aina uudelleenkirjoittamista. Tämä johtuu siitä, että kun asiat sanotaan uudella kielellä, ne saavat uuden sävyn ja tunnelman, ne pukevat ylleen toisen kielen ja kulttuurin ja muuttuvat osaksi toista kulttuuria, kieltä ja kirjallisuutta. On syytä korostaa kääntäjän roolia lähdetekstin lukijana, sillä ihminen jotakin kokiessaan (tässä tapauksessa siis lukiessaan) kokee asiat aina oman itsensä kautta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Korpela Jukka: Arkisen asiakirjoittamisen opas. Luku 7: Kääntäminen. 26.9.2011.
  • Ingo, Rune: Kääntämisen teoriaa ja sen sovellusta. 3. painos. Turku: Åbo Akademi, 1982.
  • Ingo, Rune: Lähtökielestä kohdekieleen. Juva: WSOY, 1990.
  • Lautamatti, Liisa: Lyriikka ja kääntäjä. Teoksessa Lahdelma, Tuomo; Kainulainen, Pirkko & Kovala, Urpo (toim.) Lyriikan kääntämisestä Kääntäjäseminaari Jyväskylässä, s. 5-15. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 1981.
  • Oittinen, Riitta: Kääntäminen uudelleenlukemisena ja uudelleenkirjoittamisena. Teoksessa Paloposki, Outi & Makkonen-Craig, Henna (toim.) Käännöskirjallisuus ja sen kritiikki, s. 265-285. Helsinki: Yliopistopaino, 2000.
  • Vehmas-Lehto, Inkeri: Kopiointia vai kommunikointia, s. 99-112. Helsinki: Oy Finn Lectura Ab, 1999.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ingo, Rune: Lähtökielestä kohdekieleen - johdatusta käännöstieteeseen. WSOY, 1990, sivu 24.