Jitzhak Ben-Zvi

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jitzhak Ben-Zvi

Jitzhak Ben-Zvi (hepr. יצחק בן צבי‎, 24. marraskuuta 1884, Pultava23. huhtikuuta 1963, Jerusalem) oli historioitsija, sionistijohtaja ja toinen Israelin presidentti vuosina 1952-1963. Hän oli, kuten monet Israelin alkuajan poliitikot, sabra eli Palestiinassa ennen itsenäistymistä syntynyt ja kasvanut. Hän oli myös allekirjoittamassa Israelin itsenäisyysjulistusta.

Ben-Zvi valittiin 1. ja 2. Israelin parlamenttiin eli Knessetiin Mapai-puolueesta. Nykyään hänen kuvansa on Israelin sadan uuden sekelin setelissä.

Ben-Zvi on pisimpään Israelin presidenttinä toiminut henkilö: hän hallitsi kaksi kokonaista viiden vuoden vaalikautta, ja tuli valituksi kolmannelle, mutta kuoli jo kuusi kuukautta uudelleenvalintansa jälkeen.[1]

[muokkaa] Lähteet

  1. Yitzhak Ben-Zvi Israel Ministry of Foreign Affairs


Tämä israelilaista poliitikkoa käsittelevä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Edeltäjä:
Chaim Weizmann
Israelin presidentti
19521963
Seuraaja:
Zalman Shazar
Henkilökohtaiset työkalut