Jäytiäiset
| Jäytiäiset | ||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Graphopsocus cruciatus | ||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
| Alalahkot | ||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||
| |
Jäytiäiset (Psocoptera) on maailmanlaajuisesti noin 4400 lajia käsittävä hyönteislahko. Todennäköisesti vielä tuntemattomia lajeja on kuitenkin huomattava joukko[1]. Lahkon kaikki lajit ovat pieniä, vain muutaman millimetrin pituisia, pehmeäruumiisia hyönteisiä. Molekyylibiologisten vertailujen perusteella täit (lahko Phthiraptera) ovat kehittyneet eläinten pesissä eläneistä jäytiäisistä ja muodostavat ilmeisesti vain oman ryhmänsä laajemman jäytiäisten lahkon sisällä[2].
Jäytiäisiä joissain määrin muistuttavien hyönteisten fossiileja tunnetaan jo Permikaudelta, mutta varmuudella nykyisiin jäytiäisiin kuuluvia lajeja tunnetaan Jurakauden keskivaiheilta lähtien.[3] Varhaisimmat fossiilit eroavat nykyisistä jäytiäisryhmistä ennen kaikkea siipisuonituksensa ja suuosiensa rakenteen osalta ja ne katsotaan kuuluvaksi nykyisin jo hävinneeseen alalahkoon Permopsocina.[4]
Sisällysluettelo |
Yleispiirteitä [muokkaa]
Jäytiäiset ovat poikkeuksetta pieniä lajien koon vaihdellessä noin 1–10 mm. Väritys on yleensä vaatimaton: harmaa tai ruskea. Pää on vartalon kokoon nähden suuri ja siinä on usein suuret verkkosilmät. Osalla lajeista on päälaella kolme pistesilmää. Tuntosarvet ovat pitkät, rihmamaiset ja muodostuvat 11:sta jopa 50:een jaokkeesta. Keskeisenä tuntomerkkinä pään etuosan postclypeus on pullistunut kaarevaksi. Monet lajit ovat siivettömiä tai niiden siivet ovat surkastuneet tynkämäisiksi, mutta siivekkäiden lajien siipisuonitus on yksinkertainen ja siipisuonet rajaavat siiven ulkoreunaan aina kaksi kolmiomaista aluetta. Erityinen piirre on myös etusiiven takareunaan rajautuva alue, areola postica, joka kuitenkin joissakin ryhmissä jää osittain avonaiseksi. Lepäävä jäytiäinen pitää lähes kaikissa ryhmissä siipiään harjakattomaisesti takaruumiin sivuilla. Siiven pterostigma on usein tumma ja siivet saattavat olla laajemmaltikin kirjavat. Raajat ovat pitkät, ohuet ja soveltuvat hyvin kävelemiseen. Suuosat ovat purevat.[5][6]
Elintavat [muokkaa]
Jäytiäisiä tapaa varmimmin puiden rungoilta ja oksistosta. Osa lajeista elää maaperässä, karikkeen joukossa. Ravinnokseen ne käyttävät erityisesti puiden kuorella kasvavia mikroskooppisia viherleviä, mutta myös sienirihmastoja sekä itiöitä. Häirittynä jäytiäiset eivät lähde kovin mielellään lentoon vaan koettavat paeta juoksemalla. Monet jäytiäislajit kykenevät lisääntymään neitseellisesti ja koiraiden esiintyvyydessä on huomattavia eroja paitsi laji- myös populaatiotasolla[7]. Jäytiäisten elinkaari on lyhyt ja vuodessa on useita sukupolvia. Naaras munii puiden lehdille ja syntyvät toukat käyvät läpi 3–6 toukkavaihetta ennen aikuistumistaan. Muodonvaihdos on vaillinainen ja toukat muistuttavat aikuisia ollen kuitenkin pienikokoisempia ja siivettömiä. Muna on tavallisimmin talvehtiva kehitysaste.
Muutamat lajit, kuten kirjatäi (Lepinotus bostrychophila) ja pölytäi (Psyllipsocus ramburii), ovat sopeutuneet elämään sisätiloissa ja saattavat aiheuttaa vahinkoja.
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Hogue: Latin American insects and entomology. University of California Press, 1993
- ↑ Tree of Life Web Project (englanniksi)
- ↑ http://www.pensoft.net/inc/journals/download.php?fileId=2831&fileTable=J_GALLEYS
- ↑ John L. Carpinera: Encyclopedia of Entomology, 2nd Edition, s. 388. Springer, 2008. ISBN 978-1402062421.
- ↑ Larry Huldén: Suomen hyönteislahkot. Luonnontieteellinen keskusmuseo
- ↑ National Barkfly Recording Scheme (Britain and Ireland) (englanniksi)
- ↑ Daly, Doyen, Purchell: Introduction to insect biology and diversity, 2nd ed. Oxford University Press, 1998
Aiheesta muualla [muokkaa]
- PsocoNet (englanniksi)
- Natural History Museum of the City of Geneva: Psocoptera (englanniksi)
- NationalNyckeln till Sveriges flora och fauna: Stövsländor. ISBN 978-91-88506-68-9
- Hyönteismaailma.fi - Jäytiäiset