Jarmo Viteli
Jarmo Viteli, Ed.D., (Computers in Education) on suomalainen kasvatustieteilijä ja e-oppimisen asiantuntija. Viteli toimi Tampereen yliopiston hypermedialaboratorion johtajana 1995-2001, johon tehtävään hän palasi Tampereen kaupungin eTampere-ohjelman vetäjän tehtävistä. Viteli johti eTampere-ohjelmaa vuosina 2001-2005. Hän on ollut valtion Tietoyhteiskuntaneuvoston asiantuntija vuodesta 2003 ja Hämeenlinnan kesäyliopiston tiederehtori vuodesta 2007. Viteli oli yksi ensimmäisistä akateemikoista, joka lähti kehittämään sosiaalisen median tutkimusta ja yhdistämistä opetukseen Suomessa. Hän nosti aiheen esiin ensimmäistä kertaa vuonna 2005.
Jarmo Vitelin tausta on kansainvälinen. Ennen Hypermedialaboratorion johtajuutta Viteli työskenteli Unescon tietoyhteiskuntakehittäjänä Namibiassa. Jatko-opintonsa hän oli jo suorittanut USA:ssa. Vitelillä on kokemusta myös Euroopan Unionin hankkeiden evaluoinnista. Hän toimi arvioitsijana mm. EU:n 7. puiteohjelman Technology Enhanced Learning -haussa. Lisäksi hänellä on ollut useita luottamustehtäviä erilaisissa hankkeiden johtoryhmissä, kilpailuraadeissa ja yritysten sekä yhteisöjen hallituksissa. Hän on ollut mm. Tietotekniikan liiton hallituksen jäsen vuonna 2001.
Viteli on pitkään johtanut Interaktiivinen Tekniikka Koulutuksessa -konferenssia, josta käytetään lyhennettä ITK. Vuodesta 2007 hän on toiminut myös MindTrek ry:n puheenjohtajana.
Viteli laulaa Digiveikot-yhtyeessä. Yhtye on esiintynyt lukuisia kertoja sekä ITK:ssa että MindTrekissa. Marraskuussa 2007 yhtye nähtiin Tampere-talon Isossa salissa Tampere Filharmonian vieraana. MindTrek-viikolla vuonna 2001 eTampere-ohjelman kollegat sanoittivat ja esittivät musiikin harrastajana tunnetulle Vitelille oman laulun.
Vitelin pitkäaikainen työ informaatioteknologian edistämiseksi palkittiin vuonna 2005, kun Tampereen kaupunki myönsi hänelle kultaisen ansiomitalin. Professori on kertonut viihtyneensä tietokoneiden parissa vuodesta 1981.
[muokkaa] Verkkojulkaisut
- Jarmo Viteli, Tiina Järvinen & Simo Kaupinmäki (toim.), Tuovi 3: Interaktiivinen tekniikka koulutuksessa 2005 -konferenssin tutkijatapaamisen artikkelit. Tampere 2005. (PDF-julkaisu, 199 s.)
- Leena Vainio, Kirsi Laaksonen, Markku Kuivalahti, Seija Mahlamäki-Kultanen, Jarmo Viteli VIRTUAALINEN TAITOKOULU eLearning, osa oppimista päivittäisessä työssä. Hämeenlinna 2001 (raportti, ISBN 951-563-380-X, 77 s.)
[muokkaa] Julkaisut
- Viteli, Jarmo (toim.). Tieto- ja viestintätekniikka opetuksessa ja oppimisessa 2. Esimerkkejä ja kokemuksia korkeakoulumaailmasta. 1998. Sitra. 951-563-346-X.
- Viteli, Jarmo (toim.). Tieto- ja viestintätekniikka opetuksessa ja oppimisessa 1. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tilanne ja tulevaisuudennäkymät. 1998. Sitra. 951-563-345-1.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Uusia pelureita. Yhteisöllisyys jyllää verkossa Jarmo Vitelin haastattelu. Digitoday 15.11.2006 klo 08:52.
- Vitelin esittely lyhyesti Suomen eOppimiskeskus Ry:n sivuilla
- Web 2.0 – Webin (r)evoluutio? Jarmo Viteli. Artikkeli. Suomen virtuaaliyliopisto. Joulukuu 2005.
- Sosiaalinen media kasvatuksen ja osaamisen kehittymisen maailmassa Jarmo Viteli, blogikirjoitus. Akateemisten ihmettelijöiden klubi 3.3.2006
- Jussi V. Niemi ja Eri Klas saivat Tampereen palkinnon Tiedote. Heikki Näreikkö 30.9.2005 kello 14:02.
- Tietoyhteiskuntaneuvosto
- eTampere-ohjelman sivut
- eTampere pääsi maaliin -artikkeli Tampere Nyt. Tampereen kaupungin neljännesvuosikatsaus. Helmikuu 1 / 2006
- Englanti Suomen viralliseksi kieleksi, TKK ja kauppakorkeakoulu yhdistettävä Marketta Harinen. Artikkeli. TEK – tekniikan akateemiset 2/2004
- Markus Sell valittiin TTL:n peräsimeen Tietoviikko 30.11.2001 kello 10:49.
- Korkeakoulukeskus on perusteilla Kanta-Hämeeseen Jorma Virtanen. Uutinen. Hämeen Sanomat 16.01.2007 kello 23:08
- Digitaalisten oppimateriaalien haasteet ja mahdollisuudet Jarmo Viteli, ppt-esitys, Opetushallitus 30.10.2006
- Sosiaalinen media (Web 2.0) haastaa tutkimuksen ja koulutuksen rakenteet, muodot ja sisällöt Jarmo Viteli, ppt-esitys, Kuopio 7.2.2007
- eNorssi-muistio Markus Leppiniemi. Tampere 4.-5.5.2006
Sivulta puuttuu