Jukka Rintala
Jukka Rintala (s. 9. huhtikuuta 1952 Pori) on suomalainen muotisuunnittelija.
Suomen tunnetuimpiin muotisuunnittelijoihin[1] kuuluva Rintala on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1976. Hänet tunnetaan erityisesti tasavallan presidentin Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle kutsutuille suunnittelemistaan iltapuvuista. Rintalan mukaan suurin osa hänen suunnittelemistaan Linnan juhlien puvuista on kuitenkin muiden kun julkkisnaisten yllä.[2] Hän on suunnitellut paljon myös vaatetusteollisuudelle. Rintalan ensimmäinen työpaikka oli Friitala, minkä jälkeen hän suunnitellut vaatteita muun muassa Marimekolle, Nansolle, Suomen Höyhenelle ja solmio- ja silkkihuivikokoelman Matexille. Rintala on suunnitellut myös sisustustekstiilejä, mattoja ja tapetteja, koruja ja lasiesineitä.
Marraskuussa 2006 tasavallan presidentti myönsi hänelle Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitalin.[2]
Jukka Rintalan pitkäaikainen työpari on Matti Vaskelainen.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ [1] Yle.fi. Viitattu 27.11.2011.
- ↑ a b Salo, Irmeli: Jukka Rintala rikkoo rajoja. Talouselämä, 12.11.2007. Talouselama.fi. Artikkelin verkkoversio Viitattu 27.11.2011.
Sivulta puuttuu