Jenna Elfman
| Jenna Elfman | |
|---|---|
Jenna Elfman vuonna 2009. |
|
| Syntymäaika | 30. syyskuuta 1971 (ikä 41) |
| Syntymäpaikka | |
| Aktiivisena | 1990– |
| Merkittävät roolit | Dharma (Dharma ja Greg) |
| Aiheesta muualla | |
| Virallinen sivusto | |
| IMDb | |
| Palkinnot | |
|
Golden Apple (1998) |
|
| Ehdokkuudet | |
|
Emmy (1998, 1999, 2000) |
|
Jennifer Mary Elfman (omaa sukua Butala, s. 30. syyskuuta 1971 Los Angeles, Kalifornia) on yhdysvaltalainen näyttelijä.
Sisällysluettelo |
Elämäkerta [muokkaa]
Elfman opiskeli alun perin tanssijaksi Los Angeles County High School for the Artsissa, josta hän valmistui vuonna 1989. Sittemmin Elfman siirtyi näyttelijäksi opiskeltuaan ennen näyttelijän uraansa Beverly Hills Playhousessa. Hän teki jo 1990-luvulla cameo-rooleja televisiosarjoissa, mutta aloitti näyttelemisen varsinaisesti 1990-luvun puolessavälissä. Parhaiten Elfman tunnetaan televisiosarja Dharma ja Gregin myötä, jonka roolissa hän oli vuosina 1997–2002. Tämän aikana Elfman palkittiin muun muassa Golden Globella vuonna 1999.
Yksityiselämä [muokkaa]
Jenna Elfman meni naimisiin näyttelijä Bodhi Elfmanin kanssa 18. helmikuuta 1995. Heillä on kaksi lasta, Story Elias (s. 23. heinäkuuta 2007) ja Easton Quinn Monroe (s. 2 maaliskuuta 2010). Bodhi Elfmanin setä on elokuvamusiikin säveltäjä Danny Elfman. Jenna ja Bodhi ovat skientologeja ja toimineet lukuisissa skientologiaan kuuluvissa organisaatioissa.
Lähteet [muokkaa]
Aiheesta muualla [muokkaa]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jenna Elfman Wikimedia Commonsissa- Jenna Elfman MySpace-sivustolla (englanniksi)
Sivulta puuttuu