Jarhoinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jarhoinen on kylä Pellon kunnassa Lapin läänissä. Kylä sijaitsee noin 24 kilometrin päässä Pellon keskustaajamasta pohjoiseen Tornionjokivarressa Väylänvarrentien (Yhdystie 9381) varrella.

Kylän kohdalla Tornionjoessa on pieni Jarhoisenkoski. Kosken pohjoispuolella on joessa Honkasuvanto ja eteläpuolella avautuu Naamisuvanto, tunnettu lohensoutupaikka. Tornionjoen länsipuolella Ruotsissa on samanniminen kylä, ruotsinkieliseltä nimeltään Jarhois. Ruotsin puoleinen kylä kuuluu Pajalan kuntaan.

Suomen puoleisen Jarhoisen kylän vanhin talo on Koskenniemi, joka perustettiin vuoden 1825 tienoilla. Turtolan seurakunnan rippikirjassa 1827–1833[1] uudistalo esiintyy nimellä Jarhoisenniska.

Tornionjoen länsipuolella (Ruotsin puolella) suomalaisasutus oli huomattavasti vanhempi. Pajalan ensimmäinen verotalo mainitaan vuonna 1587[2] ja Jarhoisen pohjoispuolisen kylän, Kaartisen (Kardis) ensimmäinen asukas heti 1600-luvun alussa[3].

Jarhoisessa toimi vuodesta 1933 lähtien kansakoulu ja sittemmin peruskoulu. Se lakkautettiin vuonna 2003[4] ja oppilaat kuljetetaan Pellon ja Lempeän kouluihin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/turtola/rippikirja_1827-1833_ik361/84.htm
  2. Tornionlakson historia I, s. 229.
  3. Tornionlakson historia II, s. 12.
  4. Jokivartisten kyläkirja, s. 141.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]