Jeff Palmer

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jeff Palmer
Henkilötiedot
Syntynyt [1]
Aiheesta muualla
www.jeffpalmer.net
IMDb

Jeff Palmer (oikealta nimeltään David Zuloaga) (s. 27. maaliskuuta 1975) on yhdysvaltalainen pornonäyttelijä, joka on esiintynyt sekä pornografisissa elokuvissa että pornolehdissä.

David Zuloaga syntyi Los Angelesissa, mutta varttui Mendozassa, Argentiinassa evankelis-luterilaisten vanhempien kasvattamana. 14-vuotiaana Palmer näki ensimmäistä kertaa pornografista materiaalia,[2] mikä lisäsi hänen kiinnostustaan pornonäyttelijän ammattia kohtaan.

Zuloaga lähti kotoaan 16-vuotiaana ja muutti Brasiliaan. Siellä vietetyn vuoden jälkeen hän siirtyi Eurooppaan, missä hän koki ensimmäisen homoseksuaalisen kokemuksensa ystävänsä kanssa. Hän työskenteli jonkin aikaa Amsterdamissa prostituoituna.[3] 19-vuotiaana Palmer muutti Miamiin ja esiintyi debyyttielokuvassaan Falcon Studiosilta.[4]

Vuonna 1997 Palmer diagnosoitiin HIV-positiiviseksi.[5]

Palmer on myös tunnettu popmusiikin saralla. Ensimmäinen singlekappale "Conectando" julkaistiin vuonna 1999.lähde?

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. https://www.pornhub.com/pornstar/jeff-palmer. Tieto on haettu Wikidatasta.
  2. Jeff Palmer Papermag.com. 6/2003. Viitattu 15.1.2010. (englanniksi)
  3. http://www.jeffpalmer.net/index.asp?pid=biography (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Interview:Jeff Palmer ChicagoPride.com. 17.12.2004. Arkistoitu 9.6.2021. Viitattu 15.1.2010. (englanniksi)
  5. Jeff Palmer:The King of Gay Porn jeffpalmer.net. Arkistoitu 4.10.2011. Viitattu 15.1.2010. (englanniksi)
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.