Jerusalemin muslimivalloitus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kalifi Umar valloittaa Jerusalemin 638. Väritetty kaiverrus 1800-luvulta.

Jerusalemin muslimivalloitus tapahtui eri muslimilähteiden mukaan 636, 637 tai 638 jaa.[1][2]

Valloituksesta kertova lähdekirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jerusalemin valloituksesta kertovat islamilaiset lähteet, joista tärkeimmät ovat Al-Tabari, al-Basri ja Pseudo-Waqidi. Tärkein niistä on persialaisen al-Tabarin monumentaalinen "Profeettojen ja kuninkaiden historia", joka on käännetty englanniksi nimellä The History of al-Tabari ja käsittää 40 osaa.[3] Tabarin valtavan tuotteliaisuuden takia häntä on epäilty nimimerkiksi, jonka taustalla olisi Tabaristanissa eli nykyisessä Māzandarānissa vaikuttanut persialainen koulukunta. Al-Tabarin kirjojen tyyli ei vastaa hänen ilmoitetun elinaikansa eli 900-luvun arabiaa. Sen takia on myös arveltu, että tekstit olisi voitu vähintäänkin viimeistellä vasta 1100- ja 1200-luvuilla.[4]

Toinen lähde on Kitab Futuh al-Shaam (arab. كتاب فتوح الشام, Kirja Syyrian valloituksesta). Sen oletettu kirjoittaja on Abu al-Basri, joka tunnetaan paremmin nimellä al-Azdi. Kirjan ensimmäiset versiot ilmestyivät 1000- ja 1100-luvuilla islamilaisessa Espanjassa. Kirjoittajasta ei tiedetä mitään, ja hänen nimensä mainitaan ensimmäisen kerran vasta 1179. Al-Azdin teosta on luonnehdittu "historialliseksi fiktioksi", missä sankarit puhuvat enemmän kun tekevät.[5]

Kolmas ja viimeinen on toinen Futuh al-Shaam. Sen tekijälle on annettu nimeksi Pseudo-Waqidi, koska on osoitettu ettei kirjoittaja ole aiemmin oletettu al-Waqidi (k. 823). Kirjan katsotaan olevan peräisin joitakin vuosisatoja al-Waqidia myöhemmältä ajalta. Kirja on luultavasti tehty ristiretkien aikaan, ja se sisältää paljon polemiikkia kristittyjä vastaan. Kirjaa ei voi pitää luotettavana lähteenä valloituksista. [6]

Da'wa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskiajan šaria-käsikirja Reliance of the Traveller kertoo, että kalifin tulee kehottaa (da'wa) juutalaisia, kristittyjä ja zarathustralaisia alistumaan. Se tarkoittaa, että he hyväksyvät kalifin hallitsijakseen. He voivat kääntyä islamiin, mutta toinen vaihtoehto on dhimmi -asema, jossa he pitävät oman uskontonsa ja suostuvat maksamaan ei-muslimeille tarkoitettua korotettua erityisveroa (jizya). Jos kutsua ei hyväksytä, kalifin velvollisuus on käydä Pyhää sotaa (jihad) niitä vastaan, jotka eivät suostu ehtoihin. [7]

Al-Azdi kertoo, että Abu Ubayda lähetti Jerusalemiin antautumiskehotuksen. Se noudatti yleistä kaavaa: "Käsken teitä kuuluttamaan šahadan ja julistamaan, että Muhammedin sanoma on totuus – lähetän vastaanne heitä, joille kuolema on yhtä toivottava kuin teille on elämä, viinin juonti ja sianlihan syöminen." Toisessa versiossa al-Azdi kertoo, että viestin lähetti Amr ibn al-As.[8]

Antautumissopimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kerrotaan, että kalifi Umar saapui itse Jerusalemiin tekemään antautumissopimusta. Erään version mukaan kristillinen lähetystö matkusti tätä varten Medinaan, missä tapasi Umarin nukkumassa moskeijassa viitta tyynynään ja ilman henkivartijaa.[8][9] Toisen version mukaan Umar saapuu 4 000 soturin kanssa, mikä vasta sai kristityt antautumaan.[10]

Valloituksista kertovissa muslimihistoriikeissa on runsaasti eri kaupunkien kanssa tehtyjä antautumissopimuksia. Ne muistuttavat yksityiskohdissa toisiaan. Yksinkertaisimmillaan siihen kuuluu lause: "me annamme teille suojelua, ja te maksatte jizya -veroa". Mukana voi olla vasallisopimus, jonka nojalla entiset hallitsijat jatkavat viroissaan. Jerusalemin osalta huomattavaa oli määräys, joka velvoitti karkottamaan kaikki juutalaiset kaupungista.[11] Levy-Rubinin mukaan samanlainen ehto esiintyi kuitenkin muissakin muslimihistorioiden mainitsemissa antautumissopimuksissa. [1]

Umarin sopimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Umarin sopimus on tunnetuin keskiaikainen dhimmien asemaa määrittelevä islamilainen asiakirja. Dhimmeillä tarkoitetaan niitä islamin alaisuuteen joutuneita ei-muslimeita, joille on myönnetty suojeltu asema. Käytäntö liittyi arabiheimojen tapoihin, joissa päällikkö saattoi ottaa suojelukseensa oman klaanin ulkopuolisia vieraita. [12] Niin sanotusta Umarin sopimuksesta oli 800-luvun alussa olemassa useita versioita, kuten Abu Yusufin tai Al-Shafin versiot. Kanonisoitu ja klassinen versio Shurūt Umar vakiintui kalifi al-Mutawakkilin aikana vuoden 850 tienoilla.[13][14][15] Se on kuitenkin säilynyt vasta 1100-luvulta peräisin olevana käsikirjoituksena. Teksti on muodoltaan kahdenvälinen sopimus. Sopimuksen myöhemmissä kuvauksissa (Abu Yusuf ja Shafi'i) muslimit ovat aktiivisia ehtojen esittäjiä ja dhimmit kuuntelijoita. Varhaisessa versiossa sen sijaan kristityt dhimmit itse kirjeessä Umarille ehdottavat, että heitä syrjittäisiin korvauksena muslimien antamasta suojelusta.[16][17]

Jerusalemin islamisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jerusalem oli pyhä kaupunki juutalaisille ja kristityille, mutta arabivaltakunnassa vasta kalifi Abd al-Malik (685–705) osoitti sitä kohtaan kiinnostusta rakennuttamalla vuonna 692 Temppelivuorelle Kalliomoskeijan.[10] Sitä ennen umaijadikalifien rituaalinen keskus oli Damaskos, missä sijaitsi Johannes Kastajan hauta. Hauta on edelleen kaupungin Umaijadi-moskeijassa. Kalliomoskeija ei suomalaisesta nimestään huolimatta ollut vielä islamilainen rukoushalli, vaan muistutti rakenteeltaan zarathustralaista tulitemppeliä. [18] Viimeistään al-Malikin poika ja seuraaja Walid I (705–714) rakennutti sen lähelle al-Aqsan temppelin.[10]

Jerusalemin nousu myös islamin pyhäksi paikaksi tapahtuu viimeistään 700-luvun jälkimmäisellä puoliskolla, jolloin Ibn Ishaq kirjoittaa abbasidien arabivaltakunnassa Muhammedin taivasmatkasta. Hän kertoo kuulleensa, että Jumalan apostoli oli viety yöllä Mekan moskeijasta al-Aqsan moskeijaan Aeliassa (= Jerusalemissa).[19] Tarinan mukaan Gabriel toi Muhammedille ihmiskasvoisen hevosen nimeltään Buraq, joka oli kantanut muitakin profeettoja. Muhammed päätyy Gabrielin kanssa Jerusalemiin, missä hän tapaa Abrahamin, Mooseksen, Jeesuksen ja muita profeettoja, jotka olivat kokoontuneet rukoilemaan. Muhammed liittyy joukkoon, ja kaikki rukoilevat yhdessä. Tarina kytkeytyy Koraanin arvoituksellisiin säkeisiin: "Ylistetty olkoon Hän, joka näyttääkseen palvelijalleen merkkejään kuljetti yöllä hänet suojatusta temppelistä kaukaisimpaan temppeliin, jonka tienoon olemme siunanneet. Hän on Kuuleva, Näkevä'' (Koraani 17:1).

Jerusalemin valloituskertomuksissa pääpaino ei ole sotilaallisilla tapahtumilla, vaan kahdella ideologisesti tärkeällä tapahtumalla. Ensinnäkin tehdään selväksi, että muslimien vaatimus Jerusalemista oli oikeutettu. Toinen keskeinen asia on se, että juuri kalifi Umar oli ennalta määrätty henkilö ottamaan Jerusalem haltuunsa. [20] Tässä Umar Muhammedin seuraajana samaistuu mytomorfisesti Mooseksen seuraajaan Joshuaan, joka ylitti Jordanin ja valtasi Luvatun maan. Hän täyttää näin juutalaisen eskatologian odotukset. Matkalla tavatun juutalaisen kerrotaan lausuneen Umarille: "Oi uskovien komentaja, et tule palaamaan maahasi ennen kuin Jumala on antanut sille voiton Jerusalemista." [21][22]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Levy-Rubin Milka: Non-Muslims in the Early Islamic Empire. From Surrender to Coexistence.. Cambridge University Press, 2011.
  • Ohlig, Karl-Heinz: Geschichte und Geschichten. Teoksessa: Markus Groß & Karl-Heinz Ohlig (toim.) Die Entstehung einer Weltreligion II. Von der koranischen Bewegung zum Frühislam, s. 13–33. Verlag Hans Schiler, 2012. ISBN 978-89930-345-2. (saksaksi)
  • Popp, Volker: The early history of islam, following inscriptional and numismatic testimony. Teoksessa: Karl-Heinz. Ohlig & Gerd-R. Puin (toim.) The Hidden Origin of Islam. New Research into its Early History, s. 17–124. Prometheus Books, 2010. ISBN 978-1-59102-634-1. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Shoshan, Boaz: The Arabic Historical Tradition and the Early Islamic Conquests. Routledge, 2016.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b Levy-Rubin, Milka: Were the jews prohibited from settling in Jerusalem? On the authenticity of al-Tabari’s Jerusalem surrender agreement. Jerusalem Studies in Arabic and Islam, 2009, 36. vsk, s. 63–82. Artikkelin verkkoversio.
  2. ↑ Shoshan, Boaz: The Arabic Historical Tradition and the Early Islamic Conquests, s. 53–72. Routledge, 2016.
  3. ↑ al-Tabari: The History of al-Tabari vol. 1-40 kalamullah.com.
  4. ↑ Ohlig, K-H.: Geschichte und Geschichten. Teoksessa: M. Gross & K-H. Ohlig (toim.) Die Entstehung einer Weltreligion II. Von der koranischen Bewegung zum Frühislam (s. 13–33), s. 22. Verlag Hans Schiler, 2012.
  5. ↑ Shoshan, 2016, s. 8–9
  6. ↑ Shoshan, 2016, s. 13–15
  7. ↑ Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik), s. 602-603 (o9.8) (09.9). amana publications, 2017.
  8. ↑ a b Shoshan, 2016, s. 110
  9. ↑ Shoshan, 2016, s. 57–59
  10. ↑ a b c Shoshan, 2016, s. 111
  11. ↑ Levy-Rubin, 2011, s. 42, 45, 52
  12. ↑ Popp, V.: The Early History of Islam, Following Insxriptional and Numismatic Testimony. Teoksessa: K-H. Ohlig & G-R-Puin (toim.) The hidden origin of Islam. (s. 17–124)., s. 28–30. Prometheus Books, 2010.
  13. ↑ Milka Levy-Rubin: Non-muslims in the Early Islamic Empire. From Surrender to Coexistence, s. 58–87. Cambridge University Press, 2011. (englanniksi)
  14. ↑ Milka-Levy-Rubin: The Pact of Umar, s. 89–89 Teoksessa David Thomas (toim.) Routledge Handbook of Christian-Muslim Relations. 2018. Routledge. (englanniksi)
  15. ↑ Cohen, M.R.: Under Crescent and Cross. The Jews in the Middle Ages, s. 55–74. Princeton University Press, 1994. (englanniksi)
  16. ↑ Levy-Rubin, 2011, s. 84
  17. ↑ Cohen, 1994, s. 57
  18. ↑ Popp, 2010, s. 69
  19. ↑ Ibn Ishaq, 1955, s. 181
  20. ↑ Shoshan, 2016, s. 112
  21. ↑ Nevo & Koren, 2003, s. 345
  22. ↑ Shoshan, 2016, s. 115
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Jerusalemin_muslimivalloitus&oldid=20029719”