Joe Don Baker

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Joe Don Baker (s. 12. helmikuuta 1936 Groesbeck, Texas) on yhdysvaltalainen näyttelijä, joka tunnetaan parhaiten kolmesta esiintymisestään James Bond -elokuvissa. Baker aloitti uransa elokuvassa Lannistumaton Luke vuonna 1967. Hän oli kuitenkin sivuroolissa eikä hänen nimeään mainittu lopputeksteissä. Myöhemmin hän esitti ensimmäisen kerran pääroolia vuonna 1973 julkaistussa elokuvassa Lahjomaton sheriffi, mistä on tehty uusi versio: Walking Tall (2004).

Baker on esiintynyt myös televisiossa. Yksi hänen merkittävimmistä televisiorooleistaan oli Darius Jedburgh brittiläisessä minisarjassa Pimeyden ytimessä. Hän on esiintynyt myös lyhytikäisessä poliisidraamassa, missä hän näytteli poliisipäällikkö Earl Eischeidia.

Vuonna 1987 Baker sai roolin 007 vaaran vyöhykkeellä -nimisestä James Bond -elokuvasta. Siinä hän näytteli Brad Whitaker -nimistä roistoa. Vuosina 1995 ja 1997 Baker vielä palasi Bond-elokuviin näytellen tällä kertaa eri hahmoa, Jack Wadea, elokuvissa 007 ja kultainen silmä sekä Huominen ei koskaan kuole.

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.